Hae
Katri Gruner

Miltä tuntuu kun oma rauha vaihtuu ”pariskuntakonttoriin”?

Olen tehnyt töitäni pääosin kotoa käsin nyt n.2,5-vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että olen yleensä neljä päivää viidestä kotona, jolloin työskentelen koneella kirjoitushommissa ja palavereissa. Tällä hetkellä teen viikosta yhden päivän liikunnanohjausta ja toisinaan keikkailen vähän siellä sun täällä. Yrittäjänä tämä on mahdollista ja helppoa. Minulla ei ole toimistoa, jossa pitäisi olla aamulla klo.8 tämä on muutenkin kiireisessä lapsiperhearjessa helpotus.
Myös mieheni on ollut koronan kuvioihin tultua kotona ja hänen työnsä on suurimmaksi osaksi puhelimeen puhumista ja palavereihin osallistumista (eli puhumista). Normaalisti hän viettää suuren osan työajastaan myös asiakkaiden luona, sekä työmatkoilla. Olen siis tottunut omaan rauhaani ja hiljaisuuteen. Keskittymiseni herpaantuu välillä herkästi, jonka takia en pidä kotona koskaan mitään ylimääräisiä ääniä päällä tosi rauhallista musiikkia lukuun ottamatta.

Meillä on tässä nykyisessä kodissa käytännössä vain yksi ”työpöytä” (takkahuoneessa) ja oma, joskin ei niin käytännöllinen työpisteeni on ruokapöydän päässä. Luojan kiitos pöytämme on 240cm pitkä, jotta koneeni ja paperikasani eivät valtaa kokonaan pöydän pinta-alaa! En kuitenkaan pidä tätä kaikista ihanteellisimpana ratkaisuna, koska haluaisin oman työpisteen, joka ei ole jatkuvasti kaikkien näkyvillä ja mitä ei tarvitse siivota pois. Oma työhuone toisi myös hieman sitä fiilistä, että työt eivät ole koko ajan silmien alla levällään.

En voi kieltää, etteikö minulla olisi mennyt hetken aikaa tottua oman rauhan menettämiseen. Olin tottunut työskentelemään kotona jo niin kauan yksikseni, että tuntui kuin joku olisi tullut omalle työpaikalleni hengailemaan 😀 . Parisuhde saa ihan oman mausteensa, kun yhteisen kodin lisäksi jaetaan myös yhteiset työtilat! Luojan kiitos meillä on sentään kaksi kerrosta tässä pariskuntakonttorissa.
Mieheni tarvitsee yhtä lailla rauhan hänen tapaamistensa ajan ja tuolloin en voi puhua samaan aikaan puhelimessa, ellen mene itse ulos tai vähintään vessaan. Usein huutelenkin alakertaan ”Voinko puhua kohta puhelimessa?.”
Lisäksi itse koen, että on vaikeaa keskittyä, kun joku puhuu koko ajan vieressä. En voisi työskennellä kovin tehokkaasti avokonttorissa, paitsi ehkä kunnon vastamelukuulokkeet päässä. Niitä olen harkinnut myös tänne kotikonttorille.

Luojan kiitos uudessa kodissamme on enemmän tilaa myös meidän molempien työpisteille ja ihan oma työhuone minulle. Mieheni palaa työskentelemään kodin ulkopuolelle jossain vaiheessa joten uskon, että meillä on molemmilla vähän parempi työrauha. Voin kertoa, että kun olet kuullut ne samat IT-jargonit (mm. ”process mining” ja ”cloud orchestrator”) päivän aikana sen 100 kertaa, niin se alkaa tulemaan korvista!
En sano tätä tietenkään pahalla: Hän tekee työtään ja jargonit sattuvat nyt olemaan vain osa sitä työtä.

Ei siis ole ollut ihan helpoin rasti tämä kotona työskentely, vaikka tiedän hyvin, että en ole ainoa samassa tilanteessa oleva todellakaan. Odotan todella, että tilanne normalisoituu. Välillä olen vaihtelun vuoksi käynyt työskentelemässä myös kirjastossa, mutta koronan takia työpisteet ovat olleet harmillisesti nyt sielläkin kiinni.

Onko muita joilla on ollut totuttelemista vastaavanlaiseen tilanteeseen tai ylipäätään kotikonttoriin?

Somepaasto auttaa keskittymään omaan elämään

Viime viikon maanantaina mulla oli kertakaikkisen umpisurkea päivä! Olin allapäin ja tuntui, ettei mistään tule mitään. Sitten tein sen virheen, että menin selaamaan Instaa, jossa kaikilla muilla tuntuu menevän hyvin. Paino sanalla tuntuu, koska mistäs hitsistä minä tiedän miten heillä oikeasti menee? Koen, että saan itse sosiaalisesta mediasta paljon inspiraatiota, mutta siellä voi tuntea itsensä myös tosi pieneksi. Ja vaikka itsensä vertaaminen muihin on tyhmää, niin sitä pakostikkin aina jossain määrin tekee. Instagram on luotu juurikin siksi, että ihminen peilaa siellä omaa elämäänsä toisten elämään.

Siinä hetkessä päätin, että nyt on pakko ottaa etäisyyttä ”muiden täydellisiin elämiin” ja lähentyä oman elämän kanssa. Pieni somepaasto oli paikallaan!

milloin viimeksi olit ilman somea?

Tuntuu hieman oudolta sanoa näin, mutta en tiedä milloin olisin ollut ilman sosiaalista mediaa useamman päivän ennen viime viikonloppua! Näinkö olennainen osa siitä on tullut jokapäiväistä elämääni? Ajatus tuntuu jossain määrin jopa surulliselta. Toki jokainen määrittelee itse milloin jostain asiasta tulee ongelmallista, mutta tottahan se on, että nykyihminen kestää huonosti tylsyyttä ja tyhjiä hetkiä. Yleensä ne täytetään puhelimen selaamisella.

Kyllä se totuus taitaa olla, että Insta ja Face (+muut somekavat) alkaa olemaan jo lähes meidän kaikkien elämässä ihan päivittäin mukana. Kysyin Instastoryssä seuraajiltani kuinka moni pitää somesta säänöllisesti taukoja ja vain 10% 2500 vastaajasta kertoi tekevänsä niin. Tosin sain myös viestejä joissa sanottiin, ettei koe sellaiseen tarvetta, eli oman somen käyttö ei häiritse heitä itseään.

Minusta onkin tärkeää miettiä voiko sosiaalinen media olla yksi syy siihen, että kokee alemmuuden tunnetta tai vertaa omaa elämäänsä jatkuvasti muiden elämään? Kun itse työskentelen sinkkujen kanssa niin huomaan, että some luo paineita myös parisuhteelle. Sieltähän se malli nykyään tulee mikä on toivottua, hyväksyttyä ja ideaali.

Somepaaston parasta antia

Oma somepaastoni sattui sopivasti Itä-Suomen reissun ajaksi, jolloin ympäristö tarjosi muutenkin hyvän hetken rauhoittua. Itseä jotenkin ihan helpotti se ajatus, ettei ”saanut” tarkistaa puhelinta. Se muuten käy TODELLA automaattisesti ja itsekin painoin facen kuvaketta pari kertaa ihan alitajuisesti kun olin esimerkiksi menossa nukkumaan. Me toimitaan kyllä aika lailla autopilotilla…

Somepaaston fiiliksiä pystyy parhaiten kuvaamaan adjektiivilla ”vapauttava”. Tämä korostuu varmasti etenkin niillä, jotka tuottavat someen sisältöä aktiivisesti ja saavat siitä jopa tulonsa. Silloin se offlineen meno ei olekaan ihan niin yksinkertainen juttu. Jokaisella meistä on silti oikeus lepoon ja toivottavasti kenenkään työtilanne ei kaadu siihen, että haluaa olla silloin tällöin tavoittamattomissa. MInulle myös LinkedIn on tärkeä työväline ja myönnän, että siellä vastasin torstaina pariin viestiin, koska en halunnut jättää niitä roikkumaan maanantaihin asti.

mihin vapautuva aika sitten kului?

Itse sain viikonlopun aikana kuunneltua parikin ääikirjaa, joista toinen oli Gary John Bishopin ”Unfu*k yourself”, joka ei ollut yhtään hassumpi self help -opus. Yksi tärkeä kohta kirjassa jäi erityisesti mieleeni, joka sai ajattelemaan myös tätä somepaastoa

Pahasta tavasta eroon hankkiutuminen on hyödytöntä, jos sitä ei korvaa jollakin muulla aidosti hyödyllisellä, joka edustaa tavalla tai toisella elämää jota halua elää.

Vaikka aikaa somettomassa elämässä jää toki enemmän muuhun, niin on hyvä tarkastella sitäkin mihin sen ylijäävän ajan sitten käyttää? Tekeekö silloin jotain oikeasti hyödyllisempää? Jos alkaa esimerkiksi täyttämään niitä tyhjiä hetkiä pelaamalla netticasinoa, niin eipä se ole juurikaan Instan pläräämistä parempi vaihtoehto!
Vaikka itse kuuntelin äänikirjoja niin myönnän, että vietin todella paljon enemmän aikaani etenkin yhdessä sovelluksessa… Nimittäin Tori.fi:ssä! Torihulluuteni nousi aivan uusiin sfääreihin ja etenkin nyt kun muutto on käsillä, niin seuraava paaston kohde on varmaan sitten torin selailu 😀 .

Tämän kokemuksen perusteella voin silti erittäin lämpimästi suositella jokaiselle aina välillä sopivan pituista somepaastoa. Neljässä päivässä pääsee jo aika hyvin eroon siitä tarpeesta olla koko ajan tarkistamassa puhelinta. Itse koin oloni jotenkin todella tyyneksi ja uskon, että rentoutuminenkin oli helpompaa. Näköjään tällaisen tiukan rajan vetäminen toimi ainakin itselläni parhaiten.

MIlloin ja miksi olet itse viimeksi pitänyt somepaastoa?