Hae
Katri Gruner

Miksi kotona jumppaaminen tuntuu tylsältä?

Moni kokee suoranaista painetta jumpata kotona. Myönnän avoimesti, että katson hieman kateellisena somesta reippaita kotitreenaajia, jotka hikoilevat jos jonkinlaisten jumppien tahtiin! On villasukkatreeniä, kotiHIITtiä, vatsatreeniä sohvatyynyn kera ja välineissä ei luovuutta puutu! Huomaan miettiväni: Mistä ihmeestä löytäisin itse samanlaisen motivaation? Miksi en saa itsestäni irti samanlaista reippautta, vaikka olen itse liikunta-alalla ja päänsisäinen liikepankkini on valtava (eikä edes tarvitse olla, koska netti on anyway täynnä jos jonkinlaista jumppaohjetta).

Itsellä ollut vaikeaa etenkin se, että liikunta kodin ulkopuolella on henkireikä ja maiseman vaihto laajentaa ympyröitä. En varmasti ole ainoa pienten lasten äiti, jonka elämä pyörii aika lailla samalla akselilla. Siihen kuntosali, uimahalli tai jumppasali tarjoaa mukavaa vaihtelua ja nyt sitä osaa kyllä todella arvostaa! Olen koettanut tehdä olohuoneessa kuminauhajumppaa, joogaa, kahvakuulaa ja ties mikä. Mutta mikään niistä ei oikein tempaa mukaansa. Samalla väistelen lapsia ja koetan häätää heitä pois päältäni. Se ei vaan ole sama asia!

Itse rakastan ryhmäliikuntaa ja se luultavasti on lempilajini kuntosalin lisäksi. Itse kun vielä pääsee ohjaamaan jumppatunteja, niin siinä on huvi ja hyöty samassa. Tykkään ohjata erityisesti HIIT- ja lihaskuntotunteja ja niiden tekeminen omassa olohuoneessa periaatteessa onnistuu lähes yhtä hyvin kuin muuallakin. Ryhmää ei silti paikalle saa, joka taitaa olla se syy, miksi ihmiset ryhmäliikuntaan pääasiassa tulevatkin. Minustakin on ihana kannustaa ihmisiä liikkumaan hyvän musan soidessa taustalla ja nähdä heidän hikiset ja hymyilevät naamansa. Liikunnan ilo tarttuu kuin tauti (haha) ja tunnin jälkeen salista lähtee kaikkensa antaneita, silminnähden tyytyväisiä ihmisiä.

En voi sanoa olevani _täysin_ passiivinen, koska koetan kuitenkin saada sen 10 tuhatta askelta täyteen ainakin joka toinen päivä ja ulkoilemme lasten kanssa lähes joka päivä. Itse kuitenkin huomaan kaipaavani jo TOSI paljon vaihtelua. Kotona huomaan myös, että tehokkuus kärsii. En saa itsestäni läheskään niin paljon irti, kuin vaikkapa spinningpyörän päällä.
No, selittelyähän tämä kaikki on. Kaikki esteet on omassa päässä. Olen laiska ja myönnän sen!

Toivon todella paljon, että pääsisimme pian liikkumaan muuallekin kuin omaan olohuoneeseen! Jossain sanottiin, että näinköhän kukaan jaksaa enää mennä karanteenin loputtua liikkumaan muualle kun kaikki ovat tottuneet liikkumaan kotioloissa? Itse väitän, että todellakin jaksaa. Itse ainakin olen ihan kypsä kotijumppaaja!

Joko sinä olet kypsänä kotona jumppaamiseen?

Talviuinnin SM kulta ja pronssi!

Olen aina ollut todella yllytyshullu ihminen ja mun mielestä on hauska lähteä mukaan kaikkiin vähän sekopäisiin tempauksiin! Eikös se Minna Canthkin sanonut että ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää”. Elämässä voisi olla enemmänkin hauskoja ja vähän hulluja hetkiä, kun ei oikein ole varma mihin on lähtenyt mukaan. Juurikin sellainen olo mulla oli tänään… Ja aika monta kertaa!

Revanssi Joensussa!

Kun huomasin, että vuoden 2020 Talviuinnin SM kisat järjestetään kotikaupungissani Joensuussa, niin päätin, että mun on pakko olla mukana! Edellisen kerran kisasin nimittäin vuonna 2011 ja juurikin Joensuussa. Silloin otin henkilökohtaiselta matkalta ja viestistä pronssia. Pakkasta oli -31 astetta ja oli niin kylmä, että crocsini jäätyivät kiinni maahan. Vesihän tuntui melkein lämpimältä ilmaan verrattuna!

Kyllä mulla silti tuli tänäänkin mieleen, että ei tää oo ihan täysjärkisten hommaa. 25m kuulostaa matkana lyhyeltä, mutta ainakin mulla jäinen vesi siinä 15m kohdalla kangistaa lihaksia. Ottaen huomioon, että pitäisi kauhoa täysiä!

Löysin tän kuvan, joka otettiin 2011 kisoissa. Sitä tunnetta on vaikee kuvailla, kun riisut vaatteet -31 asteen pakkasessa ja menet veteen. Tänään homma oli melkein lasten leikkiä siihen verrattuna!

Entinen uimari.. ja Paino sanalla ”entinen”!

Mulla on uintitausta, joka tietysti auttaa aina näissä geimeissä. Avantouintia ei silti tietenkään voi verrata tavalliseen altaassa uiskenteluun, koska kylmän veden sietäminen on aika yksilöllistä. Jotkut eivät kasta edes varvasta ja jotkut lilluvat jääkylmässä vedessä minuuttitolkulla! Itsehän kerroin juuri TÄSSÄ postauksessa, että inhoan itseasiassa kylmää ja siksi onkin aivan nurinkurista, että juuri minä haluan osallistua avantouintikilpailuihin! Joku siinä lajissa vaan vetää puoleensa. Ja itseasiassa avantoa enemmän mua kiinnostaa tietysti kilpailla, koska olen todella kilpailuhenkinen ihminen. Tänään uin 25m vapaauintia henkilökohtaisella matkalla ja rintaa 4 x 25m viestissä. Vaparin aika oli 17:45, joka oli ihan kohtuullinen. Rata vietti aika rankasti oikealle ja yllättäen pohjasta ei voinut ottaa suuntaa 😀 . Avantouintikisoissa lähdetään hartiat vedessä niin, että toisella kädellä pidetään kiinni portaista ja siitä ponnistetaan.
Rinulin aika viestissä oli 24:23, jota ei myöskään tarvi hävetä. Rintauinti on aina ollut mulle vaikea laji ja niinhän sitä sanotaan, että olet joko rintauimari tai sitten osaat kaikkia muita lajeja. Mä kuulun siihen jäljempään joukkoon ja mieluiten uin vaparia tai selkää. Kyllä perhostakin jaksaa vielä kauhoa muutaman piikin. Kaikki Talviuinnin SM kisan tulokset löytyvät täältä.

Naiset 30-39v 25m VU kolme parasta: 1.Anna Korhonen (16.01) 2. Riikka Toivanen (16.44) 3. Katri Gruner (17.45)

Tästä kyllä heräsi pieni innostus alkaa treenaamaan uintia enemmänkin. Kyllä tuosta vaparista pari sekkaa saa pois helposti! Aloin jopa miettimään pitäiskö sitä joku kerta osallistua uintikisoihin masters-sarjassa? Harjoittelua se toki vaatii, mutta kyllä tässä pieni uintikipinä jäi kytemään.