Hae
Katri Gruner

Asiaa lisäravinteista ja siitä, kuinka suhtautumiseni on muuttunut niitä kohtaan

Taidan tulla sun ruoille! Mitkä arvot, mahtavaa!

 

Näin kommentoi eräs IG-seuraajani kuultuaan viime viikkoisten verikokeideni tulokset. Tottahan se onkin, että rauta- sekä D-vitamiinitasoni olivat loistavat.

Huvittavinta tässä on se, että olen syönyt mielestäni normaalia heikommin ja epäsäännöllisemmin viime kuukaudet, koska syystä tai toisesta ruokahaluni ei ole ollut entisellään. Ehkä tähän vaikuttaa sekin, että kun en ole treenannut enää niin kovaa ja säännöllisesti, niin se on vaikuttanut myös ruokahaluuni pienentäen sitä. Esimerkiksi nykyään en enää pysty heti aamulla syömään mitään, vaikka ennen heräsin aina nälkäisenä.

Olen miettinyt paljon lisäravinteiden järkevyyttä, tai lähinnä sitä, että itsekin aikoinaan popsin pillerin jos toisenkin päivän mittaan. Parhaillaan elimistööni taisi päätyä yli 10 lisäravinne tablettia tai -kapselia päivittäin. Söin aktiivisesti D:tä, B:tä, sinkkiä, magnesiumia, sekä kalaöljykapseleita. Jännä huomioni on se, että vähentäessäni lisäravinteiden määrää aika radikaalisti en huomannut olossani ainakaan mitään todella isoa muutosta. Toki lisäravinteet ovat tarkoitettu nimenomaan vain tukemaan muuten terveellistä ruokavaliota, mutta halutessaan niihin saa uppoamaan jopa yli 100€/kk. Monihan syö lisäravinteita siksi, ettei sairastuisi flunssiin, mutta itse en ole vielä tänä vuonna sairastanut yhtäkään kuumetautia (muistaakseni). Toki tämä on varmasti tosi yksilöllistä, eli jotkut vaan sairastuvat helpommin ja itse olen aina tottunut olemaan tosi harvoin kipeänä.

Haluaisinkin kysyä sinulta: Jos syöt lisäravinteita, niin oletko myös kärryillä siitä, onko niillä selkeä vaikutus veriarvoihisi?

Itse en ole syönyt D-vitamiinia varmasti kolmeen kuukauteen, mutta silti arvoni oli yli 100. Eli ainakin tällä hetkellä mulla ei ole mitään tarvetta ottaa D:tä enää ylimääräisenä purkista. Ylimääräisiä rautavalmisteitakaan mun on turha ottaa, koska verikokeesta selvisi rauta-arvoni olevan 106. Tiedän ihmisiä, joilla arvo on ollut alle 10 ja heidän syötyään yli puoli vuotta rautaa arvo on saattanut nousta muutamalla kymmenellä. Eli minun kohdallani arvon korottaminen vielä tuosta tuskin toisi mitään kriittistä vaikutusta olooni.

Sain myös tosi hyvän viestin Instagramiini (katrigruner), jonka ajatus oli tosi tärkeä: Käytätkö tuotteita joista on hyötyä? Seuraajani kirjoitti, että hän oli aina syönyt D-vitamiinia isoja annoksia, mutta tasot olivat veressä silti hyvin alhaiset. Hän kokeili myös suihkemuotoista D:tä, mutta arvot tippuivat entisestään. Lopulta hän löysi valmisteen, jolla arvo saatiin nousemaan. Eli vaikka söisit paljon erilaisia lisäravinteita vahvojakin annoksia, niin tehoavatko ne…?

Summa summarum…

En missään nimessä väitä, etteikö lisäravinteista VOISI olla hyötyä. Mutta ennen kuin kuuntelet terveysasiantuntijoita ja hukutat purkkeihin kymppejä, niin kannattaa testata omat arvot ja seurata niitä mahdollisesti tasaisin väliajoin. Jos syöt jo muutenkin monipuolisesti, niin voi olla, että et tarvitse lisäravinteita välttämättä ollenkaan, tai sinun kannattaa käyttää niitä vain toisinaan (kuten D:tä talvella, jota meille suomessa suositellaankin). Toki itse aion jatkaa magnesiumin käyttöä tästäkin eteenpäin ja B:tä aion ostaa taas kaappiin. B:tä suositellaan etenkin stressaavissa elämäntilanteissa tukemaan ruokavaliota.

 

Mitä lisäravinteita sinä syöt?

3 kommenttia

  1. Sra kirjoitti:

    En mitään, koska saan kaiken normaalista ruoasta. Varmistin tämän Finelin sivuilla, kun kävin tekemässä ruokapäiväkirjan ja vertasin tulosta ohjearvoihin. Kaikki tulokset oli 100% tai yli 🙂 toki verikokeita ei ole otettu, mutta toistaiseksi ei ole ollut edes tarvetta käydä tsekkaamassa veriarvoja.

  2. rautainen kirjoitti:

    Mikä rauta-arvo on kyseessä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.