Havaintoja Helsinkikuplan sisältä
Kuten moni teistä tietääkin, niin olen alunperin Joensuusta kotoisin. Itseasiassa vanhempani asuvat Rääkkylässä, joka on pieni kunta noin 50km:n päässä Joensuusta. Olen asunut 8 vuotta myös Tampereella ennen Helsinkiin muuttoa. En ole mikään maaseudun kasvatti 100%, mutta aina sielultani olen kuitenkin hieman juntti. Arvosta maaseutua valtavasti ja minusta on hirveä sääli, että kaikki koettaa ahtautua tänne PK-seudulle pieniin tiloihin 😀 .
Tiedän, että yleistäminen on tyhmää, eikä tätä postausta kannata missään nimessä ottaa kirjaimellisesti, vaan ehkä enemmän pilke silmäkulmassa. Minun tapani on välillä jopa hieman kärjistää asioita. Halusin kuitenkin puhua Helsinkiläisyydestä ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta ja miten elämä täällä minulle näyttäytyy nyt kun kokemusta on jo useampi vuosi täällä. Toki asioita peilaa aina siihen, mistä lähtökohdista on itse peräisin. Muistan kyllä, että tosi moni koulukaveri suunnilleen laski päiviä siihen, että koulu loppuu ja pääsevät muuttamaan Helsinkiin.
Kokosin tähän muutamia havaintoja Helsinkikuplan sisältä
1. kiirettä, lounaita ja hienot tittelit
Mun mielestä täällä korostuu se, että on tärkeää olla JOTAKIN. Kaikkien titteli on englanniksi, ihmiset käyvät palavereissa ja näyttävät somessa kiireistä elämäntyyliä. Tässä on yksi syy, miksi minua kiinnostaa usein enemmän muiden kuin Helsinkiläisten elämän seuraaminen. Heidän elämänsä tuntuu todella paljon leppoisammalta ja vähemmän suorituskeskeiseltä kuin mitä täällä elämä usein on.
Täkäläiseen elämäntyyliin on helppo jäädä ansaan ja itse koetan aina muistuttaa itseäni siitä, mitä asioita elämässä arvostan eniten. Kaipaan yhä enemmän juuri sitä leppoista olemista, rauhaa ja sitä, ettei koko ajan ole tuli perseen alla.
2. Hiljaa väkijoukossa
Olen huomennut, että täällä ihmiset haluavat asua tosi ahtaasti kylki kyljessä, mutta silti täällä on aika epäsosiaalista porukkaa – etenkin jos Pohjois-Karjalaisiin vertaa! Täällä omakotitalot ovat välillä niin pienillä tonteilla, että hyvä kun puoli metriä jää seinän taakse väliä ennen naapurin tonttia. Silti täällä ollaan aika usein vain hiljaa ja omissa oloissaan. Mitään me-henkeä ei ole; Jos vaikka jonkun lapsi hölmöilee, niin siitä laitetaan ilmoitus alueen FB-seinälle. Täällä koko kylä ei todellakaan kasvata.
3. Joka paikkaan on oltava lyhyt matka
Juttelin kerran mun Helsinkiläisen tutun kanssa ja kerroin, että Kirkkonummi vaikuttaa mukavalta paikalta asua. Hän oli kauhistunut! ”Miten sä sieltä sitten lähdet lapsia viemään johonkin harrastuksiin kun asuisitte niin syrjässä???” Mä olin niin hoo moilasena, etten saanut sanaa suustani. Puhutaanko me nyt Kirkkonummesta, vai jostain Tuupovaarasta?? Välillä mä mietin, että miten ihmiset säilyy vielä muualla Suomessa hengissäkään… Ja jos säilyykin, niin niiden lapset ei varmaan ikinä pysty harrastamaan mitään!
Ihmiset haluavat asua palveluiden keskellä niin, että joka paikkaan on mahdollisimman lyhyt matka. Sitten istutaan ruuhkissa ja aikaa kuuluu siihen hirveästi. Maallahan on ihan normi, että kauppaan voi olla vaikka 10km ja silti ihmiset selviytyvät ihan yhtä lailla.
4. Maalle muutto on nouseva trendi
Mä ennustan, että maalle muutto on vielä jossain vaiheessa tulossa takaisin. Ihmisiä kiehtoo romanttinen (joskin liioiteltu sellainen) ajatus omasta rauhasta, omavaraisuudesta ja hipahtavasta elämäntyylistä. Tälle annan kyllä täyden tuen, vaikka toki elämä maalla vaatii paljon sellaisia kykyjä, joita kaupungissä elävät lapset eivät opi luonnostaan. Koskaan ei ole tietenkään liian myöhäistä! Eikä tässäkään tarvitse tietysti mennä ääripäästä toiseen, eli niin, että Eiran kattohuoneistosta pakataan kimpsut ja kampsut ja lähdetään johonkin hevonkuuseen elämään ilman juoksevaa vettä ja sähköä…
Itse rakastan maaseutua, kun olen siellä elänyt ja kasvanut ja saanut viettää villin ja vapaan lapsuuden eläinten ympäröimänä. Silti ajatus maaseudulla asumisesta tuntuu itsestäni aika kaukaiselta.
5. Luontoon pääsee kyllä… Kun ensin jaksaa istua autossa!
Itse olen ehkä kokenut jotenkin haastavana sen, että päästäkseen luontoon joutuu ensin matkustamaan autolla. Sitten se tietysti nostaa kynnystä lähteä. Kävin tänään ystäväni kanssa Kuusijärvellä avannossa ja kauniista maisemista huolimatta tuntuu jotenkin vähän hassulta kulkea samaa näköalareittiä noin 500 muun ihmisen kanssa. Mun on vaikea selittää sitä tunnetta, mutta ehkä joku saa kiinni. Ensin ajetaan parikymmentä minuuttia, sitten odotetaan vapautuvaa parkkipaikkaa 5-10min ja sitten mennään metsään kävelemään. Se on vaan ajatuksena jotenkin huvittava, mutta niinhän se täällä menee. Luontoon pääseminen on Helsingissä asuvalle elämys.
Ps. Kävin siellä Kirkkonummella Veikkolan Nesteellä syömässä lihiksen ja mulle tuli aivan hemmetin hyvä ja kotoisa fiilis.♡
Asun nykyään maalla, ja olen asunut myös Tampereella ja hämäläisessä pikkukaupungissa. Syntynyt kuitenkin Helsingissä, jossa koko suku on aina asunut. Paitsi minä. Nyt 10v maalaiselämää seurattuani ymmärrän paljon paremmin millainen maa tämä Suomi oikeasti on, ja millaista kansaa täällä elää. Pääkaupunkiseutu on hyvin erilainen, kuin eri maa verrattuna muuhun Suomeen.
On todella opettavaista asua monenlaisissa paikoissa pitkin Suomea. Usein helsinkiläiset eivät voi edes kuvitella asuvansa missään muualla ja pitävät muuta Suomea naurettavana junttilana. Nimittäin pidin itsekin! Kun muutin Helsingistä 8v ikäisenä hämäläiseen pikkukaupunkiin. Kaikki oli niin junttia ja ankeeta. Muistan ihan hyvin sen fiiliksen vaikka olin lapsi. Vaan eipä ole enää 🙂 Jos multa nyt kysytään mistä olen kotoisin, en koskaan sano olevani Helsingistä, vaan juurikin tuosta hämäläisestä pikkukaupungista.
Oon ihan samaa mieltä; Antaa kyllä hyvin näkökulmaa kun asuu eri tyyppisissä paikoissa. Itse pidän sitä ehdottomasti rikkautena!
Olen syntyperäinen helsinkiläinen enkä voisi kuvitellakaan muuttavani pois. Asun Tapanilassa joka on vielä aika ”skuugea” eli mun makuun löytyy paljon luontoa kotikonnuilta kuten Malmin lentoaseman lenkkipolun ympäristö, Puistolan ja Tapulin pöheiköt, Jakiksen metsät, Slåttmossenin suon ympäristö yms yms. Maalle on kiva mennä max. viikoksi mutta sitten alkaa jo viirata päässä tai kylähulluuntua 🙂 ”täällä ei oo mitään!”. Allekirjoitan kyllä monia kohtia kuten ton laiskuuden liikkua kun välimatkat tuntuu niiin pitkältä. Esim 1 km matka juna-asemalle on pakko päästä autokyydillä tai hypätä dösään yhden pysäkinvälin verran ? Ja siellä julkisessa liikennevälineessä kasa omaisuutta vieruspenkille ettei vaan kukaan omituinen tuu siihen viereen olemaan!
Me asutaan siis ihan lähekkäin!! Tässä just huomaa miten erilaisia ihmiset on, koska itse taas koen, että täällä on aika ahdasta. 😀 Itseä myös ahdistaa lähteä pururadalle myöhään illalla, mutta oonkin ehkä tän suhteen vähän ylivarovainen.
Meillä on mökki Rääkkylässä (miehen suvun puolelta, voi hyvinkin olla sun vanhempien tuttuja :D), ja siellä kun asioi esim paikalallisessa S-Marketissa, niin tuntuu että väestön keski-ikä on 65v. 😀
Rääkkylässä on kyllä upeat maisemat, talvella on huippua moottorikelkkailla hyvinhoidetuilla reiteillä ja nauttia samalla luonnosta (tosin tänä talvena ei olla päästy kelkkailemaan) ja kesällä on ihana mennä veneellä Paksuniemen satamakahvilaan paistattelemaan päivää 🙂
Mökillä on aivan ihanaa ja rentouttavaa, mutta kyllä mä joka kerta totean ettei musta olis kyllä asumaan noin pienellä paikkakunnalla, kaukana kaikesta! Nyt asutaan Etelä-Suomessa suuressa kunnassa pk-seudun läheisyydessä, tää on hyvä kombo maaseutua ja rauhaa, mutta silti kaikki palvelut lähellä ja isot kaupungit alle puolen tunnin ajomatkan päässä! 🙂
Eksyin sun blogiin vasta nyt ekaa kertaa, ja tää postaus nimenomaan herätti mun kiinnostuksen 🙂 Mä jotenkin inhoan sitä kun nykyaikana on hirveä vastakkainasettelu kaupungin ja maaseudun välillä, mutta tää postaus oli mun mielestä tosi asiallisesti kirjoitettu eikä mitenkään kaupunkilaisia moittiva.
Itselläni on vähän sama tilanne, olen _todella_ maalta kotoisin ja tällä hetkellä asun isossa kaupungissa. Olen miettinyt juurikin näitä samoja asioita 🙂 Tuntuu silti vieraalta ajatukselta, että itse asuisin enää täysin maaseudulla. Nyt onneksi saimme ostettua mieheni kanssa rivitaloasunnon kauempaa kaupungin keskustasta, jossa iso metsä avautuu heti etupihalta! Siinä yhdistyy siis hyvin maaseudun ja kaupungin parhaat puolet.
Olipa kiva kun eksyit! 🙂 Itse kyllä myönnän, ettei minustakaan olisi enää missään huitsin nevadassa asumaan, koska tottakai sitä tykkää, kun on palvelut lähellä. Mulle toki riittää, että ne on esim 10-15min ajomatkan päässä, eli en odota, että ruokakauppa on samassa rakennuksessa. Itsekin toivon, että me löydetään juuri tuollainen kompromissi, eli omaa rauhaa mutta järkevän matkan päästä.
Mielenkiintoinen teksti!
Helsinkiin muuttaneena samaistun niin tuohon, että itseään pitää muistuttaa siitä mikä juuri minulle on tärkeää ja tavoiteltavaa 🙂 Helposti menee mukaan siihen kiireiseen skeneen, jossa hamutaan hienoja titteleitä ja puhutaan trendikkäimmistä lounaspaikoista. Ja tämä on kyllä niitä vain Helsinki- juttuja, mihin en ole muualla Suomessa törmännyt.
Itselle riittää se, että pääsee aina tietyin väliajoin Keski-Suomeen mökkeilemään ja vanhempien luokse, jossa tavallaan ”palaa juurilleen”. Muuten kyllä viihdyn Helsingissä tosi paljon, ja täällä on monia semmoisia juttuja, joita taas muu Suomi ei pysty tarjoamaan 🙂