Hae
Katri Gruner
Kaupallinen yhteistyö

#YangoSauna ja pikkujoulut naapuribloggaajien kanssa!

Kaupallinen yhteistyö: #YangoSauna

Olen saanut blogin kautta tutustua tosi mukaviin tyyppeihin, joilla on myös useilla samanlainen elämäntilanne kanssani. Moniin olen tutustunut jo Fitfashion aikoina, eli yli viisi vuotta sitten! Olen onnellinen, että olen voinut vielä näin ”aikuisiällä” tutustua saman henkisiin ihmisiin. Kiitos #YangoSauna -palvelulle, jonka kanssa sain toteuttaa yhteistyössä tämän postauksen.

Matalan kynnyksen illanvietto, kiitos #yangosaunan

Eniten pidän yhteyttä ehkä Jonnan ja Jennin kanssa, jotka asuvat meiltä molemmat ihan kivenheiton päässä. Otamme välillä kuvia blogiin, kahvitellaan toisemme luona ja aina löytyy tosi paljon yhteisiä puheenaiheita. Oltiin jo pitkään suunniteltu että olisi kiva järjestää jotkut yhteiset illanistujaiset, joka ei vaatisi liikaa laittautumista (lue= Tuntien säätö meikkien, hiusten ja vaatteiden kanssa!), eikä veisi koko päivää. Meillä on kaikilla pieniä lapsia ja aikataulujen sopiminen on välillä muutenkin vaikeaa. Itse olen ainakin elänyt tosi aikataulutettua ja hektistä arkea viime kuukaudet, joten sellainen matalan kynnyksen illanvietto kuulosti houkuttelevalta.

Sain yhteydenoton Yangolta ja he kysyivät haluaisinko kokeilla heidän uutta  #YangoSauna -palvelua? Ajattelin, että tässähän on kuin tilattuna meille hyvä illanviettoidea! Olenkin ehkä joskus kertonut, että vaikka asumme omakotitalossa, niin meillä ei silti ole saunaa…. Tai siis on, mutta siellä ei ole lauteita, eikä kiuasta. Tämä on siis pitkä juttu, mutta sanotaanko nyt näin, että remontti on jossain vaiheessa tulossa. Itse RAKASTAN saunomista ja voisin saunoa vaikka joka päivä!

#YangoSauna saapui pihallemme sovittuun aikaan.

Aivan uudenlainen saunapalvelu!

Taksifirma Yango on tuonut markkinoille ihan nerokkaan tuotteen; Taksin lailla tilattavan saunan! #Yangosauna tarjoaa kaikille Helsingin sisällä mahdollisuuden joulun alla kokea vanhan kunnon puusaunan tilauksesta valitsemassaan paikassa.

#YangoSauna on siis saunakärryllä varustettu tila-auto, joka saapuu vaikka keskelle pikkujouluja tai polttareita. Saunataksi on hyvä idea siinäkin tapauksessa, jos ei omista omaa saunaa, mutta haluaisi saunoa omassa kotipihassa. Saunaan mahtuu mukavasti neljä ihmistä. Kuski jättää saunan toivomaasi paikkaan ja sauna-aika on 20min niin, että ajan alettua voit astua suoraan hyviin löylyihin. Meillä sauna laitettiin takapihallemme, jolloin siitä oli helppo kävellä suoraan alakerran takkahuoneeseen ja suihkuun.

Kuinka tilaat #YangoSaunan?

Yango Sauna tilataan Yangon omalla sovelluksella. Tilataksesi saunan sinun tulee avata Yangon appi aamukymmenen ja iltapäiväneljän välillä kampanjapäivinä ja tehdä tilaus Joidenkin minuuttien kuluttua sauna saapuu sinne mihin olet sen tilannut. Huomaathan, että Yangolla on kampanja-aikana vain yksi sauna liikkeellä – sinulla on mahdollisuus tilata se itsellesi neljänä peräkkäisenä lauantaina.

#YangoSauna on saatavilla tilauksesta kymmenestä neljään päivämäärinä:  07.12./ 14.12./ 21.12.
Saunomisen hinta on todella edullinen, eli vain 25 €!

Lukijoiden alekoodi

Koodilla Katri saat -8 € pois ensimmäisestä tavallisesta Yango-kyydistä (ei koske saunapalvelua)! Etu voimassa uusille Yango-asiakkaille Helsingissä 31.01. 2020 asti.

Ohjeet koodin käyttämiseksi:

  1. Lataa Yango
  2. Lisää pankkikorttisi
  3. Valitse ”alennukset” sovelluksen menusta ja lisää promokoodi sille osoitettuun kenttään.
  4. Valitse pankkikorttisi maksutavaksi ennen kyydin tilaamista

Ekstra: Teille kaikille on olemassa kampanja, joka toimii seuraavasti; Bongaa Yangon sauna, ota kuva ja tee IG-postaus tägäten IG:ssä @Yango.Finland sekä #YangoSauna. Kaikille postanneille luvassa 15 EUR arvoinen koodi, minkä voi käyttää tavalliseen Yango-taksimatkaan joulukuun 2019 ja tammikuun 2020 aikana.

Joko luit blogista: Joulu ulkomailla – uhka vai mahdollisuus?

 

Kaupallinen yhteistyö: #YangoSauna

2 kommenttia

  1. Nina kirjoitti:

    Äääh miks nää yhteistyöpostaukset tulee aina vähintään 5 saman portaalin bloggaajalle? 🤦🏼‍♀️ sauna tosin hieno ja juttusi hyvä, tämä siis yleisesti kaikille!

    • grunerkatri kirjoitti:

      Syy on varmaankin se, että firmat haluaa näkyvyyttä kerralla monessa blogissa, eikä vain yhdessä 🙂 .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *