Hae
Katri Gruner

Kun kaikilla muilla on aina helpompaa…

Olen ollut hieman allapäin koko alkuviikon, mutta tänään on ollut jo paljon pirteämpi olo. Alkuviikosta mietin, että tässä menee oikeasti viikkoja, ennen kuin saan kasattua itseni. Montaa asiaa vyöryi vaan päälle samalla kertaa.
Mutta kappas, pari niin sitä alkaa taas elämä kirkastumaan!

Kiitos kaikista ihanista viesteistä, joita olen saanut teiltä. Minusta on hyvä näyttää somessakin kaikenlaisia tunteita ja selvästi henkinen hyvinvointi herättää keskustelua. Omista voimavaroista huolestuminen, uupuminen, ahdistus ja suru. Kaikki on kaikille tuttuja tunteita.
Olisi ihan naurettavaa esittää, että aina menee hyvin ja ettei koskaan olisi mitään vastoinkäymisiä. En tietenkään voi somessa jakaa hyvin henkilökohtaisia asioita, koska niihin liittyy muitakin ihmisiä, joten puhun mieluummin itsestäni tai yleisellä tasolla. Uskon silti, että pohjimmiltaan meillä – siis minulla ja sinulla voi olla ihan samanlaisia murheita ja ahdistuksen lähteitä. Ja vaikkei olisikaan, niin haluan muistuttaa, että valoa on ihan varmasti sullakin tunnelin päässä!

Kun mieli on maassa on asioita todella vaikeaa laittaa oikeaan perspektiiviin. Siis ainakin se on mulle vaikeaa. Kehittelen itselleni ahdistuksen ihan vähäpätöisistäkin aiheista. Lisäksi minulla on tapana ajatella kauhuskenaariota, joka sitten kuitenkaan harvoin edes toteutuu. Kuten ihana ystävän mua muistutti: ”Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua tässä tilanteessa? Entä parasta? Koska sekin on mahdollinen vaihtoehto ja vielä todennäköisempi!”
Mutta ihmisluonteeseen kuuluu varautua aina pahimpaan mahdolliseen.

Kolmas vaikea asia on päästää irti katkeruudesta. Sitä opettelen edelleen.

Oletteko huomanneet, että kun itse on ihan maissa, niin kaikkien muiden elämä näyttää ihanan helpolta ja heillä on kaikki se, mistä itse unelmoit?
Siis siitäkin huolimatta, että kaikki muutkin luultavasti kipuilee omien ongelmiensa kanssa. Elämästä kun ei vain voi poimia rusinoita pullasta. Koitan pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, pysähtyä hetkeen ja kiittää joka päivä elämää. Silti löydän itseni haikailemasta vaikka sitä jonkun toisen palkallista kesälomaa, kun itse tunnen huonoa omaatuntoa aina, kun en ole lukenut sähköposteja.

Itsellä se haikailu liittyy juurikin siihen, että olisi enemmän aikaa ja resursseja, itselle ja parisuhteelle. Kamppailen usein myös riittämättömyyden kanssa. En oikein tiedä edes, mitä kaikkea mun pitäisi pystyä ja ehtiä tekemään. Aina kun joku kysyy, miten yrityksellä menee tekisi mieli sanoa, että yritykseni olisi saattanut esimerkiksi tehdä tässä kuussa ennätystuloksen, jos olisin ahkeroinut enemmän. Ollut aikaansaavempi. Innovatiivisempi. Tehokkaampi.
Sitten kuitenkin muistan, että tätäkään lasten kanssa vietettyä kesää ei saa enää ikinä takaisin. Eli mikä on oikeasti tärkeää?

 

Kohta otan esille mun kiitollisuuspäiväkirjan ja kirjoitan siihen 10 asiaa, joista olen kiitollinen. Kirjoitan myös unelmapäiväkirjaa, koska aina kun pääsen sinne ”haavemaahan”, niin mun fiilis muuttuu toiveikkaaksi ja asiat kirkastuu. Suosittelen molempia tapoja terapoida itseään. Ne todella toimii!

Miten sulla menee tällä hetkellä?

 

3 kommenttia

  1. K kirjoitti:

    Nyt menee hyvin, kun nautin opettajan pitkästä kesälomasta.

    Keväällä en todellakaan voinut, kun kuormituin lukuvuoden aikaisista paineista. Olen erityisluokanopettaja ja toinen työvuosi alkamassa. Olin keväällä niin rikki, että ahdistuin KAIKESTA sosiaalisuudesta. Jopa kampaajalla käynti ja ruokalassa syöminen alkoivat lopulta ahdistaa ja sain paniikkikohtauksen kaltaisia tunteita edellämainituissa paikoissa. Aloin jo miettimään, että mitä ihmettä teen tällä alalla, kun sosiaaliset kohtaamiset saavat mussa paniikin aikaan.. Ja käytännössä suurin osa mun oppilaista körsivät samanlaisista haasteista. Hienoa.
    Haaveilin siivoojan työstä, ettei tarvitsisi puhua kenellekään..

    Toukokuussa ahdistus alkoi helpottamaan ja nyt uskallan jo ajatella, että tuo kaikki johtui vain kuormittumisesta, eikä tilanne ole syksyllä enää sama. Viime vuosi oli kaikenkaikkiaan todella kuormittava ja luokan oppilailla oli hyvinkin traagisia asioita päällä, jotka sitten kuitenkin vaikuttivat muhun, vaikka uskottelin itselleni, ettei tunnu missään.
    Haaveilen siitä, että ensi lukuvuonna priorisoin omaan jaksamiseen paremmin ja pystyisin nauttimaan työstäni enemmän.

    Tsemppiä sulle ja kiitos ihanasta blogista!

    • grunerkatri kirjoitti:

      Työsi on varmasti haastavaa, joten en ihmettele, että siinä väsyy. Mietin usein, kuinka ihan ”tavalliset” päiväkodin työntekijät jaksavat siinä kaikessa aistiärsyketulvassa, äänissä ym. Itse olisin varmaan ihan loppu jokaisen työpäivän jälkeen. Ihana kuitenkin kuulla, että olet saanut levättyä. Toivon sulle ihan hirveästi jaksamista ja toivottavasti löydät riittävästi aikaa omalle palautumiselle. <3

  2. kata kirjoitti:

    Mulla menee ihan ok! 🙂 elämä rullaa kivasti eteenpäin, ei ole mitään suurempia murheita ja paljon löytyy kivaa ja mistä olla kiitollinen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *