Hae
Katri Gruner

5 syytä, miksi elämäni on helpompaa nyt kuin parikymppisenä

Alkuun disclaimer: Jos satut olemaan tätä postausta lukiessasi parikymppinen, sinun EI tarvitse ahdistua! Vaikka haluaisit olla jo pian 38-vuotias, niin lohdutuksena voin sanoa, että kyllä ne vuodet vierii.. Nopeammin kuin arvaatkaan! Ensin täytät 20 ja oot ”sika vanha”. Sit täytät 30 ja mietit, että nyt pitäisi olla kaikki valmista. Sitten se 40 alkaakin sieltä jo hiipiä ja ystävät lähettelee sulle onnentoivotuksia, joissa lukee, ettet näytä päivääkään yli 20-vuotiaalta ja mukaan on liitetty runo:
”Itsesäälissä on turha kylpeä, rypyistä on osattava olla ylpeä!”.

On jotenkin hullu ajatus, että tulin täysi-ikäiseksi 20 vuotta sitten. Mulla on jotenkin sellainen epäilys, että 38-vuotiasta ei voi oikein millään mittarilla sanoa enää nuoreksi. Toisaalta keski-ikäinen kuulostaa sellaiselta ihmiseltä, joka käyttää Tiimarin lukulaseja, Lidlin capri-legginsejä ja käy Torremolinoksessa 13 kertaa peräkkäin. En halua nähdä itseäni vielä keski-ikäisenä, joten ehkä olen vain tylsästi ”aikuinen”.

Ajattelin tähän postauksen koota sellaisia syitä, miksi elämä on tosi paljon helpompaa nyt kuin parikymppisenä. Itse olin vielä melkein 30-vuotiaaksi asti aika raakile ja elin siinä sekalaisesti kaikenlaisia vaiheita. Kuten Kummelissakin sanotaan, niin ”se oli sitä sekavaa aikaa”.

Käytiin lauantaina ottamassa Vestigevisionsin Tuomaksen kanssa promokuvia ja ne onnistui kyllä tosi kivasti! Tuomas on todella monipuolinen ja taitava kuvaaja. 

vanhentuessa paineet vähenevät!

Tavallaan vanhentumisessa on se hyvä puoli, että sitä ei voi estää ja kaikkiin se iskee. Vanhentuminen on myös jotenkin tosi helpottavaa. Musta tuntuu, että 30-vuotiaana on hirveät kriisit siitä onko vanha vai nuori. Silloin oli moneen paikkaan vielä muka liian nuori ja sitten jos miettii vaikkapa kilpaurheilijoita, niin usein 30 vuotias on jo ikäloppu. Nyt voin olla silleen, että hei, oon melkein 40 eikä oo enää mitään paineita, oli elämä missä tilassa tahansa. Tässä iässä voi (ainakin jossain tapauksissa) perustaa vielä perheen, rakentaa talon, ostaa hevosen tai vaikka kiertää koko maailman. Potentiaalisesti vielä toiset 40v elinaikaa, joten let’s go!

Nykyään parikymppisen elämä on varmaan siinäkin mielessä rankkaa, että koko ajan joka paikka tuuttaa kaikkea sitä, mitä pitäisi muka saavuttaa ”kun on vielä nuori”.

arvostan itseäni ja vaadin sitä myös muilta

Mulla on nykyään aika voimakkaasti sellainen ”evvk” asenne elämässä, mitä tulee hyväksynnän hakemiseen muilta ihmisiltä. Oon mennyt jo elämässäni sellaisen pisteen yli, missä kaikkien ihmisten jokainen mielipide on mulle hirveän tärkeä. Lisäksi olen oppinut puolustamaan itseäni ja voin sanoa vastaan, jos en kaipaa jonkun ihmisen mielipidettä tekemisiini.

Nykyään olen myös paljon tietoisempi siitä millaista käytöstä odotan ihmisiltä. En ala kenenkään edessä anelemaan, saati pompi jonkun ihmisen pillin mukaan. Te ette uskokaan miten ultimaattisen paskaa käytöstä mä oon sietänyt työelämässä ollessani parikymppinen! Paljon jouduin kokemaan mm.suoranaista seksuaalista häirintää koskettelusta lähtien, joka nykyään ei millään mittakaavalla menisi läpi. Valitettavasti silloin en siihen uskaltanut puuttua, eikä asioista puhuttu samassa mittakaavassa. Koetin vain olla mahdollisimman kiltti ja näyttää hyvältä.

opin käsittelemään asioita vasta aikuisena

38-vuotiaana osaan käsitellä kokemuksiani lapsuudesta ja ymmärtää, miten ne vaikuttavat nykyään esimerkiksi suhteessa omiin vanhempiini ja ylipäätään omaan tapaan toimia vaikka ihmissuhteissa. Epäilen, että moni oikeasti pystyy näkemään lapsuutta ”kokonaisuutena” vasta myöhemmällä iällä ja vetämään niitä yhtä kuin merkkejä omaan käytökseen. Vaikeaa on tietysti se, jos koetut asiat aiheuttaa katkeruutta, mutta sitäkin on mahdollista käsitellä jälkikäteen. Ja kannattaakin.

Lapsuuden ei tarvitse olla edes mitenkään hirveän traumaattinen, mutta sen seurauksia saattaa kantaa pitkään mukanaan mm. ainaisena suorittamisena, huomion hakemisena ja muiden miellyttämisen tarpeena.

mikä sinusta tulee isona?

Musta tuntuu, että kysymys ”mikä sinusta tulee isona” on niin 1900-luvulta! Luojan kiitos! Muistan, että silloin joskus 20 vuotta sitten piti jotenkin heti tietää mitä haluaa tehdä. Silloin ei edes tajuttu, että suurinta osaa tulevaisuuden ammateista ei ole vielä edes keksitty. Muistan omilta lukioajoilta, että niitä nuoria arvostettiin, jotka halusi olla lääkäreitä tai insinöörejä – ainakin meillä päin. Ajatus siitä, että olisin tehnyt jo 20 vuotta samaa työtä on kyllä aika puuduttava, vaikka toki joku voi viihtyä hyvinkin! Itse koen, että voi mennä kauankin, ennen kuin löytää oman juttunsa ja kaikki mitää tekee petaa omalla tavallaan tulevaisuutta. Musta on ihana ajatus, että kohta voi tapahtua joku kohtaaminen, joka vie juttuja taas aivan uuteen suuntaan!

elämä jo takana… vai oikeasti vasta edessä?

Moni parikymppinen ajattelee, että kaikki hieno on vasta edessä! Itselläni siihen hienoon aikakauteen liittyi myös aika paljon kipuilua, aikamoista suoranaista sekoilua ja vähän edesvastuutonta käytöstäkin. Asioilla on tietysti myös seuraukset ja ihan välttämättä mä en toivo oman lapseni kohdalle yhtä huonoa arvostelukykyä asioiden suhteen. Sillon oli esim ihan ok mennä junalla toiseen kaupunkiin ja yöpyä täysin tuntemattomien ihmisten luona, joiden puhelinnumeroa et välttämättä edes tiennyt. Nää ihmiset me aina tavattiin jossain KissFM chatissa.

Nykyään elämäni on ihanan seesteistä, enkä ollenkaan koe ahdistusta siitä, että nuoruus on takana. Samoja asioita voi nimittäin tehdä vielä edelleen kuin silloin 20 vuotta sittenkin, toki nykyään rahaa tehdä niitä on enemmän, mutta jaksamista vähän vähemmän.

Osuiko jokin näistä kohdista erityisesti omaan elämääsi?

Mitä kaikkea olen feikannut somessa?

Minua haastateltiin tänään ilmestyneeseen lehtijuttuun (löytyy mm. Karjalaisen sivuilta), jossa aiheena oli deittikulttuuri. Kerroin jutussa, että nykyään some aiheuttaa paljon paineita myös parisuhdetta toivoville. Some tuuttaa jatkuvasti ulos kuvia kauniista ja onnellisista pariskunnista, jolloin epäonnistumisen tunne valtaa mielen helposti. Ehkäpä tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että kumppani näyttää myös ulospäin sopivalta – siis niin surulliselta kuin se kuulostaakin! Onneksi tiedän, että on paljon sinkkuja, jotka silti arvostavat enemmän kumppanin arvomaailmaa ja elämäntyyliä ja ovat myös valmiita tekemään kompromisseja.

Moni kakku päältä kaunis!

Aloin ihan tosissaan miettiä omaa somesisältöäni ja tajusin, että olen itsekin osa ongelmaa ainakin jossain määrin. Mä nimittäin väitän, että 95% aktiivisista somenkäyttäjistä ja siellä sisältöä julkaisevista ovat ainakin joskus feikanneet tapahtumia tai tilanteita. Tämä feikkaaminen voi olla kuvien rankkaa muokkaamista, epäedullisten tai nolojen asioiden tai tapahtumien pois rajaamista, suoranaista esittämistä (eli näyttelemistä) tai vaikkapa vain tietynlaisten hetkien esille tuomista muille ihmisille (joka saa seuraajalle fiiliksen, että ko. henkilön elämä on pelkkiä brunsseja kalliissa kahviloissa). Mitä täydellisempää kuvaa itsestään haluaa antaa muille, sitä enemmän somekuviin ja -videoihin liittyy asioita, joita on tarkoituksella jätetty kertomatta.
Tiedän esimerkiksi pariskunnan, joka on ollut keskellä eroprosessia, mutta someen on annettu kuva onnellisesta parisuhteesta. Uskon, että moni sellainen, joka heitä seurasi somessa ajatteli, että tuossapa on täydellinen pariskunta! Ja sitten tulee se itsensä vertaaminen: miksi minä ja mun mies ei tuolla tavalla nauraen juosta käsi kädessä viljapellolla. (No hei, kuka OIKEASTI tekee niin!?)

Pakko se on silti itsekin nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi: Minä, kuten moni muukin aktiivisesti somea käyttävä olemme syyllistyneet totuuden muokkaamiseen mieleiseksi. Olisi edes typerää väittää, ettei koskaan ikinä milloinkaan olisi halunnut antaa vähän erilaista kuvaa siitä, miten asiat oikeasti ovat. Itse voin silti käsi sydämellä vannoa, että kaikki tällainen feikkaaminen on liittynyt pieniin yksityiskohtiin ja olen niin huono muutenkin valehtelemaan, ettei kaksoiselämän eläminen minulta edes onnistuisi. Lisäksi itse kärsin jostain häpeän tunteen puutteesta, koska koen, että vaikka somessa olisin tukka likaisena ja naama turvonneena, niin mitäs sitten. Toki eri asia on heillä, joiden suosio perustuu esimerkiksi kauniisiin kuviin tai ulkonäköön.

Mitä kaikkea sitten olen omassa somessani feikannut?

Uskon, että nämä seuraavat asetelmat ovat monelle somettajalle hyvinkin tuttuja. Pahoittelen, jos puhkaisen kuplan. Itselleni on ollut tietoinen valinta laittaa someen nykyään vain todella arkisia juttuja, joihin ”aseteltu todellisuus” ei istu. Toki edelleen saatan korjata kuvasta pois ne pahimmat vaatekasat, mutta aika harvoin syyllistyn enää sitä isompaan bluffaamiseen.

Tässä kuitenkin lista asioista, joihin olen joskus sortunut someilluusion tähden.

