Hae
Katri Gruner

Nämä kolme neuvoa antaisin yritystä perustavalle itselleni

Tämä postaus sai ideansa sen myötä, että olen parhaillaan mukana perustamassa toista yritystä, jota olemme suunnitelleet yhtiökumppanini kanssa keväästä lähtien. Vaikka tietynlainen uutuudenviehätys tällä kertaa uupuukin prosessista, niin yrityksen perustaminen tuntuu silti aika jännittävältä. Tavallaan tämä toinen kerta on myös helpompi, koska mun ei tarvitse enää kahlata sitä samaa suota, jonka olen tähän mennessä kahlannut. Olen kuitenkin pitkään jo ajatellut, että tulevaisuudessa mulla voisi hyvin olla useampikin yritys. Palaveerasin viime viikolla henkilön kanssa, joka on osakkaana 30 yrityksessä. Hän sanoi, että korttitalo on vielä toistaiseksi pysynyt ihan kivasti kasassa!

Yrittäjyyteen kuulluu, että välillä on halkeaa innosta ja siitä ideoiden määrästä…

Match by K täyttää ensi maaliskuussa 3-vuotta ja vanha sanonta kuuluu, että yrityksellä voi kestää jopa 2-3 vuotta, että se pääsee täyteen vauhtiin. Silti huomattavan iso osa kotimaamme yksinyrittäjistä on pienituloisia. Suomen Yrittäjien tekemässä kyselyssä 48% yksinyrittäjistä kertoi tienaavansa alle 2000€/kk, mutta samalla joka neljäs painaa yli 50h työviikkoa. Tämä on aika iso hinta maksettavaksi siitä, että toteuttaa omaa intohimoaan tai unelmaansa yrittäjänä. Itse kun nimenomaan lähdin yrittäjäksi siitäkin syystä, että ahkeruus ja sinnikkyys todennäköisesti jossain vaiheessa palkitaan ja silloin tuloilla ei ole muiden ihmisten sanelemaa kattoa. Voin myös itse päättää mikä on sopivan verran töitä. Tällaista mahdollisuutta ei ole ollut palkkatöissä ollessa.

En voi sanoa, että nämä menneet kaksi vuotta olisivat olleet jotenkin erityisen rankkoja, mutta eivät ne erityisen helppojakaan ole olleet. Viime vuosi oli haastava alusta loppuun. Kertaakaan en ole silti miettinyt yrityksen lopettamista!
Olenko sitten tienannut yli 2000€ /kk ? Ihan rehellisesti sanottuna näitä kuukausia ei ole VIELÄ ollut hirveän montaa. Onko työaikani ollut inhimillisempi kuin palkkatyössä? No aivan varmasti! Toki yksi ongelma on ollut se, että työt ovat jakautuneet vähän epätasaisesti pitkin vuotta, mutta tämänkin epäkohdan kanssa oppii elämään. Koronakin toi hommaan ihan kivasti jännitystä. Pidin nimittäin itseäni ennen koronaa ”tapahtuma- ja valmennusyrittäjänä”, mutta nykyään tuon alan ollessa aika jumissa haluan kutsua itseäni ennemminkin ”monitoimiyrittäjäksi”. Kohta myös varmaan verkkobisnesyrittäjäksi (joka kuulostaa kyllä tosi epämääräiseltä eikä kerro kellekään mitään).

Kokosin tähän postaukseen kolme asiaa aloittelevan yrittäjän elämästä, jotka olen ymmärtänyt vasta näin jälkeenpäin. Yrittäjyys on kuin synnytys: Muut voivat antaa tosi hyviä neuvoja, mutta itse kokemus on usein kuitenkin aika erilainen mitä etukäteen suunnitteli. Jälkikäteen kun asioihin saa etäisyyttä huomaa yllättäviäkin asioita itsessään ja omassa toiminnassaan. Näin minulekin on käynyt.

Ja sitten jonain toisena päivänä ei jaksa mitään, ei osaa mitään, ei keksi mitään eikä kiinnosta mikään!

Eka idea ei välttämättä ole se paras

Perustin Match by K:n, koska halusin luoda ratkaisun ihmisten haasteisiin löytää parisuhde. Minulla oli näin jälkikäteen melko romanttinen ja naiivi kuvitelma siitä, miten kaikki tulisi menemään. Huomasin kuitenkin, että suomalainen ottaa mielellään varman päälle ja luottaa tuttuun ja turvalliseen, vaikkei se toisikaan hänelle toivottua tulosta. Ehkä se suurin haaste työssäni on ollut kuitenkin meitä yleisesti vaivaava kehtaamisen kulttuuri, johon liittyy ujous, epävarmuus, huono itsetunto, pettymysten jättämät suojamuurit ja mukavuudenhalu. Tässä vain muutamia mainitakseni. Minun oli opittava, että kaikki eivät ole niin avoimia ja ennakkoluulottomia mitä olisin halunnut.

No, sinnikäs ihminen testaa ideoita ja jatkaa eteenpäin niiden kanssa jotka toimii ja hylkää toimimattomat. Näin tein itsekin. En ollut valmis luovuttamaan, vaikka ensimmäinen (ja minusta aivan loistava) bisnesidea ei kantanutkaan! Ajattelin, että luodaan sitten parisuhdetta etsiville ihmisille tapahtumia, joissa he voivat kohdata samanhenkisiä ihmisiä (koska tämä tutkitustikin auttaa myös epävarmo ja ujoja ihmisiä tutustumaan uusiin ihmisiin). Unelmani on pitää vielä joku kaunis päivä megakokoinen treenitapahtuma sinkuille. Koen myös, että esimerkiksi erilaiset valmennusryhmät mitä meillä ehti olla ennen koronaa olivat todella positiivinen kokemus.

Hylkää tuottamaton bisnes

Väitän, että harva ei-yrittäjä tajuaa, miten raakaa peliä yrittäminen on. Jos haluaa maksaa itsellensä 2000€ palkkaa kuussa, niin myyntiä on tehtävä karkeasti sanottuna kolminkertainen määrä. Työaikaa käyttää myös helposti kaikenlaiseen suunnittelutyöhön ja tapaamisiin, jotka ei ihan suoraan realisoidu rahaksi kuin jos olisi tuntipalkalla samassa työssä.

Moni pienyrittäjä sinnittelee ihan olemattomilla tuloilla vain siksi, ettei voi myöntää itselleen ”tämä bisnes ei kannata”. Toki on selvä, että alussa pitää painia extrapaljon hommia, mutta jos parinkaan vuoden jälkeen tilille ei kilahda kulujen ja verojen jälkeen kuin muutama hassu satanen, niin silloin toiminta ei kannata. Umppu (joka on ollut yrittäjä kauneusbisneksessä jo yli 10-vuotta) sanoi jollain videollaan, että keskity siihen mikä tuottaa! Tämä on kyllä kullanarvoinen neuvo. Vaikka idea olisi kuinka loistava, niin se ei riitä jos ei ole tarpeeksi kysyntää. Nykyään myös hylkään aika suorilta kaikki sellaiset tarjoukset, joissa ei mainita rahallista korvausta, koska ”aika on rahaa”.

Voit oppia myös ikävistä kommenteista!

Yritys on itselle hirveän henkilökohtainen asia, johon suhtautuu helposti kuin omaan lapseen. Jos joku antaa kritiikkiä, niin se tuntuu sydämessä asti. Jos sain vielä pari vuotta sitten jonkun kritiikin, niin musta tuntui, kun mun koko olemassaolo tässä maailmankaikkeudessa olisi kyseenalaistettu 😀 . Sain esimerkiksi mun vanhoista kotisivuista kommentin eräässä facebookin yirttäjäryhmässä, että ”Onko nää muka jonkun ammattilaisen tekemät?”. Se kommentti tuntui aivan hirveän epäoikeudenmukaiselta, vaikka sen sanoja ei välttämättä tarkoittanutkaan minua loukata.

Jälkeenpäin olen kuitenkin huomannut, että jopa se mielestäni vittuilevaan sävyyn annettu ”rakentava kritiikki” oli sittenkin ainakin osin totta tai siinä oli jopa ideaa ihan tuotekehitykseen asti! Tämäkin kotisivukommentti osui kyllä siinä mielessä oikeaan, että kyllä ne sivut taisi siihen aikaan aika köpöt olla. Itse sitä ei toki osannut asiaa niin ajatella, kun ne oli mielestäni ihan witsin upeet. Mutta tässä huomaa sen, että myös ikävät heitot voi kääntää voimavaraksi ja sihne kakkasn voi kylvää ajatuksessaan vaikka siemenen. Siitä voi nousta sitten vaikka kuinka upea puu, joka jättää kaikki arvostelijat varjoonsa.

 

Miltä tuntuu kun oma rauha vaihtuu ”pariskuntakonttoriin”?

Olen tehnyt töitäni pääosin kotoa käsin nyt n.2,5-vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että olen yleensä neljä päivää viidestä kotona, jolloin työskentelen koneella kirjoitushommissa ja palavereissa. Tällä hetkellä teen viikosta yhden päivän liikunnanohjausta ja toisinaan keikkailen vähän siellä sun täällä. Yrittäjänä tämä on mahdollista ja helppoa. Minulla ei ole toimistoa, jossa pitäisi olla aamulla klo.8 tämä on muutenkin kiireisessä lapsiperhearjessa helpotus.
Myös mieheni on ollut koronan kuvioihin tultua kotona ja hänen työnsä on suurimmaksi osaksi puhelimeen puhumista ja palavereihin osallistumista (eli puhumista). Normaalisti hän viettää suuren osan työajastaan myös asiakkaiden luona, sekä työmatkoilla. Olen siis tottunut omaan rauhaani ja hiljaisuuteen. Keskittymiseni herpaantuu välillä herkästi, jonka takia en pidä kotona koskaan mitään ylimääräisiä ääniä päällä tosi rauhallista musiikkia lukuun ottamatta.

Meillä on tässä nykyisessä kodissa käytännössä vain yksi ”työpöytä” (takkahuoneessa) ja oma, joskin ei niin käytännöllinen työpisteeni on ruokapöydän päässä. Luojan kiitos pöytämme on 240cm pitkä, jotta koneeni ja paperikasani eivät valtaa kokonaan pöydän pinta-alaa! En kuitenkaan pidä tätä kaikista ihanteellisimpana ratkaisuna, koska haluaisin oman työpisteen, joka ei ole jatkuvasti kaikkien näkyvillä ja mitä ei tarvitse siivota pois. Oma työhuone toisi myös hieman sitä fiilistä, että työt eivät ole koko ajan silmien alla levällään.

En voi kieltää, etteikö minulla olisi mennyt hetken aikaa tottua oman rauhan menettämiseen. Olin tottunut työskentelemään kotona jo niin kauan yksikseni, että tuntui kuin joku olisi tullut omalle työpaikalleni hengailemaan 😀 . Parisuhde saa ihan oman mausteensa, kun yhteisen kodin lisäksi jaetaan myös yhteiset työtilat! Luojan kiitos meillä on sentään kaksi kerrosta tässä pariskuntakonttorissa.
Mieheni tarvitsee yhtä lailla rauhan hänen tapaamistensa ajan ja tuolloin en voi puhua samaan aikaan puhelimessa, ellen mene itse ulos tai vähintään vessaan. Usein huutelenkin alakertaan ”Voinko puhua kohta puhelimessa?.”
Lisäksi itse koen, että on vaikeaa keskittyä, kun joku puhuu koko ajan vieressä. En voisi työskennellä kovin tehokkaasti avokonttorissa, paitsi ehkä kunnon vastamelukuulokkeet päässä. Niitä olen harkinnut myös tänne kotikonttorille.

Luojan kiitos uudessa kodissamme on enemmän tilaa myös meidän molempien työpisteille ja ihan oma työhuone minulle. Mieheni palaa työskentelemään kodin ulkopuolelle jossain vaiheessa joten uskon, että meillä on molemmilla vähän parempi työrauha. Voin kertoa, että kun olet kuullut ne samat IT-jargonit (mm. ”process mining” ja ”cloud orchestrator”) päivän aikana sen 100 kertaa, niin se alkaa tulemaan korvista!
En sano tätä tietenkään pahalla: Hän tekee työtään ja jargonit sattuvat nyt olemaan vain osa sitä työtä.

Ei siis ole ollut ihan helpoin rasti tämä kotona työskentely, vaikka tiedän hyvin, että en ole ainoa samassa tilanteessa oleva todellakaan. Odotan todella, että tilanne normalisoituu. Välillä olen vaihtelun vuoksi käynyt työskentelemässä myös kirjastossa, mutta koronan takia työpisteet ovat olleet harmillisesti nyt sielläkin kiinni.

Onko muita joilla on ollut totuttelemista vastaavanlaiseen tilanteeseen tai ylipäätään kotikonttoriin?