Hae
Katri Gruner

Miksi IG on nykyään niin väsynyt paikka?

Pidin aamulla IG-liven, jossa kerroin tuntojani siitä, miksi minulla on mennyt viimeisen puolen vuoden aikana täysin maku Instan sisältöön.

Minua on itseasiassa jo pitkään houkutellut pidempi sometauko ainakin ajatuksen tasolla. Asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen omalla kohdallani, koska Instagram on minulle myös osittain työ. Siksi sieltä pois oleminen omalla kohdallani tietysti tarkoittaisi, että voisin myös heittää hyvästit kaikille yhteistöille ainakin hetkeksi. Sisällön tuottaminen säännöllisesti, eli päivittäin on edellytys sille, että sosiaalista mediaa voi tehdä työkseen.

Toinen asia on tietysti se, että rakastan tuottaa sisältöä someen! Minusta on ihana saada kommentteja, jakaa vinkkejä teille seuraajille ja toivottavasti tuoda myös piristystä jonkun päivään. Oikeastaan tässä tuleekin se syy, miksi itse koen saavani IG:stä yhä vähemmän ja vähemmän: Sen sisältö on mennyt viime aikoina todella puuduttavaan suuntaan! Ongelma ei siis ole siinä, että roikkuisin liikaa somessa (no joo, välillä sekin), tai se, etten keksisi mitään sisältöä omaa someeni. Suurin oivallus on, että löydän IG:stä yhä vähemmän ja vähemmän kiinnostavaa sisältöä.

Parhaillaan some saa liikkelle ja viihdyttää!

Minusta koko sosiaalisen median tarkoitus on antaa seuraajille jotain näistä neljästä

  • Hyvää viihdettä
  • Inspiraatiota
  • Vertaistukea
  • Vinkkejä

Kuten livessäkin kerroin, niin minulle on käynyt monta kertaa niin, että olen rötköttänyt sohvan pohjalla ja katsonut jonkun pirtsakan jumppapirkon sisältöä ja innostunut niin, että olen itsekin pompannut sohvalta ylös! Tämä ihminen on siis konkreettisesti motivoinut minua sisällöllään lähtemään liikkumaan. Sitten on muutamia tyyppejä, jotka ovat tosi viihdyttäviä omana itsenään ja oikeastaan on aika lailla sama mitä he tekevät tai höpöttävät, niin sitä on kiva katsella. Tietysti meikkivinkit ja -videot kiinnostaa myös aina. Niitä tallennan myös paljon ja sitten kun on joskus lähdössä jortsulle, niin voi hakea inspiraatiota omaan meikkiin.

Pelkkää mainosta ja koronaa

Valitettavasti jatkuva mainostaminen on asia, joka minua on alkanut tökkimään valtavasti Instassa. Myös somemainosten tekeminen on taiteenlaji, eli eivät tietenkään kaikki mainokset huonoja ole. Feedissä mainokset minua eivät niinkään harmita, koska epäkiinnostavien mainosten ohittaminen on helppoa. Enemmän harmittaa se, jos vaikuttajan storyistä noin 80% on mainoksia ja samasta aiheesta on noin 100 storyä. Toki myös yhteistyöstoryt voi toteuttaa hyvin ja mielenkiintoisesti ja silloin niitä katsoo toki mielellään. Mainokset ovat tylsiä, mutta eivät sentään vaikuta samalla tavalla mielialaan negatiivisesti, kun nyt koko IG:n vallannut suosikkiaihe: Korona.

En tiedä tuntuuko muista siltä, että nykyään joka toinen postaus käsittelee koronaa, rokotteita tai jotain salaliittoja. On kuvia ja videoita puolesta ja vastaan ja ihmiset kiistelevät, haukkuvat ja mustamaalaavat toisiaan kommenttiosioissa. Anteeksi nyt vaan, mutta itseä ei voisi vähempää kiinnostaa tämä koronasta raivoaminen! Varmaan johtuu myös siitä, että olen itse kaikkea muuta kuin minkään asian aktivisti, mutta minusta koko korona aiheena alkaa olemaan jo todella puuduttava ja oikeasti siitä on vaan liikaa jauhettu. Osa näistä jutuista korkeintaan viihde-kategoriaan!

Kun ärsyynnyt – lopeta selaaminen!

Huomaan, että tulen itsekin ärtyneeksi, kun luen vihaisten, näsäviisaiden ja ns. elämämkoulu-ihmisten juttuja. Vaikka ei edes itse osallistu keskusteluun, niin pelkästään niiden keskusteluiden lukeminen vaikuttaa negatiivisesti omaan energiaan. Minusta on varsin hullunkurista, että jotkut ihmiset sanovat olevansa ”vapaita pelosta ja vihasta” ja he ovat kuitenkin niitä, jotka itse levittävät päivät pitkät somessa ahdistusta ja pelkoa kauhuskenaarioilla. Lisäksi muistutan, ettei kenenkään ole pakko ”valita puolta” tai ottaa kantaa jos ei halua. Omien mielipiteidensä kanssa voi olla ihan neutraalilla tasolla.

Olen huomannut, että on todella hyödyllistä tarkastella millainen olo itselle IG:n (ja tietysti muunkin somen) käytöstä tulee. Tottakai negatiiviset asiat vetävät ihmisiä puoleensa ja Itse ainakin jään liian helposti lukemaan kommentteja. Sen jälkeen totean, että taas kului elämästä 2 minuuttia hukkaan ja tämän lisäksi annoin vielä lisänäkyvyyttä jollekin postaukselle lukemalla sitä itse.

Toisten ihmisten toimintaan on mahdotonta vaikuttaa, mutta voin vaikuttaa omaan toimintaani ja somen kulutukseeni. Voin itse asettaa rajat sille, millaista sisältöä halua katsella ja kuunnella. Voin myös lopettaa sellaisten vaikuttajien seuraamisen, joiden sisältö ei tunnu enää mielekkäältä. Elämässä on mielestäni ihan tarpeeksi haasteita ilman, että jakaa vielä päivittäin tuntemattomien ihmisten negatiivisia tunteita.

Toivottavasti joku sai ajatuksistani edes hieman kiinni!

Millaisia ajatuksia sinulla on Instasta tänä päivänä?

 

Miten olla äiti maailmassa, jossa kaikkien muiden lasten vanhemmat on paljon reilumpia?

No niin, pitäkää peruukeistanne kiinni – blogin postaustahti alkaa olemaan melkoisen päätähuimaava. Mutta luotan tästä lähtien siihen taktiikkaan, että postaan tänne aina silloin kun mulla on jotain asiaa, eli esimerkiksi nyt.

Varoitan sitten ennakkoon, että tämä postaus ei tule tarjoilemaan sinulle ahaa-elämyksiä lasten kasvatukseen liittyen, koska en ole mikään Pia Penttala, vaikka kuinka haluaisin olla 😀 . Olen vain tällainen omaan tyyliin äitiyden viidakossa harhaileva oman elämänsä supernanny. Välillä maailman paras ja välillä toki myös tosi tyhmä, kuten asiaan kuuluu.

Vääntöä moposta ja peleistä

Meillä on ollut viime aikoina yksi suosittu aihe 8-vuotiaan kanssa se, miksi toiset lapset saavat tehdä asioita, joita hän ei saa. Tai miksi jonkun toisen kodissa on joku kiva juttu, jota meillä ei ole. Kysymyksiä kasiveessä on herättäny mm. seuraavat kohtuuttomuudet:

  • Miksi lapseni ei saa mopoa, vaikka moni luokkakaveri saa jo aivan VARMAN tiedon mukaan ajaa mopolla. (Perusteluksi ei riitä edes se, että hän on vielä n. 7-vuotta liian nuori ajaakseen mopolla….)
  • Miksi meillä ei ole pelikonsoleita? (Meillä on VAIN kännykät ja pädit, mutta nehän ei riitä).
  • Miksi juuri meillä ei saa juoda Cokista tai Pepsiä, kun ihan kaikkien muiden vanhemmat antaa lapsensa sitä juoda?
  • Miksi muut tokaluokkalaiset saa pelata peliä X (esim. Fortnite), mutta lapseni ei?

Tässä siis ne sellaiset aiheet, joista meillä keskustellaan jos ei päivittäin, niin ainakin melkein.

Äiti, anna syy!!

Ärsyttävintä on tietysti ehdottomuuksiensa perustelu. Itse olen sitä mieltä, että syyksi riittää puhtaasti se, että olen lapsen huoltaja ja päätän hänen isänsä kanssa niistä reunaehdoista, joiden mukaan tässä huushollissa eletään. Varmaan aika moni meistä on kuullut nuoruudessaan sen kuuluistan lauseen: ”Sitten kun oot täysi-ikäinen niin voit vaikka…..”  Itsekin oon tainnut sen sanoa jo aika monta kertaa!

Joskus kyllä tuntuu tosissaan, että oon tosi kohtuuton, kun en keksi ns. järkevää perustetta sille, miksi lapsi ei vaikkapa saisi juoda toisinaan cokista. Perustelen asian sillä, että en vaan pidä sitä hyvänä juomana lapsille. Jos aikuisillekaan! Ja oikeasti, on vaan niin paljon muitakin vaihtoehtoja.
Toki mikään ehdoton en limsojen kanssa ole ja jos sitä on vaikka muiden synttäreillä tarjolla, niin en mene puhelinlankoja pitkin järjestävälle taholle, että miksi helvetissä tarjositte minun lapselleni sitä myrkkyä?!

Pelikonsolien takia ollaan myös väännetty. Itse en ole pelaamista vastaan, mutta jotenkin ajattelen, että näiden ruutujen TÄYTYY riittää tappamaan ruutuaika. Mistä tiedän, jos vaikka itsekin innostuisi pelailemaan pelikonsoleita, mutta toisaalta, kun sitä ei ole, niin eipä tule pelattua. Tiedän samalla 100 järkevämpää asiaa, johon ajan voi käyttää. Lisäksi tuntuu, että nyt kesällä peliajoista on lipsuttu jatkuvasti ja etenkin meillä tuo pienempi on addiktoituvaa sorttia.

raja on pakko vaan vetää johonkin

Oon ajatellut itse, että mieluummin selkeät rajat kuin se, että joku päivä saa ja joku päivä ei. Kuten sanoin, niin cokiksesta olen joustanut kavereiden synttäreille, samoiten kuten Fortnitestä ja on kai niitä muitakin pelejä, joihin ei vielä ikäraja yllä. Silti se ei vähennä keskustelua siitä, miten kurjan kohtalon lapsi kokee, kun joku toinen saa, mutta hän ei.

Olen vain koettanut sanoa, että on aikuisen tehtävä asettaa rajat, tuntuipa se lapsesta hyvältä tai ei. Vanhemmilla voi toki olla eri mielipiteitä siitä mikä on sille omalle lapselle hyväksi ja mikä ei. Jokainen voi asettaa rajoja vain omalle lapselleen, enkä minä voi puuttua siihen, saako naapurin Nico-Petteri Honda Monkeyn jo tokaluokalla ja ajaa sillä missä vaan miten paljon vaan.

Onko teillä käyty näitä vääntöjä ja mitkä ovat yleisimmät aiheet?