  • Koti on pommin jäljiltä ja kuvaa varten siivotaan raivolla joku pieni nurkka, jotta saadaan otettua kaunis kuva.
  • Ruokakuva on kauniisti aseteltu ja herkullisen näköinen, mutta kuvan ottamisen ja kaiken sen säätämisen jälkeen ruoka on kylmää ja maistuu pahalle.
  • Kuvataan salaatti. Kuvaamisen jälkeen siihen lisätään päälle vielä salaatinkastike ja krutongit.
  • Treeniasuna kuvassa matchaavat legginsit ja toppi, vaikka normaalisti ei kehtaisi ikinä kuuna päivänä treenata niin niukassa asussa.
  • Treenivideoihin oteaan yleensä vain muutama toisto per liike ja videolla sanotaan lopuksi ”Oli muuten tosi tehokas treeni!”.
  • Someen jätetään kuvaamatta 90% kaikesta epäterveelliseksi mielletystä herkuttelusta. Kuvissa herkutellaan sitten raakasuklaalla ja pähkinöillä.
  • Yhteistyönä saadut vaatteet ovat päällä tasan yhden kerran – eli kuvissa.
  • Tämä ei periaatteessa ole mitään feikkaamista, mutta kuvissa oppii olemaan aina tietyllä tavalla, tietyssä asennossa ja tietnlaisella ilmeellä. Yleensä kuvaushetkellä asento tuntuu aivan karmean epämukavalta 😀 !
  • Tämäkään ei ole varsinaisesti feikkiä, mutta usein on käynyt niin, että mennään perheenä jonnekin (hei meillä on tätä mukavaa yhdessäoloa) ja tyyliin 10min sen jälkeen kun on päästy paikan päälle alkaa lapset tappelemaan, toinen satuttaa itsensä ensimmäiseen pylvääseen tai sitten alkaa vaan hirveä valitus siitä miten täällä on tylsääääääää….
  • Oma elämä vaikuttaa kiireiseltä, mielenkiintoiselta ja jännittävältä, vaikka oikeasi 80% ajasta istuu kotona jotkut virttyneet jumppatrikoot jalassa ja miettii, miksi tili on taas tyhjä.

Tähän loppuun haluan kuitenkin sanoa, että minusta on myös erittäin hyvä muistaa, että some on (myös niillä raivosomettajillakin) vain jäävuoren huippu elämästä. On aihealueita, joita moni haluaa tietoisesti jättää somen ulkopuolelle, eikä kenelläkään ole mitään velvollisuutta näyttää elämästään kaikkea. Jokainen jakaa sen verran itsestään kuin hyvältä tuntuu. Usein jotkut tapahtumat tai asiat elämässä voivat olla itsellä vielä sen verran keskeneräiset niiden käsittelyn osalta, ettei halua kuulla tuntemattomien ihmisten mielipiteitä tai neuvoja – vaikka ne tarkoittaisivatkin hyvää. Koska niitä neuvoja tulee AINA.

Itsekin tiedän, että seuraajissa voi olla aina niitä, jotka ymmärtävät asiat väärin ja valitettavasti moni myös pitää itseään oikeana henkilönä kommentoimaan vaikuttajan yksityiselämään liittyviä asioita. Siksi niin moni alkaa rajata rankalla kädellä omaa somesisältöä. Vaikka seuraaja pitää vaikkapa minua hänelle tuttuna(jos on vaikkapa seurannut jo vuosikausia toilailuitani), niin silti hän on vieras ihminen minulle. Silloin on vaan helpompi jättää se salaatinkastike kuvasta pois, kun vastata 10 viestiin, jossa kerrotaan, että salaatinkastike on oikeasti tosi epäterveellistä (etkö muka tiennyt??), olethan tehnyt sen kstikkeen itse (etkä syö mitään kaupan e-koodi p****aa), eikö sun pitänyt pudottaa painoa (näin ainakin joskus sanoit storyssä) ja salaatin aidot maut eivät pääse nyt yhtään esille kun pilaat sen tuolla kastikkeella (tai kokeile maustaa pelkillä yrteillä).

Eli ehkä saitte hieman kiinni myös siitä toisesta puolesta. Halusin tuoda tämän aiheen esille siksi, että ihmiset osaisivat katsella kauniita kuvia ja videoita kriittisesti. Meidän kaikkien elämässä on joskus hetkiä, jolloin sen yhden siistin nurkan ympärillä on kauheat läjät tavaraa, mutta niitä ei vaan tee mieli näyttää kellekään. Tämä sopii varmaan elämään ihan konkreettisesti ja myös vertauskuvallisesti.

Oletko sinä syyllistynyt somessa feikkaamiseen?