Hae
Katri Gruner

Painonhallinta ennen vs painonhallinta nyt!

Osa teistä on seurannut minua ja blogiani jo hyvin kauan, eli jopa sieltä 2011 vuodesta asti, jolloin perustin blogini. Silloin olin valmistautumassa fitnesskisoihin. Tarinani oli melko tyypillinen, eli urheilin koko nuoruuden, sitten tuli bile- ja pitsavaihe ja pikku hiljaa ”heräsin” omaan veltostuneeseen olemukseeni. Aloin treenaamaan ja homma eskaloitui ihan fitnesskuntoon asti. Sen jälkeen meno on onneksi ollut aika tasaista ja tietysti lasten saaminenkin on varmaan vaikuttanut niin, että fokus on siirtynyt eri asioihin. Onneksi noista ajoista jäi arkeeni hyvääkin, nimittäin sen koommin en ole kelkkaani kääntänyt enää luisuakseni huonoihin elintapoihin.
Minusta tuntuu, että pitkän aikaa, siis lähes 10-vuoden ajan painonhallinta on ollut melko helppoa. Toki unelmoin itsekin, että olisin mieluummin lihaksikas kuin hoikka, mutta tiedän, että sellaisen kehon eteen en ole valmis näkemään niin paljon vaivaa mitä se vaatisi tämän ikäisenä. Elämän tulisi olla erittäin kurinalaista ja kun perässään vetää kahta pientä lasta ja kahta yritystä miettii tarkkaan, kuinka paljon jaksaa itseään kiusata muutaman kilon takia.

Tästä se kaikki silloin alkoi, omasta muutoksestani…

Äärilaidasta toiseen

Kuten olen kertonut, olen vetänyt elämäni aikana syömisen aika lailla äärilaidasta toiseen: reilu parikymppisenä olin todella tukevassa kunnossa aivan surkean ruokavalion takia (joka sisälsi paljon mm. upporasvassa paistettuja asioita ja vaaleaa leipää)ja sitten innostuin fitneksestä. Ruokavalioni muuttui yhtäkkiä hyvin askeettiseksi ja yksipuoliseksi. Herkuttelu oli totaalisesti pannassa, joka sai minut himoitsemaan mitä oudoimpia asioita. Ja jollain ne mieliteot oli taltutettava.
Välillä tilasin fitnesstukusta peräkärryllisen aspartaamilla maustettuja whitechocolate-marshmellow-cookiedough-herapusseja ja muutaman yhtä eksoottisen makuisen patukan, jossa on ainakin 20 grammaa proteiinia. Ei ehkä sittenkään kovin terveellistä. Nykyään en edes muista milloin olisin ostanut enää mitään lisäravinteita maustamatonta heraa lukuunottamatta.

Vuonna 2014 laihdun imetyksen seurauksena niin paljon, että rasvaprosenttini on 19. Tuskin jäi paljon lihaksia, mutta ei rasvaakaan. Olen aina ollut kaikkiruokainen ja söin kuin hevonen. Liikunnanohjaajana totuin siihen, että kulutus oli kova ja söin aika pitkälle sen mukaan, mitä milloinkin teki mieli. En ole joutunut juurikaan tarkkailemaan syömisiäni, koska painonhallinta on aina ollut helppoa. Kunnes tullaan vuoteen 2021.

Tämä kuva on otettu vuonna 2014 kun olin noin 5kg kevyempi kuin nyt.

Neljäkymppiä lähestyy!

Tiesittekö, että voiman ja lihasmassan suhteen alamäki alkaa kun 30 kilahtaa mittariin? Silloin saa tehdä entistä tiukemmin työtä, ettei lihasmassa korvaannu laardilla. Tämän olen huomannut itsekin viime vuosina, eikä ihme, koska täytän kahden vuoden päästä 40. En usko, että on mikään mahdottomuus olla hyvässä fyysisessä kunnossa esimerkiksi nelikymppisenä, mutta ei se kyllä ilmaiseksi tule! Olen nimittäin tottunut olemaan ihan hyvässä kunnossa niin, että en erityisemmin kiinnitä siihen huomiota. Toki avainasemassa on omat elintavat ja se millaiseen ruokavalioon on omassa arjessaan tottunut. Mutta vuoden sisällä olen huomannut, että myös pienillä asioilla on merkitystä, etenkin ruokavaliossa.

