Hae
Katri Gruner

Ajatuksen tasolla tämä kiehtoo kovasti!

Kuuntelin tässä yksi päivä autossa Aki Linnanahteen podcastia, jossa oli vieraana aivan ihastuttava persoona Kiti Kokkonen. Kun Kiti kertoi itsestään ja persoonastaan, niin hän sanoi jotain, johon osasin samaistua vähän liiankin hyvin.

Suurin osa mun elämästä on mennyt siihen, että mä oon halunnut, et mä haluaisin olla urheilullinen. Tai mä oon halunnut, että mä haluaisin opetella ranskankielen tai sivistää itseäni. Mä oon kovasti toivonut asioita, joita en oikeasti vain halua.

5am club (in my dreams)

Elämäni varrella on ollut monia asioita, joita olen muka halunnut tehdä tai olla. Ehkä asian voisi muotoilla niin, että ”ajatuksen tasolla kiehtoo kovasti!”. Mutta sille ajatuksen tasolle se sitten jääkin.
Tähän kokemukseen liittyy vahvasti myös jossittelu ja se, että innostuu jostain hirveästi, mutta innostus hiipuu parin kokeilun jälkeen. Omaa innostusta voi pönkittää katsomalla youtubesta asialle omistautuneiden ihmisten arkea. Siinä jo melkein tuntee elävänsä itsekin sitä. Itse mm. viihdytän iltaisin itseäni katselemalla Crossfit-gameseja. Voi kunpa minäkin pitäisin jollekin asialle omistautumisesta!

Itseään ei voi kuitenkaan huijata me vaan tupataan antamaan aikaamme niille asioille, jotka oikeasti meitä huvittaa. Usein innostus ei ole kovin pitkäaikaista jos koettaa väkisin pitää jostain. Tämä pätee niin urheiluun, parisuhteeseen kuin vaikka uuteen ruokavalioon.
Toki jos on tosi sinnikäs persoona, niin voi oikeasti oppia nauttimaan jostain, joka aluksi tuntuu ihan pepulta (kuten vaikka liikunta). Joskus jos haluaa muuttaa elämänsä suuntaa pysyvästi voi joutua alussa kärsimään epämukavuuden tunteesta.

Nykyään some syöttää meille koko ajan ajatusta siitä, mitä kuuluu onnellisen ja menestyvän ihmisen elämään ja arkirutiiniin ja siitä tulee tunne, että ”Olisipa ihana herätä marraskuisena aamuna klo.5 lenkille ja kuunnella itsensäkehittämispodcasteja”. Mä oon monesti miettinyt tätä itsekin, mutta joka kerta kun laitan kellon soimaan viideltä, niin se tuntuu ihan luonnottamalta ajalta herätä ja olen koko päivän niin väsynyt, että haluan nukkua jo klo.13 kahden tunnin päikkärit.

 

ei koskaan iron woman

Mun elämässä yksi tällainen asia, josta olisin halunnut pitää on kestävyystyyppinen liikunta. Oon miettinyt mm. monesti, että miksi en treenaa triathlonia, kun olen kuitenkin hyvä uimaan ja mulla voisi olla siitä etua harjoittelussa? Tässä korostuu taas sen fakta, että mua kiinnostaa oikeasti enemmän kilpailla kuin harjoitella. Sitten kun pitäisi mennä neljäksi tunniksi pyöräilemään yksin niin se tuntuu tosi tylsältä. Silti aina kesällä mietin, että jokohan aloittaisi sen triathlon-harrastuksen, kun se niin hyvin mulle sopisi ja on ihanan monipuolinen ja kunto kasvaa kohisten. Harjoittelun pitää lähteä kuitenkin sisäisestä halusta ja himosta tehdä jotain, eikä pakosta saati siitä, että tekee sitä siksi kun se näyttää muiden silmissä hyvältä.

