Hae
Katri Gruner

”En voisi koskaan pistää liikuntaa lasten edelle”

Luin otsikossa olevan lauseen tässä yksi päivä ja suoraan sanottuna minusta, liikuntaa harrastavasta äidistä ja itsestään huolta pitävästä naisesta se tuntui pahalta: Huono äiti, itsekäs äiti, äiti joka ei osaa laittaa asioita OIKEAAN tärkeysjärjestykseen. Sitten muistutin itseäni, että ehkä meillä arvomaailma on erilainen kuin muissa perheissä, eikä minun tarvitse siitä välittää. Silti en voinut olla kirjoittamatta tästä aiheesta. Ehkä pitäisi jutella jonkun äidin kanssa, joka ei pidä liikuntaa yhtään tärkeänä, jotta ymmärtäisin häntä paremmin.

Itsehän vaihdan lasten kanssa vietetyn ajan liikuntaan ainakin muutaman tunnin viikossa. Silti en jaksa uskoa, että on oikeasti kovinkaan suurta merkitystä onko lapset tuon ajan minun vai molempien vanhempien kanssa. tänäänkin vietän lasten kanssa lähes joka ikisen valveillaolotunnin.

Minulle ei koskaan ole ollut äitiyden aikana vaihtoehto, että luopuisin täysin omista harrastuksistani. Toki jos tilanne olisi se, että perheessä olisi erityistä tukea vaativia lapsia, niin tilanne olisi varmasti erilainen, mutta tässä nyt on ehkä turha ottaa esille kaikki ”ääritilanteita”.

Mun mielestä on aivan älytöntä, että yhdenkään äidin pitäisi jotenkin selitellä siksi miksi haluaa harrastaa ja etenkin miksi haluaa liikkua. Liikunta menee mulla samaan kategoriaan kuin ruoka ja lepo: Asiat, joita ilman en voi hyvin.
Jos oma terveys on omissa arvoissa edes TOP kolmosessa, niin eikö silloin liikunnan pitäisi olla ihan luonnollinen osa elämää? Se, tekeekö sen yksin, kaksin vai koko perheen kanssa onkin sitten toissijaista. Itse paljon istumatyötä tekevänä kroppani ei varmasti voisi hyvin ilman jumppaa ja siksipä treenikertoja tulee viikkoon 3-5. Tässä on huomioitu myös lasten kanssa yhteiset liikuntahetket, kuten uimahallikäynnit. Thainyrkkeilytreenejä mulla on viikossa kahdet (1,5h kerrallaan) ja sen lisäksi käyn kerran tai kaksi salilla/jumpassa/lenkillä tai milloin mitäkin. Joskus jumppaan kotona, mutta yleensä se on venyttelyä tai joogaa kun lapset hyppii ympärillä.

Mihin aikaa löytyy?

Itsekin tiedän 100%:sesti, että lapsiperheessä ajankäyttö tarkoittaa jostain asioista luopumista. Tämä tietysti etenkin silloin kun perheeessä on ihan pieniä lapsia tai silloin, kun lapsilla on sellaisia harrastuksia, joihin tarvitaan aikuista (esimerkiksi kuskaamaan). Jos aikaa koittaa järjestää viikossa lapsien kanssa puuhailuun, omiin harrastuksiin ja vielä parisuhteelle, niin kyllä siinä saa aikamoinen taikuri olla. Mutta itse ainakin myönnän, että parisuhde aikaa kyllä olisi enemmän kun sitä järjestäisi, siis laittaisi kalenteriin.
Liikunta toki vaatii järjestelyä, mutta harvoin kuitenkaan niin paljon mitä etukäteen ajattelee. Varmasti suurimmalle osalle se kolmekin kertaa viikossa on jo aivan riittävästi, 30-45min kerrallaan ja jos siitä kerran liikkuu lasten kanssa ja kerran kotona, niin jäljelle jää yksi kerta kun lapset joutuvat olemaan ilman äidin välitöntä huolenpitoa.

Mutta miten musta taas tuntuu, että näissä perheissä joissa äiti uhraa oman treenaamisensa tai omat harrastuksensa, niin isiä ei sillä tavalla ahdista lähteä sinne 5-divarin jääkiekkotreeneihin tai omalle, koko päivän kestävälle pelireissulle? Mä väittäisin myös, etteivät isät niin usein väsy arjen pyörityksessä ja he osaavat muutenkin suhtautua paljon rennommin kaikkiin ”vaatimuksiin”, jotka liittyy ns. täydellisenä vanhempana olemiseen. Nykyään äidin pitäisi olla lasta varten 100% hereilläoloajastaan ja olla kodinhoitajan lisäksi, kuski ja ohjelmatoimisto. Koko ajan pitäisi olla jotain ”laatuaikaa”, tai muuten lapsilla ei jää mukavia muistoja lapsuudesta. Mä voisin väittää, että aika harvoin etenkin mun kaltaisilla 80-luvun lapsilla äiti ja isä oli jatkuvasti järjestämässä jotain tai viemässä jonnekin ja samalla tavalla käytiin töissä.

voitko hyvin ja oletko tyytyväinen jaksamiseesi?

Jos kysyt itseltäsi rehellisesti, että kuinka mä voin juuri tällä hetkellä niin mitä vastaisit?
Mä itse haluaisin muistuttaa muita äitejä, että panostakaa myös itseenne! Oli lapsia 1 tai 10 niin jokaisen äidin kroppa ja PÄÄ hyötyy liikunnasta. Se aika ei ole todellakaan hukkaan heitettyä! Kun vanhemmat liikkuu, niin se antaa lapsille myös esimerkin siitä, että liikunta on tärkeä osa arkea ja elämää. Liikunta on muuten myös mieletön itsetunnon kohottaja, joka tietysti vaikuttaa parisuhteeseen.

Mä oon ajatellut, että jos mulla jää nukkumisen ja töiden jälkeen perheelle 72 tuntia viikossa, niin siitä kaksi tuntia pois ei varmasti tee musta äitiä, joka ei ole riittävästi lapsille läsnä.

Nyt olisi mukavaa kuulla rehellisiä kommentteja muilta äideiltä: Koetko liikunnan itsellesi ns.turhana harrastuksena vai tärkeänä osana elämää (siis riippumatta siitä tuleeko treenejä viikossa tunti tai kymmenen)? Muistakaa perustella vastauksenne! 🙂

 

 

Mitä asioita voin tehdä itse oman parisuhteeni parantamiseksi?

Minulla ja miehelläni tuli pari viikkoa sitten 9-vuoden etappi täyteen. Ei muuten juhlittu sitä mitenkään, mutta tulen tähän aiheeseen vähän myöhemmin jutussa…
Parisuhde harvoin onnistuu ilman, että sen hoitamiseksi näkee vaivaa. Itse saan työskennellä parisuhdeterapeutin kanssa omassa firmassani, joten saan tavallaan ”ilmaista konsultaatiota” häneltä, jota voin käyttää omassa parisuhteessani.

Olin seurustelumme alussa hyvin paljon temperamenttisempi, joka sitten aiheutti sen, että persoonaltaan aika herkkä ja harkitseva mieheni ahdistui omasta käytöksestäni. Saatoin (huom. SAATOIN 😀 ) suhteemme alkuaikoina draamailla vähän tarpeettomasti ja mieheni muistelee miettineensä, ettei kyllä jaksa olla tällaisen naisen kanssa kauaa kimpassa.

Yhdenkin kerran mieheni ajoi luokseni Tampereelle Helsingistä, enkä  muista tarkalleen ottaen miksi, mutta olin ärsyyntynyt häneen heti kättelyssä (varmaan joku oma olettamus päässäni). Aloin sitten heti haastamaan riitaa hänen kanssaan tai jotain urputtamaan siinä. Koska mieheni ei pidä riitelystä (ei pitänyt silloin, eikä pidä nykyäänkään), niin lopputulos oli se, että hän lähti käytännössä lähes heti kotiin.
En tietenkään uskonut, että hän tekisi niin, vaan testasin hänen sietokykyään. Ei olisi kannattanut.

Nykyään emme käytännössä riitele ollenkaan ja itseasiassa meillä on ollut ehkä 2-3 isompaa riitaa KOKO 9-vuoden aikana. Joku joskus sanoi mulle ettei sellainen parisuhde voi toimia jossa ei riidellä, mutta tässä on nyt 9-vuotta menty ilman.

Kokosin tähän postaukseen sellaisia asioita, joita voi tehdä ITSE oman parisuhteen parantamiseksi huolimatta siitä onko seurustellut vasta vähän aikaa vai iäisyyden.

Älä odota, vaan anna itse

En ole ollut koskaan naisen kanssa parisuhteessa, mutta ainakin miesten perusteella uskaltaisin väittää, että aika harva mies tuo joka viikko kukkia, ostelee timanttisormuksia ja järjestää jotain romanttisia viikonloppu yllätyksiä. Niille ei kannata siis antaa liikaa painoarvoa suhteen onnistumisen edellytyksenä. Kun alussa mainitsin, että emme juhlineet vuosipäivää, niin eka ajatus on yleensä ”ei hän sitten mua mitenkään muistanut”. Mutta voisihan sitä itsekin jotain järjestää! Olen ihan yhtä huono kuin mieheni järjestämään jotain romanttista tekemistä. Edellinen kerta oli heinäkuussa, kun hänellä oli synttärit. Silloin vein hänet yllärinä suppailemaan ja piknikille. Mieheni ehkä sitten on parempi sellaisissa arkisissa ylläreissä, eli hän saattaa tuoda ruokakaupasta kukkia tai suklaata.
Jotkut ihmiset ovat parempia ylipäätään yllätyksissä. Mutta ei se meillä naisillakaan mikään sisäänrakennettu ominaisuus ole!

Kaikkeen ei tarvitse puuttua eikä tarttua (eli ts. kaikesta ei kannata tehdä ongelmaa)

”Choose your battles.” Sanonta toimii loistavasti niin lasten kasvatuksessa kuin parisuhteessakin! Kun jaat elämäsi toisen ihmisen kanssa hyväksyt sen, ettei toisen persoonaa voi muuttaa ja toisella ihmisellä on takuuvarmasti tiettyjä ärsyttäviä piirteitä ja tapoja. Sinä et välttämättä voi poistaa niitä, mutta voit valita kuinka suhtaudut niihin ja kuinka isoiksi annat niiden kasvaa mielessäsi. Kaikkea ei tarvitsekaan sietää ja sekin on toiselle tietynlainen signaali, jos on vaikka jatkuvasti se, joka siivoaa toisen sotkuja, hyväksyy toisen tyylin juosta joka ilta omissa menoissa tai vaikka toisten vastuuttoman rahankäytön.

Kannattaa kuitenkin miettiä, mitkä on ne asiat, jotka kannattaa nostaa pöydälle ja joihin haluaa oikeasti muutosta. Se, että nalkuttaa toistuvasti niistä samoista sukista lattialla aiheuttaa sen, että itse ärsyyntyy siitä, että TAAS joutuu sanomaan samasta asiasta ja toinen ärsyyntyy koska ei ymmärrä asian ”suuruutta”. Kysymys ei loppujen lopuksi nimittäin ole niistä sukista, vaan siitä tunteesta, joita se ainainen sukkien kerääminen saa sinussa aikaan. Kumppanini ei halua pitää yllä samaa siisteystasoa kuin minä, hän pitää minua liian tarkkana kotimme siisteyden suhteen ja hän on liian suurpiirteinen niissä asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä.  

Siedä vaihtelevia aikoja

Itse olen huomannut, että parisuhteessa vuorottelee ne ajat, kun ollaan tosi tiiviisti yhdessä ja ne kun ollaan enemmän erillään. Varmasti jokaiseen parisuhteeseen kuuluu tylsistymisen tunne ja ne mietteet, että ”Tän ihmisen kanssako mun pitäs sit jaksaa olla koko loppu elämä???”. Onhan meillä itselläkin elämässä sellaisia kausia, kun ollaan vaikka tosi stressaantuneita. Ei voi odottaa, että parisuhdekaan ihan aina tuntuu super hyvälle.

Mä mietin aina kun jotkut pariskunnat sanoo erotessaan, että ”meistä tuli kavereita”. Tarkoittaako se sitä, että annetaan jotenkin sen parisuhteen sitten väljähtyä? Molemmat tottuu siihen olotilaan, kun kaikki periaatteessa on ok, mutta kumpikaan ei oikein tee mitään sen eteen, että tulisi taas niitä parempia aikoja. Itse ainakin oon huomannut, että välillä ollaan hurrin kanssa tosi paljon yhdessä, puhutaan ja pussaillaan 🙂 . Sitten taas joskus saattaa mennä parikin viikkoa, että ollaan enemmän ”frendipohjalla”.

Ole hellä, anna läheisyyttä

Tämä on kans vähän sellainen juttu, että sen sijaan, että odottaa toiselta tekoja voi antaa itsekin! Hellyys ja fyysinen kosketus on asia, joka lujittaa tosi paljon suhdetta. Yleensä naiset kaipaa enemmän hellyyttä ja miehet… You know, seksiä. Helposti ärsyttää sitten se, kun itse haluaisi halia ja miehen mielestä se on selkeä kutsu vaakamamboon. Sitten syntyy riita ”sä aina vaan vonkaat seksiä kun mä haluaisin halia”. Kuulostaako tutulta?
En ole mikään seksuaaliterapeutti (jos mikään muukaan), mutta kyllä suhteessa pitää olla kaikenlaista läheisyyttä. Ja mun kokemuksen mukaan mitä olen puhunut kavereiden ja esim työkaverini Jonnan kanssa, niin läheisyydestä puhuttaessa miehet haluaa useammin nimenomaan sitä good old panoa (huom ei aina tietenkään) 😀 . Kannattaa siis ihan oikeasti aukaista suu ja puhua, koska en tiedä yhtään suhdetta joka olisi parantunut sillä, että miestä panettaa ja nainen pihtaa (joko siksi että ärsyttää tai siksi että ei vaan huvita). Varmasti jokin ratkaisu tässäkin asiassa löytyy.
Se on kuitenkin varmaa, että jos toinen herättää itsessä vielä edes kaukaisesti lämpimiä tunteita, niin kannattaa koskettaa sitä toista ihan päivittäin (enkä nyt tarkoita mitään hyvä hyvä pääntaputusta ) .

Olisi mukava kuulla, että milloin viimeksi sinä olet järjestänyt kumppanillesi jotain mukavan yllätyksen, eli esimerkiksi yhteisen illan tai jopa matkan yhdessä??

 

Lue myös: 5 kysymystä erosta – asiantuntija vastaa