Sain Polarilta ennen joulua testiin Ignite -kellon ja olen siitä lähtien seurannut päivittäistä aktiivisuutta sillä idealla, että saisin sen täyteen. Usein päivittäisten askelten määrä on jopa 13 000-14 000, mutta tämä pitää sisällään sitten jo esim kävely- tai juoksulenkin. Lisäksi treenaan noin kolme kertaa viikossa tai useammin. En toki ole yhtä aktiivinen kuin liikunnanohjaajana työskennellessä, mutta mottoni on yleisesti ”pysy liikkeessä”. Lisäksi koetan pitää huolta siitä, että unta tulisi riittävästi, jotta kehon toiminta ei häiriinny sen takia. Silti huomaan, että paino on alkanut hiipimään salakavalasti ylöspäin. Ei onneksi radikaalisti, mutta pitää myös muistaa, että lähes kymmeneen vuoteen vaaka ei raskauksia huomioonottamatta vaihdellut juuri ollenkaan!

 

Ruokavaliossa kaikki lasketaan

Olen ymmärtänyt vasta viimeaikoina, että ruokavalio on OIKEASTI tärkein asia, kun puhutaan painonhallinnasta. Eikä kysymys ole pelkästään painon pitämisestä kurissa. Nykyään kroppani reagoi aika nopeasti, jos syön jotain sopimatonta tai ylipäätään liikaa kerralla. Toki liikunta kannustaa syömään terveellisemmin, joten ei sen merkitystä kannata väheksyä.
Hyvä ruokavalio vaikuttaa myös omaan mieleen niin, että tulee hyvinvoiva olo siitä kun tietää, että on syönyt terveellisen smoothien kymmenen tuc-keksin sijaan. Itse en koe olevani edes perso houkutuksille, mutta itsekontrollini ei ole etenkään nälkäisenä kummoinen. Yksi uusi ilmiö on myös tullut elämääni: Tekisi mieli syödä vaikka on kylläinen! Nykyään joudun oikeasti miettimään, olenko kylläinen vai tekeekö mieli syödä vain syömisen ilosta.

Elämä on vaiheita ja siihen pitää vaan tottua. Tämän varmaan teistäkin moni on huomannut. Välillä jaksaa panostaa ja välillä voi olla monta viikkoa sitten aivan matalalentoa. Samat vinkit annan silti, mitä aina ennenkin painonhallintaan: Älä elä välipaloilla, tee ruokaa mahdollisuuksien mukaan usein itse ja unohda sellainen ajattelu, että kunnon ruoassa on aina riittävästi voita, suolaa ja kermaa. Nimittäin kyllä se kova rasva on usein se, josta ne kalorit helpoiten tulevat.

 

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksia siitä, onko teidän mielestänne painon hallinta yhtä helppoa kuin 10-vuotta sitten? Oletteko joutuneet erityisesti kiinnittämään johonkin asiaan huomiota ruokavaliossa tai liikunnassa?

 

 

Onko uudenvuodenlupauksissa MITÄÄN järkeä?

Lähes kaikki ihmiset joilta olen kysynyt ”Teitkö uudenvuodenlupauksia” ovat vastanneet, että he eivät halua tehdä mitään lupauksia. Yksi kaverini sanoi, että hänen uudenvuodenlupauksensa unohtuvat viimeistään helmikuun alussa.
Kun lupaa jotain tulee lähes aina ahdistus siitä, että entäs jos ei pystykään pitämään lupaustaan ja kokee itsensä epäonnistujaksi? Lupaus kuulostaa myös siltä, että jos onnistuu pitämään sanansa vain osittain (eli esim. vähentää tupakointia 50% lopettamisen sijaan), niin silloin ei ole oikeasti onnistunut. Vaikka kuten kaikki tiedämme, on tupakoinnin vähentäminen tai liikunnan lisääminen 50% jo aivan valtavan hyvä suoritus! Moni taitaa silti ajatella, että koko uudenvuoden lupailutraditio on ihan turhaa itsensä kiusaamista.

Postauksen kuvat: Tiina / Fit fat mama

Itse olen tehnyt aina lupauksia, vaikka itse puhunkin mieluummin tavoitteista. Huomaan nimittäin, että ilman tavoitteita elämässä jään lillumaan ihmeelliseen ”välitilaan”. Silloin en myöskään muista arvostaa itseäni siitä, että olen pystynyt tekemään jonkun elämääni parantavan muutoksen. Itselleni hyvä olo tulee siitä, että saan aikaan asioita ja olen tehokas. Se ei onnistu ilman tavoitteita. On myös upeaa saavuttaa jotain sellaista, josta on haaveillut pitkään – eikö?? Ei pidä pelätä asettaa vähän hurjiakin tavoitteita, koska niinhän sitä sanotaan, että ”Kannattaa kurkottaa tähtiin, vaikka yltäisikin vain kuuhun”.

Lue myös: Vuosi 2019, olen pettynyt sinuun.

Pitäis, pitäis ja pitäis

Epäilen, että monen ihmisen elämä tuntuu heistä junnaavan paikallaan juuri siksi, että he eivät aseta koskaan itselleen mitään tavoitteita. Elämä on ainaista ”pitäis, pitäis ja pitäis” mentaliteettiä. Mulla on tänä vuonna enemmän rautoja tulessa kuin koskaan, jonka takia haluan tehdä tavoitteet senkin takia, jotta pääsen eteenpäin jokaisella kaistalla. Teen työskentelylle tavoitteen jokaiselle päivälle, sekä viikolle ja jokaiselle kuukaudelle listan asioita, joihin haluan kiinnittää huomiota. Kuukausitavoitteessa otan huomioon kunkin kuukauden omat ”vaatimukset”. Esimerkiksi näin tammikuussa tavoittelen aamuheräämisiin totuttelua, jotta helmikuussa olen valmis heräämään tuntia normaalia aiemmin (normaalisti herään klo.7, mutta halua totutella heräämään klo.6 arkena, jotta saisin nipistettyä oman tunnin heti aamusta).

Kysyin kaveriltani Jevgeniltä, joka suhtautuu intohimoisesti psykologiaan, että miten hän suhtautuu uudenvuoden lupauksiin. Olin jopa hieman yllättynyt kun hän kertoi, että hän suhtautuu uudenvuoden lupauksiin erittäin positiivisesti. Hän sanoi, että hänen mielestään uusi vuosi on erittäin potentiaalista aikaa tehdä isojakin elämänmuutoksia. Mutta.. Nyt tulee se kuuluisa MUTTA. Ei vielä riitä, että heittää lupauksen ilmoille. Täytyy myös suunnitella, kuinka lupauksensa aikoo toteuttaa. Kannattaa siis tehdä vaikka ihan paperille askeleet sihen kuinka aikoo edetä tavoitteeseen vaihe vaiheelta. Jokainen pienikin välitavoitteen suorittaminen antaa hyvänolontunteen, eli hänen mukaansa ”kivan dopamiinipiikin” ja tietysti onnistumisen elämyksen, joka motivoi jaksamaan lupauksen saattamista loppuun.

Tässä omat lupaukseni vuodelle 2021:

  • Kiinnitän paremmin huomiota työn aikataulutukseen päivä- sekä viiikkosuunnitelmien avulla. 
  • Vähennän sosiaalisen median, eli lähinnä Instagramin käyttöä seuraamalla puhelimen analytiikasta puhelimella käytettyä aikaa ja pitämällä joka toinen sunnuntai somevapaan päivän.
  • Lisään palautumista jääkylpyjen ja Wim hof -hengitysten avulla. Tästä toivon muodostuvan jokailtaisen rutiinin. Talviaikaan käytän kylvyissä uima-allasta ja kesällä otan kylmiä suihkuja.
  • Käytän hammaslankaa ahkerammin (kiitos mun IG-seuraajalle tästä muistutuksesta!!!) ja siirrän hammaslangan heti hammasharjan viereen, jota sitä muistaisi joskus käyttää.
  • Allakoin valmiiksi minulle ja miehelle yhteiset treffi-illat tälle keväälle, jotta voimme ajoissa hankkia noille illoille hoitajan lapsille. Tammikuussa menemme Haikon Kartanoon 11-vuoden yhdessäolon kunniaksi ja toukokuussa menemme melomaan yhdessä. Maaliskuulle pitäisi vielä keksiä jotain mukavaa tekemistä.

 

Millaisia uudenvuoden lupauksia sinä teit?

 

Ps. Kirjoitin 4.1.2020 näin: ”Oon jotenkin tosi huojentunut uuden vuoden alkaessa. Aion ottaa tämän kevään rennosti, enkä väkipakolla puske mitään eteenpäin. Olenkin sanonut kaikille, että olen aivan avoimin mielin; Jos joku hyvä tarjous tulee, niin en pelkää tarttua siihen!”
No arvatkaapa mitä. Niinhän siinä kävin, että otin rennosti ja sieltä se uusi tarjous sitten tulikin – tosin hieman eri muodossa kun olin ajatellut, mutta ehkäpä vielä parempana mitä toivoin. Odotan innolla mitä tämä vuosi tuo tullessaan!