Hae
Katri Gruner

5 syytä, miksi elämäni on helpompaa nyt kuin parikymppisenä

Alkuun disclaimer: Jos satut olemaan tätä postausta lukiessasi parikymppinen, sinun EI tarvitse ahdistua! Vaikka haluaisit olla jo pian 38-vuotias, niin lohdutuksena voin sanoa, että kyllä ne vuodet vierii.. Nopeammin kuin arvaatkaan! Ensin täytät 20 ja oot ”sika vanha”. Sit täytät 30 ja mietit, että nyt pitäisi olla kaikki valmista. Sitten se 40 alkaakin sieltä jo hiipiä ja ystävät lähettelee sulle onnentoivotuksia, joissa lukee, ettet näytä päivääkään yli 20-vuotiaalta ja mukaan on liitetty runo:
”Itsesäälissä on turha kylpeä, rypyistä on osattava olla ylpeä!”.

On jotenkin hullu ajatus, että tulin täysi-ikäiseksi 20 vuotta sitten. Mulla on jotenkin sellainen epäilys, että 38-vuotiasta ei voi oikein millään mittarilla sanoa enää nuoreksi. Toisaalta keski-ikäinen kuulostaa sellaiselta ihmiseltä, joka käyttää Tiimarin lukulaseja, Lidlin capri-legginsejä ja käy Torremolinoksessa 13 kertaa peräkkäin. En halua nähdä itseäni vielä keski-ikäisenä, joten ehkä olen vain tylsästi ”aikuinen”.

Ajattelin tähän postauksen koota sellaisia syitä, miksi elämä on tosi paljon helpompaa nyt kuin parikymppisenä. Itse olin vielä melkein 30-vuotiaaksi asti aika raakile ja elin siinä sekalaisesti kaikenlaisia vaiheita. Kuten Kummelissakin sanotaan, niin ”se oli sitä sekavaa aikaa”.

Käytiin lauantaina ottamassa Vestigevisionsin Tuomaksen kanssa promokuvia ja ne onnistui kyllä tosi kivasti! Tuomas on todella monipuolinen ja taitava kuvaaja. 

vanhentuessa paineet vähenevät!

Tavallaan vanhentumisessa on se hyvä puoli, että sitä ei voi estää ja kaikkiin se iskee. Vanhentuminen on myös jotenkin tosi helpottavaa. Musta tuntuu, että 30-vuotiaana on hirveät kriisit siitä onko vanha vai nuori. Silloin oli moneen paikkaan vielä muka liian nuori ja sitten jos miettii vaikkapa kilpaurheilijoita, niin usein 30 vuotias on jo ikäloppu. Nyt voin olla silleen, että hei, oon melkein 40 eikä oo enää mitään paineita, oli elämä missä tilassa tahansa. Tässä iässä voi (ainakin jossain tapauksissa) perustaa vielä perheen, rakentaa talon, ostaa hevosen tai vaikka kiertää koko maailman. Potentiaalisesti vielä toiset 40v elinaikaa, joten let’s go!

Nykyään parikymppisen elämä on varmaan siinäkin mielessä rankkaa, että koko ajan joka paikka tuuttaa kaikkea sitä, mitä pitäisi muka saavuttaa ”kun on vielä nuori”.

arvostan itseäni ja vaadin sitä myös muilta

Mulla on nykyään aika voimakkaasti sellainen ”evvk” asenne elämässä, mitä tulee hyväksynnän hakemiseen muilta ihmisiltä. Oon mennyt jo elämässäni sellaisen pisteen yli, missä kaikkien ihmisten jokainen mielipide on mulle hirveän tärkeä. Lisäksi olen oppinut puolustamaan itseäni ja voin sanoa vastaan, jos en kaipaa jonkun ihmisen mielipidettä tekemisiini.

Nykyään olen myös paljon tietoisempi siitä millaista käytöstä odotan ihmisiltä. En ala kenenkään edessä anelemaan, saati pompi jonkun ihmisen pillin mukaan. Te ette uskokaan miten ultimaattisen paskaa käytöstä mä oon sietänyt työelämässä ollessani parikymppinen! Paljon jouduin kokemaan mm.suoranaista seksuaalista häirintää koskettelusta lähtien, joka nykyään ei millään mittakaavalla menisi läpi. Valitettavasti silloin en siihen uskaltanut puuttua, eikä asioista puhuttu samassa mittakaavassa. Koetin vain olla mahdollisimman kiltti ja näyttää hyvältä.

opin käsittelemään asioita vasta aikuisena

38-vuotiaana osaan käsitellä kokemuksiani lapsuudesta ja ymmärtää, miten ne vaikuttavat nykyään esimerkiksi suhteessa omiin vanhempiini ja ylipäätään omaan tapaan toimia vaikka ihmissuhteissa. Epäilen, että moni oikeasti pystyy näkemään lapsuutta ”kokonaisuutena” vasta myöhemmällä iällä ja vetämään niitä yhtä kuin merkkejä omaan käytökseen. Vaikeaa on tietysti se, jos koetut asiat aiheuttaa katkeruutta, mutta sitäkin on mahdollista käsitellä jälkikäteen. Ja kannattaakin.

Lapsuuden ei tarvitse olla edes mitenkään hirveän traumaattinen, mutta sen seurauksia saattaa kantaa pitkään mukanaan mm. ainaisena suorittamisena, huomion hakemisena ja muiden miellyttämisen tarpeena.

mikä sinusta tulee isona?

Musta tuntuu, että kysymys ”mikä sinusta tulee isona” on niin 1900-luvulta! Luojan kiitos! Muistan, että silloin joskus 20 vuotta sitten piti jotenkin heti tietää mitä haluaa tehdä. Silloin ei edes tajuttu, että suurinta osaa tulevaisuuden ammateista ei ole vielä edes keksitty. Muistan omilta lukioajoilta, että niitä nuoria arvostettiin, jotka halusi olla lääkäreitä tai insinöörejä – ainakin meillä päin. Ajatus siitä, että olisin tehnyt jo 20 vuotta samaa työtä on kyllä aika puuduttava, vaikka toki joku voi viihtyä hyvinkin! Itse koen, että voi mennä kauankin, ennen kuin löytää oman juttunsa ja kaikki mitää tekee petaa omalla tavallaan tulevaisuutta. Musta on ihana ajatus, että kohta voi tapahtua joku kohtaaminen, joka vie juttuja taas aivan uuteen suuntaan!

elämä jo takana… vai oikeasti vasta edessä?

Moni parikymppinen ajattelee, että kaikki hieno on vasta edessä! Itselläni siihen hienoon aikakauteen liittyi myös aika paljon kipuilua, aikamoista suoranaista sekoilua ja vähän edesvastuutonta käytöstäkin. Asioilla on tietysti myös seuraukset ja ihan välttämättä mä en toivo oman lapseni kohdalle yhtä huonoa arvostelukykyä asioiden suhteen. Sillon oli esim ihan ok mennä junalla toiseen kaupunkiin ja yöpyä täysin tuntemattomien ihmisten luona, joiden puhelinnumeroa et välttämättä edes tiennyt. Nää ihmiset me aina tavattiin jossain KissFM chatissa.

Nykyään elämäni on ihanan seesteistä, enkä ollenkaan koe ahdistusta siitä, että nuoruus on takana. Samoja asioita voi nimittäin tehdä vielä edelleen kuin silloin 20 vuotta sittenkin, toki nykyään rahaa tehdä niitä on enemmän, mutta jaksamista vähän vähemmän.

Osuiko jokin näistä kohdista erityisesti omaan elämääsi?

Yksi kommentti

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Kiss fm chatti best😆😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *