Hae
Katri Gruner

Ruokaan liittyvät paheeni!

Sain tosi kivan postausidean erältä IG-seuraajaltani. Olen mahdollisesti joskus blogannut ruokapaheistani (onhan minulla ollut blogi jo vuodesta 2011 asti!), mutta ihan viime aikoina ei ole tullut pahemmin ruokajuttuja kirjoiteltua. Tämäkään ei ole mikään perinteinen reseptipostaus, vaan päästän teidät kurkistamaan mun paheita! Onhan ihan tutkittua tietoa, että ihminen tuntee itsensä paremmaksi, kun pääsee lukemaan toisten ihmisten heikkouksista. Olkaa siis hyvät hetkellisestä itsetunnon kohotuksesta! 😀

Voi, suola (ja sokeri)

Omat paheeni voisi oikeastaan tiivistää kolmeen asiaan, eli voihin, suolaan ja sokeriin. Mutta aika ennalta-arvattava ja tylsä tästä postauksesta olisi silloin tullut. Ja varmaan lähes jokainen tykkää noista kolmesta ainakin jossain muodossaan. Itse tykkään noista tosin kaikista yhdessä.

Suola on kuitenkin noista varmaan suurin paheeni, eli tykkään tosi paljon suolaisen mausta! Huomaan, että kun olen kylässä (vaikkapa siskollani), niin oma suolankäyttöni on aika överiä. Tykkään siis ihan perus ruoasta, mutta siinä pitää olla tarpeeksi suolaa. Joskus laita leivän päälle voita ja vielä sen päälle suolaa. Pippa Laukka olisi varmaan ihan kauhuissaan, jos tulisi seuraamaan ruokailutottumuksiani! Erityisen hyvin suola sopii myös makean kanssa. Tämän takia ultimaattinen paheeni (jota en tosin harrasta kuin maksimissaan pari kertaa vuodessa) on dipata ranskalaisia jätskiin tai kinuskikastikkeeseen – tai molempiin. Tykkään myös suolaisesta keksitaikinasta ja siitä kun marjapiirakan päälle laittaa suolaa.
En tiedä onko mun alhaisella verenpaineella jotain osuutta tähän suolaisen himoon. Tuskin. Mutta ainakin sitä voi kätevästi selittää itselleen sillä!

Rasvaiset maitotuotteet

 

Kun vuonna 2013 maistoin Lappeenrannassa pitsaa jossa oli smetanaa olin koukussa! Sinä päivänä ymmärsin smetanan hienouden. Mun ehdottomasti rakkaimmat maitotuotteet ovat smetana, ranskankerma (josta pidän ehkä vielä smetanaakin enemmän), sekä turkkilainen jugurtti. En koskaan syö mitään vähärasvaisia maitotuotteita, koska ne maistuvat mielestäni rahkaa lukuunottamatta ihan vehkeelle.
Ranskankermaa voin laittaa kaiken muun ruoan päälle, paitsi Aasialaisiin ruokiin se ei sovi.

Rakastan myös yli kaiken Nepalilaista ruokaa ja sitä ihanaa jugurttikastiketta. Rakastan muuten myös liikaa sitä naan-leipää, joten ihan hirveän usein ei tule herkuteltua Nepalilaisessa. Se on juuri sellainen ateria, jonka jälkeen olo ei ole kevyimmästä päästä, mutta joskus ei vaan jaksa välittää. Mutta ei se mikään kevyt työpäivän aikana nautittava lounas totisesti mulle ole!

En edes juo koskaan light colaa, mutta tölkki vaan sattui sopimaan niin hienosti Lindan (Makea Helsinki) tekemiin kynsiin!

Pepsi Max

Juon nykyään paljon vettä (ainakin pari litraa), koska mulle tulee helposti päänsärky, jos en muista juoda. Pepsi Max on kuitenkin sellainen juomapahe, josta en oikein pääse eroon. Olen sallinut itselleni yhden tölkin tätä keinotekoista litkua päivässä. Emme osta enää ollenkaan kotiin pepeä pulloissa, koska silloin sitä tulee juotua helposti liikaa. 0,33L kokoinen tölkki on juuri sopiva annos. Koetan (jälleen kerran!) hyvitellä tätä pahetta itselleni sillä, että en juo koskaan energiajuomia, mehua tai mitään fitness-juomia (joissa on makeutusaineita ihan samalla tavalla).

”tosi tumma” ruisleipä

Mä en ole mikään kovin iso leivän ystävä, mutta muutama poikkeus on olemassa. Spessuaamuihini kuuluu ehdottomasti croisantit ja toinen intohimoni on Tumma herkku ruispalat tai Oululaisen tosi tumma Reissumies (kuulostaa muuten jotenkin väärältä tää nimi, miksi 😀 ??). Nämä molemmat ruisleivät ovat vähän makeita (eli niissä on luultavasti sokeria saman verran kuin pullassa!) ja tuossa Reissumiehen päällä on vielä unikonsiemeniä, joka antaa vielä  extra-ihanuuden leipään.

Edit: Tein tutkimustyötä. Tässä taulukossa em. leipien sokerimäärät ja vertailun vuoksi siihen pari perusruikkaria mukaan. Eli eipä ihme, että tosi tumma ruisleipä maistuu niin ihanalta… Kun se on lähes tosi tummaa pullaa! 

Sokerit / 100g
Oululainen Reissumies Tosi Tumma 8,1g
Vaasan Ruispalat Tumma Herkku 6,5g
Fazer Puikula Täysjyväruis 3,7g
Oululainen Jälkiuunipala 2,4g
Fazer Real Ruis 4,7g

Haluan muistuttaa, että näistä paheista huolimatta syön melko perusterveellisesti ja paljon esimerikiksi menee kasviksia ja marjoja päivittäin. En laske kaloreita, enkä valitse varmasti aina terveellisintä vaihtoehtoa, mutta pidän esimeriksi annoskokoja aina silmällä. Tulen myös melko nopeasti kylläiseksi, joten ylensyöntiä en harrasta (paitsi Nepalilaisessa).
Olen tosi onnellinen siitä, että ruoka ja se mitä syön ei hallitse ajatuksiani. Kutsun juuri tätä rennoksi syömiseksi. Ruoan ajatteleminen vie pahimmillaan ihan kohtuuttomasti aikaa ja energiaa ja toivon, että voin olla myös hyvä esimerikki lapsilleni siitä, että ruoka on vain ruokaa. Se on polttoaine, mutta myös nautinto. Ja välillä ehkä myös pahe.

Mikä on sinun ruokapaheesi?

Miksi ystävyys voi tuntua aikuisena vaikealta?

Lainausmerkeissä olevat tekstit ovat instaseuraajieni kokemuksia ystävyydestä ja uusien ystävien saamisesta aikuisiällä. Kiitos kaikille kokemuksensa kertoneille, vastauksia tuli yli 50! Ystävyys herätti valtavasti tunteita!

Ystävyys on kuin pissaisi housuun: Kaikki näkevät sen, mutta vain sinä tunnet sen lämmön.

Muistan edelleen tämän viestin, jonka sain ystävänpäivänä rakkaalta ystävältäni what’s upissa ja se nauratti. Toki koen, että ystävyyden ylläpitäminen on tärkeää muulloinkin, kuin ystävänpäivänä. Halusin kysyä mitä te rakkaat seuraajat olette mieltä ystävyydestä ja miksi ystävyyssuhteiden ylläpito tai uusien ystävien saaminen aikuisiällä voi tuntua haasteelta?
En halua yleistää, mutta ainakin oman kokemuksen myötä naiset ja miehet suhtautuvat ystävyyteen hieman eri tavalla. Itse olen paljon yhteydessä lähimpiin ystäviin, siis vähintään kerran viikossa. Vaikka näkeminen ei ole aina helppoa arjessa, niin minusta viestin laittaminen ei ole iso juttu.
Miehillä yhteydenpito ei välttämättä ole niin isossa roolissa, eikä he välttämättä mieti paljonko aikaa näkemisen välissä on. Minusta myös tuntuu, että oma mieheni hengaa mieluiten lapsuudenystäviensä kanssa, siinä missä itse olen saanut sydänystäviä vielä aikuisiällä. Tuntuu myös tosi oudolta ajatukselta, että miehelläni välity katkeaisivat hyvän ystävän kanssa. Itselläni näin on valitettavasti käynyt. Aina ei draamalta säästytä ja tekin toitte sen esille viesteissänne.

Kysyin teiltä storyssä mistä huomaatte, että olette ystävillenne tärkeitä? Itse koen, että ystävyys on kaksisuuntainen tie. Väliä ei ole välttämättä sillä kuinka aktiivisesti tai miten yhteyttä pidetään, vaan sillä että molemmat tietää olevansa toisilleen tärkeitä. Tavallaan uskon siihen, että aikaa kyllä riittää itselle tärkeisiin asioihin.

”Meillä on muutaman vanhan hyvän ystävän kanssa yhteinen whatsup, jossa viestitellään päivittäin. Käydään ainakin kerran viikossa yhdessä koiralenkillä, koska kaikilla on koira. Mutta moneen muuhun kaveriin ei juurikaan tule pidettyä yhteyttä kuin satunnaisesti somessa kommentoimalla tai jos nähdään jossain sattumalta.”

”Pidetään yhteyttä todella aktiivisesti. Joidenkin kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti soitellaan ja tavataan, mutta juttu jatkuu kuin olis nähty vasta eilen. Toisten kanssa whatsapp laulaa päivittäin kymmenien ja taas kymmenien viestien kera. Kahvitellaa  viikoitttain ja meitä yhdistää lähimpien ystävien kanssa myös sama harrastus joten senkin tiimoilta nähdään ja matkustellaan usein. Toki nyt koronan paska sekottanut senkin..”

Sydänystävän voi saada aikuisenakin!

Minulla on sydänystävien joukossa sellaisia, joiden kanssa olen tuntenut lapsesta saakka ja sellaisia, joiden kanssa ollaan tutustuttu vasta myöhemmin (esimerksi töiden kautta). Oli ihana huomata instaan tulleista viesteistä, että joskus sen sielunkumppanin löytäminen aikuisiälläkin voi tapahtua jopa yllättäen! Aikuisena tutustuminen voi olla toki vaikeampaa ja joku kommentoikin, ettei halua ”häiritä” ketään. Tämä on toisaalta vähän surullistakin, koska entäs jos se ihminen, jota et kehtaa häiritä olisikin kovasti vailla ystävää?

Aikuisena joku voi vaikuttaa siltä, että hänellä on laaja ystäväpiiri ja tästä päättelee, että hänen elämäänsä tuskin enää mahtuu ketään. Mutta jos jonkun kanssa klikkaa ja löytyy yhteys, niin siitä voi muodostua todella tärkeä juttu molemmille! Voihan sitä vaikka kysyä ensin vaikka lounaalle tai kahville ja jos juttu alkaa luistamaan, niin siitä se ystävyys alkaa sitten kehittymään. Myös uuden työn tai harrastuksen kautta voi tutustua ihmisiin.

”Olen saanut hiljattain yhden uuden ystävän. Kun tutustuimme sanoin suoraan, että tuntuu kuin olisimme aina tunteneet ja että arvostan uutta ystävyyttämme. Samalla pelkäsin etten saisi vastakaikua, mutta minun onnekseni hän oli samaa mieltä. Tiedän että olen tärkeä, koska minuun luotetaan ja voin itse luottaa tukeen kun sitä tarvitsen.”

”Yksi rakkaimmista ystävistä löytyi, kun molemmat aloitimme uuden harrastuksen. Lähes ala-astetyylillä pukkarissa sitten viimeisen kurssikerran jälkeen kysyttiin toisiltamme, että voisitko olla mun kaa. Olemme myös keskustelleet siitä, miten harvinaista on löytää näin hyvä ja syvä ystävyys aikuisiällä.”

”Olen saanut paljon uusia ystäviä aikuisiällä ja tavallaan he on tällä hetkellä ne, jotka on läheisimpiä. Ei ole sen nuoren ja itseään etsivän minun taakkaa näissä suhteissa, vaan tunnemme toisemme nyt tällaisina millaisiksi aikuisiksi olemme kasvaneet ja mistä eteenpäin kehitymme. Mulla on lapsuudesta ystävät enää oikeastaan facekavereita, vain kaksi jäänyt aikuisuuteen saakka ja heitä näen tosi harvoin. Niin erilaiset elämän tilanteet. Nuoruuden jälkeen ihmiset muuttuu paljon, todella, enkä voisi kuvitellakaan että olisin ystävä joidenkin kanssa enää. Ei siksi että he olisivat jotenkin idiootteja, vaan siksi etten usko että meillä olis enää mitään yhteistä. Ei ystävänä kannata pysyä vain ystävyyden vuoksi. Ystävä on monesti läheisempi suhde henkisesti kuin edes parisuhde, joten siltä vaaditaan paljon erilaisia tasoja.  Tiedän että olen tärkeä koska heillä on aina aikaa kun sitä tarvitaan, vaikka vain puheluun, mutta kuitenkin. Ja jos jollain ei joskus olekkaan aikaa, siitä ei seuraa mitään draamaa.”

Ystävyys vaatii sen, että on jotain yhteistä josta pitää kiinni

Moni kommentoineista kertoi, että ystävyyssuhteita on vaikea pitää aktiivisena ja yhteydenpito jää helposti muun arjen keskellä. Arjessa ei myöskään tule välttämättä tilanteita, joissa voisi kohdata uusia, ”oman tyyppisiä” ihmisiä. Lapsiperhearki tuntuu olevan monelle se ajanjakso elämässä, kun kokee, ettei ole oikein aikaa ystäville. Muutama myös kommentoi storyihini, ettei perheellinen ystävä enää jaksa panostaa ystävyyteen ja se tuntuu pahalta.

Lapsen saamisen lisäksi esimerkiksi muutto uudelle paikkakunnalle tai vaikka ero voi olla syy siihen, että hävittää yhteyden vanhoihin ystäviin. Joskus sanotaan, että tosiystävyys ei koskaan kuole, mutta voi se oikeasti kuolla. Ystävyys on suhde siinä missä vaikka parisuhde ja jos ei koskaan nähdä eikä pidetä mitään yhteyttä, niin todennäköisesti välit viilenee. Ihminen myös muuttuu ja sekin vaikuttaa siihen, että tiet saattaa erota tai välit viilentyä. Jos kokee, että toisen kanssa ei ole enää mitään yhteistä, niin silloin yhdessäolo muuttuu helposti väkinäiseksi. Yhteisissä tapaamisissa on vaikeaa olla enää rennosti ja oma itsensä.

”Ystävyys (muutama) kuivui kokoon kun muutin perheen kanssa toiseen kaupunkiin. Yritin itse olla aktiivinen osapuoli yhteydenpidossa mutta vastakaikua en juurikaan saanut ja monet itkut olin asian takia itkenyt. Yritin monta kertaa uudestaan ja  toinen ei ollut lainkaan valmis näkemään minkäänlaista vaivaa ystävyyden eteen, ei edes sitä viestiä ”mitä kuuluu”. Näen nyt oman arvoni ja olen saanut ystäviä ketä oikeasti kiinnostaa myös mitä minulle kuuluu.”

”Minulla 3 lasta 11v 3v ja 2v kaikki ystäväni lapset ovat vähintään sen 11v joten kukaan ei ole samassa elämäntilanteessa kanssani, ovat unohtaneet miltä nämä ruuhkavuodet tuntuvat. En pysty aina osallistumaan heidän järjestämiin juhliin tms, koska kärsin vieläkin unettomista öistä nuorimmaisteni takia. Tämä on ystävilleni vaikea ymmärtää. Tai he eivät muista miltä tämä tuntuu. Siksi tunnen usein olevani ulkopuolinen ja yksinäinen”

Työyhteisö on tärkeä!

Olen ollut yrittäjänä maaliskuusta 2018 ja yrittäjyyden myötä menetin myös työyhteisön. En olisi uskonut, miten iso juttu elämässä työkaverit ovat! Työyhteisö on loppujen lopuksi tosi iso osa elämää ja työpaikan vaihdon myötä voi menettää yhteyden tärkeisiin ihmisiin. Ollessani töissä hätäkeskuksessa tapasin myös minulle erittäin tärkeän ja rakkaan ihmisen, jonka kanssa ”klikkasi”. Teidänkin viesteissä työkaverit mainittiin monta kertaa.

”Koulun jälkeen menin kauppaan töihin. Siellä työkaverini olivat minua paljon vanhempia,itse olin 20 enkä päässyt ns.porukkaan. siitä lähdettyäni muihin hommiin on aina työkaverini olleet minua paljon vanhempia, äitini ikäisiä suurinpiirtein. Olen edennyt urallani ja tällä hetkellä kollegani on myös äitini ikäinen.. missä siis voisin saada oman ikäisiä kavereita?”

”Tää on oikeasti vähän kipeäkin asia. Kun ei oo niitä työkavereitakaan, niin välillä surettaa, kun ei kuulu mihinkään porukkaan. Ja toki sitä välillä miettii, että onko itsessä jotain vikaa, kun ei kenenkään kanssa ystävysty.”

 

KOetko, että sinulla on yksi tai useampi sydänystävä?

Ps. Lue täältä aivan loistavasta konseptista – Nonsense-podin kaverihausta!