Toinen sellainen asia jota olen kovasti aina halunnut on olla luonto- ja ulkoilmaihminen. Siis tiedättekö sen ihmistyypin, joka menee ulos säällä kuin säällä? Siis se tyyppi joka pakkaa tavarat sateen kestävään ultrakevyeen reppuunsa ja lähtee metsään viideksi tunniksi.
Minusta ei tämän takia tulisi myöskään hyvää streiner-päiväkodin opettajaa (lapseni on siis steinerdagiksessa). Perustan ajatukseni sille, että olen päässyt seuraamaan heidän ihanaa joka sään asennetta ulkoiluun liittyen. Vaikka taivaalta tulisi kissoja ja koiria, niin ulkona ollaan ja suositaan villaista kerrospukeutumista.
Olen myös se ihminen, joka vannoo joka kevät, että tänä kesänä en kuluta yhtään aurinkoista päivää sisällä istuen! No, oikeasti mä viihdyn todella hyvin sisällä ja kuten koirani, niin välttelen ulos menoa aina kun on todella märkää tai kylmä. Me molemmat palellaan herkästi. Mitäs sitä kieltämään.

Mikä on sellainen asia, josta sinä rakas lukijani haluaisit pitää?

 

 

.

Miksi kotona jumppaaminen tuntuu tylsältä?

Moni kokee suoranaista painetta jumpata kotona. Myönnän avoimesti, että katson hieman kateellisena somesta reippaita kotitreenaajia, jotka hikoilevat jos jonkinlaisten jumppien tahtiin! On villasukkatreeniä, kotiHIITtiä, vatsatreeniä sohvatyynyn kera ja välineissä ei luovuutta puutu! Huomaan miettiväni: Mistä ihmeestä löytäisin itse samanlaisen motivaation? Miksi en saa itsestäni irti samanlaista reippautta, vaikka olen itse liikunta-alalla ja päänsisäinen liikepankkini on valtava (eikä edes tarvitse olla, koska netti on anyway täynnä jos jonkinlaista jumppaohjetta).

Itsellä ollut vaikeaa etenkin se, että liikunta kodin ulkopuolella on henkireikä ja maiseman vaihto laajentaa ympyröitä. En varmasti ole ainoa pienten lasten äiti, jonka elämä pyörii aika lailla samalla akselilla. Siihen kuntosali, uimahalli tai jumppasali tarjoaa mukavaa vaihtelua ja nyt sitä osaa kyllä todella arvostaa! Olen koettanut tehdä olohuoneessa kuminauhajumppaa, joogaa, kahvakuulaa ja ties mikä. Mutta mikään niistä ei oikein tempaa mukaansa. Samalla väistelen lapsia ja koetan häätää heitä pois päältäni. Se ei vaan ole sama asia!

Itse rakastan ryhmäliikuntaa ja se luultavasti on lempilajini kuntosalin lisäksi. Itse kun vielä pääsee ohjaamaan jumppatunteja, niin siinä on huvi ja hyöty samassa. Tykkään ohjata erityisesti HIIT- ja lihaskuntotunteja ja niiden tekeminen omassa olohuoneessa periaatteessa onnistuu lähes yhtä hyvin kuin muuallakin. Ryhmää ei silti paikalle saa, joka taitaa olla se syy, miksi ihmiset ryhmäliikuntaan pääasiassa tulevatkin. Minustakin on ihana kannustaa ihmisiä liikkumaan hyvän musan soidessa taustalla ja nähdä heidän hikiset ja hymyilevät naamansa. Liikunnan ilo tarttuu kuin tauti (haha) ja tunnin jälkeen salista lähtee kaikkensa antaneita, silminnähden tyytyväisiä ihmisiä.

En voi sanoa olevani _täysin_ passiivinen, koska koetan kuitenkin saada sen 10 tuhatta askelta täyteen ainakin joka toinen päivä ja ulkoilemme lasten kanssa lähes joka päivä. Itse kuitenkin huomaan kaipaavani jo TOSI paljon vaihtelua. Kotona huomaan myös, että tehokkuus kärsii. En saa itsestäni läheskään niin paljon irti, kuin vaikkapa spinningpyörän päällä.
No, selittelyähän tämä kaikki on. Kaikki esteet on omassa päässä. Olen laiska ja myönnän sen!

Toivon todella paljon, että pääsisimme pian liikkumaan muuallekin kuin omaan olohuoneeseen! Jossain sanottiin, että näinköhän kukaan jaksaa enää mennä karanteenin loputtua liikkumaan muualle kun kaikki ovat tottuneet liikkumaan kotioloissa? Itse väitän, että todellakin jaksaa. Itse ainakin olen ihan kypsä kotijumppaaja!

Joko sinä olet kypsänä kotona jumppaamiseen?