Hae
Katri Gruner

Oletko ajatellut kauneusleikkausta, kun sun nenä on niin iso?

”Tää mun ulkonäkö estää mua löytämästä ketään!”

Näin eräs mun ystävä totesi mulle joskus kun puhuimme parisuhteen löytymisestä. ”Höpönlöpön” totesin. Minusta koko ajatus on niin epätosi kuin olla ja voi ja kamalaa, että hän ajattelee niin! Kerroin hänelle, että hän näyttää oikeasti aivan riittävän kauniilta, eikä sillä ole tekemistä hänen rakastumisensa tai parisuhteen löytymisen kanssa. Kun menee ulos ja katsoo pariskuntia huomaa, että aivan kaikennäköiset ihmiset löytävät parisuhteita ja ovat onnellisia. Rakkaus ei ole mikään tietyn näköisten ihmisten etuoikeus. Silloinhan yksikään super kaunis tai -komea ihminen ei olisi yksinäinen vasten tahtoaan.

Tämän lisäksi ystäväni on vielä ihana huippu tyyppi, joka on aina auttavainen ja hänellä on tosi sairas ja ihana huumorintaju (kuten mullakin). Ihan best tyyppi vaan kerta kaikkiaan!

Ilta-Sanomissa alkoi eilen teemaviikko otsikolla #oothyvänäin. Lehden tekemän kyselyn mukaan 96% naisista kokee ulkonäköpaineita ja 40% murehtii ulkonäköään päivittäin. Itse päätin tarttua tähän aiheeseen ja kertoa, miten ulkonäköpaineet ovat koskettaneet itseäni ja kuinka suhtaudun ulkonäkööni nykyään. Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2011 ja tänä aikana saanut myös ulkonäkööni viittaavia ikäviä  kommentteja. Haluan kertoa myös siitä, miltä oman ulkonäön julkinen arvostelu tuntuu.

Suurin ulkonäkö”ongelmani” ja minulle se (henkisesti) kipein paikka vartalossani on ollut nenä. Muistan, kuinka ylä-asteella minua nimiteltiin nenäni takia halventavilla ilmauksilla. Nimittelijänä olivat usein ne komeimmat ja kuumimmat pojat, jonka takia pilkka sattui vielä normaalia enemmän. Siinä iässä jokainen janoaa hyväksyntää etenkin vastakkaiselta sukupuolelta, eikä todellakaan negatiivista kommentointia ulkonäköönsä liittyen. Kuittasin kommentit naurulla, mutta minuun ne jättivät ikuisen muistijäljen.
Olen näin jälkeenpäin järkeillyt, että jos minua ei olisi haukuttu jo nuorena nenäni takia, niin en olisi varmasti tajunnut se epänormaalia(??) kokoa ollenkaan!

Joskus myös ystävälliseksi tarkoitetut ”lohdutukset” saattavat tuntua ikäviltä. Ulkonäköäni on aina verrattu sellaisiin naisjulkkiksiin, joilla on  – yllätys yllätys, huomionkiinnittävä nenä! Cher nuorena , tenniksenpelaaja Steffi Graf ja Barbra Streisand ovat varmasti kaikki oman alansa ammattilaisia… Mutta en todellakaan halunnut näyttää 20-vuotiaana joltain Cheriltä, vaikka kuinka mulle sanotaan, että ”Hänhän on aivan upea nainen!”
Eli jokainen, joka vertasi minua noihin edellämainittuihin naisiin vahvisti vain sitä mielikuvaa itsessäni, että nenäni on ”persoonallinen” eli outo ja iso. Täö on varmaan jollain tavalla vähän sama asia, kun joku sanoisi lyhyelle ihmiselle, että ”sä oot tollainen söpö taskuraketti”. Entäs jos ei halua olla mikään €*#”%! taskuraketti, vaan haluaisi vain olla 20cm pidempi???

Olen saanut muutamia kertoja blogiin kommentin, jossa minua on käsketty menemään kauneusleikkaukseen. Sinänsä liikuttavaa, että joku häiriintyy NIIN paljon minun, täysin vieraan ihmisen ulkonäöstä, että näkee sen vaivan, että kommentoi blogiini. Tämänhän voisi ottaa jopa kohteliaisuutena. Nenäni oli ja on silti edelleen se kehoni osa, jonka olen oppinut peittämään.
Kuvissa olen oppinut kääntämään kasvoni siihen suuntaan, että nenäni muoto ei häiritse itseäni. Jos katsotte esimerkiksi IG-kuviani voitte huomata, että en koskaan käännä kameraan oikeaa puolta kasvoistani.
Olen myös harkinnut vakavissani noin 4-vuotta sitten nenän pienennysleikkausta, sekä hakenut tv-ohjelmaan, jossa osallistujalle saa ilmaisen kauneusleikkauksen. Apua, onneksi en edes päässyt siihen. Koko ajatus vähän hirvittää nyt!

Luojan kiitos ikääntyminen ei vain ahdista, vaan rauhoittaa. Nykyään vaivaan päätäni omalla ulkonäöllä hirveästi paljon vähemmän kuin ennen. Olen tajunnut ehkä kolme asiaa

  • Ulkonäköni vaikutus päivittäiseen elämääni on pieni. Elämäni hienoimpia asioita en ole saavuttanut ulkonäköni ansiosta.
  • En jaksa muutenkaan olla laittamassa itseäni jatkuvasti ja jaksan hädintuskin huoltaa ripsipidennykset. On helpompi hyväksyä itsensä, kuin jatkuvasti nähdä hirveä vaiva (Newsflash: Harva on ilman meikkiä ja tukka laittamatta niin kaunis, kuin ihanissa Instagram-kuvissa, eli takana voi olla tuntien kaunistautumisoperaatio….)
  • En halua opettaa lapselleni, että ulkonäkö on minulle ylitärkeä asia ja että siitä täytyy puhua jatkuvasti (hyvää tai pahaa). Haluan keksiä muitakin adjektiiveja joilla kehua lapsiani kuin ”sä oot söpö” tai ”näytät äidin mielestä ihanalta”. Toki noitakin voi käyttää välillä.

Älkää oikeasti menkö tekään siihen someansaan, että jokaisen täytyy olla jotenkin todella erikoisen ja UPEAN näköinen. Varmaan useimmilla meistä on muutenkin päiviä, jolloin on mielestään hyvännäköinen ja sitten taas niitä päiviä, kun tukka on rasvainen, naama kukkii ja iho on suunnilleen yhtä pirtsakka kuin ruumiilla. Ei aina voi panna parastaan! Jos juuri sinä siellä ajattelet, että olet mielestäsi ruma, niin lähes 100 varmasti muut eivät kiinnitä ulkonäköösi negatiivista huomiota ollenkaan. Vähän sama asia, kuin minullekin moni sanoo, ettei pitänyt nenääni yhtään erikoisena. Meidän oma pää tekee vain näitä hokkuspokkus -temppuja.

Meistä varmaan suurin osa on muutenkin ihan niitä tavallisia ihmisiä, joilla on tavalliset ilot ja surut. Kyllä silloin täytyy myös jumankauta riittää ihan tavallinen ulkonäkö!

Koetko nykyään paineita omasta ulkonäöstä vähemmän kuin nuorempana?

 

8 kommenttia

  1. Riikka kirjoitti:

    Amen! Tuli mieleen lukioaikainen poikaystävä, joka oli ikäisekseen ihmeen ajattelevainen ja kohtelias. Hän joskus totesi mulle, että ”Sulla on nätti nenä”. Siihen asti olin kokenut epävarmuutta suurehkosta nenästäni, varsinkaan kun se ei ole täydellisen suora ja sellainen kuin kaikilla muilla. Sen jälkeen varmaan viikon ajan tuijottelin nenääni peilistä ja mietin, että niin, jos kerta poikkis on sitä mieltä että se on nätti, niin kai sen on oltava. Pienet asiat 😀

    Ps, oon aina ollut kateellinen sun nenästä, se on upea! T. Nenäfriikki

    • grunerkatri kirjoitti:

      Ihana kun sulla oli noin positiivinen kokemus, sillä on selvästi ollut iso vaikutus. Mun mies joskus sanoi, ettei tajunnut edes pitää nenääni mitenkään epänormaalina 😀 . Mutta ei siitä nyt kateellinen kannata olla haha. 😀

  2. Riikkauuu kirjoitti:

    Mä oon aina ajatellu että sun nenä on tosi kaunis, ja muistan kun luin ekan kerran että et itse tykkää siitä nii olin ihan hämilläni!
    Toki, pidän sua muutenkin aivan järjettömän kauniina (+sulla on aivan hiton hyvä huumorintaju, kikattelen aina sun igstoryille!)

    • grunerkatri kirjoitti:

      Oi kiitos <3. Ja ihana kuulla, että storyt uppooaa huonosta huumorista huolimatta 🙂 !

  3. Anni kirjoitti:

    Olen tietoisesti yrittänyt olla parjaamatta ulkonäköäni edes niissä illanistujaisten avautumissessioissa joissa kaikki haukkuvat kilvan omaa ruumistaan. Luin kerran jonkun Iina Kuustosen haastattelun, jossa hän manasin kuinka hänellä ei ole ollenkaan ylähuulta, enkä yhtään ymmärtänyt mistä hän puhuu. Mutta kappas vaan kun joka kerta kun näen Iina Kuustosen kuvan, kiinnitän huomioni hänen ylähuuleensa. Se ei minusta millään muotoa ole parjaamisen arvoinen, sillä saa puhuttua, näyteltyä, varmasti pussattuakin eikä ruoka valu ulos suusta holtittomasti, miksei vihellettyäkin, joten se ajaa asiansa eikä ole ansainnut edes hänen omia haukkujaan. Nämä on niitä asioita joita ei toinen ihminen voi käsittää! Sinä Katri olet jumalattoman kaunis, Iina Kuustonen on jumalattoman kaunis ja minäkin olen ihan ookoo, ruoka ei valu suusta ulos ja pystyn viheltämään! Jos ymmärrät mitä tarkoitan <3

    • grunerkatri kirjoitti:

      Toi on muuten ihan totta! Ei todellakaan kiinnitä huomiota johonkin toisen ihmisen tiettyyn ruumiinosaan, ennen kuin henkilö itse mainitsee asiasta. Ja Iina Kuustonen on todellakin ihan mielettömän kaunis nainen. Enpä ole minäkään kiinnittänyt huuleen huomiota…

  4. Tyttönen kirjoitti:

    Moi! Olen aina ajatellut kuviasi katsoessasi, että sulla on jotenkin kauniin linjakkaat kasvot jotka olisi kiva meikata. Nenäsi sopii oikein hyvin enkä kiinnittänyt siihen todellakaan mitään huomiota! Olisi hulluutta leikata sitä. Sinänsä ymmärrän leikkauksen jos nenä olisi HUOMATTAVAN poikkeavan iso, mutta ei semmoisia tule edes joka päivä vastaan…

    • grunerkatri kirjoitti:

      Oi että, kiitos ihanasta kommentista. Olen kyllä itsekin ajatellut jälkeenpäin, että ehkä se nenä ei oikeasti ole niin iso, kuin mitä ajattelin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *