Hae
Katri Gruner

Miksi äitiys on niin vaikeaa?

Äitiys on laji, jossa joudut jatkuvasti tekemisiin aivan uudenlaisten tunteiden kanssa. Tänä päivänä halkeat ylpeydestä ja huomenna huolesta. Ensin ärsyttää ja sitten pitää lapsiaan maailman älykkäimpinä ja taitavimpina. Olet ylpeä itsestäsi, kun jaksat kaivaa esille kerran puolessa vuodessa ne sormivärit ja kestät sen kaamean shown, joka siitä seuraa. Sitten kiroat lapsen kuullen silkasta vitutuksesta ja mietit, ettei näin huonosti käyttäytyvää äitiä voi olla olemassakaan!

Miten sitten kestää oman lapsen kykyihin ja kehitykseen liittyvää arviointia?
Tänään selvisi, että kolmevuotiaamme on vähän jäänyt jälkeen häneltä odotetusta kehityksestä. Hän ei ole niin omatoiminen kuin muut, eikä osaa mennä riittävän hyvin muiden leikkeihin mukaan. Tämä oli tietysti valtava shokki, koska en ole osannut epäillä mitään ongelmia. Hän on aika ”verkkainen” persoona ja tosi erityyppinen kuin mitä vanhempi poikamme oli pienenä. Hän nauttii täysin siemauksin aikuisten avusta, toisin kuin nuorempi poikamme, joka oli aina ”minä itse”. Ja kyllä minä tiesin, että hän tykkää vain autoista ja junista, eikä useinkaan jaksa innostua mistään muista leluista.

Kuten arvata saattaa, käännän heti syyttävän sormen itseeni. Miksi en ole vaatinut omatoimisempaa käytöstä? Miksi edelleen autan pukemisessa ja palvelen häntä? Onko hän nyt tämän toiminnan seurauksena hoidossa se, jota kaikki joutuvat odottamaan ja joka aiheutta hoitotädeille extra-työtä…?

Minulle on aivan samantekevää millaisen luonneanalyysin joku someseuraajani tekee lapsestani muutaman ohikiitävän instapätkän perusteella. Mutta kun sen tekee kasvatuksen ammattilainen ja ihminen, joka on seurannut lastani jo pitkään, niin tottakai se aiheuttaa huolta ja ahdistusta. Yhtä paljon ärsyttää myös se, etten voi suhtautua tähän lastani koskevaan palautteeseen neutraalisti, vaan olen poissa tolaltani. Miten ikinä kestän Vilma-viestit tai muut vastoinkäymiset? Miksi äitiys on niin vaikeaa??

Tiedän että itsensä syyttely ja soimaaminen on turhaa. Tähän olisi varmasti helpompi suhtautua, jos osaisi jo valmiiksi lapsella epäillä jotain ”poikkeavaa” käyttäytymistä. Ja miten kolmevuotiaalla voi sellaista vielä edes epäillä? Vastahan hän oppi puhumaan ja kävelemään! Tiedän kyllä, että hoidon ammattilaisten työhön kuuluu myös seurata ja arvioida lasta, sekä raportoida vanhempia poikkeavuuksista. Se vaan tuntuu olevan ainakin tälle vanhemmalle hieman liian kova paikka.

 

Onko teillä ollu tilanteita, joissa palautteen ottaminen omasta lapsesta on ollut vaikeaa…?

4 kommenttia

  1. Jonna kirjoitti:

    En nyt tiedä kuinka oletpa laitteen saanut mutta ei kuulosta siltä että lapsessasi olisi mitään poikkeavaa. Jos kyseon ollut vasu-keskustelusta niin kaikille ( tai ainakin lähes kaikille) lapsille sinne Vasuun kirjoitetaan kehityksen kohteita tai oikeastaan lapsille ei aseteta mitään tavoitteita vaan aikuisille ( päivähoidon aikuisille voidaan vukk kirjata tavoitteeksi että tukevat ja kannustavat lasta omatoimisuuteen). Lisäksi jos lapsen rauhallisuus on tiedossa päivähoidon ammattilaisten pitäisi kyllä tiedostaa tämä ja ottaa tämä lapsi vaikka vähän aikaisemmin pukemaan. Ekaluokkalaisesta ei voi enää sanoa kuka on osannut pukea itse kolmevuotiaana ja kuka ei. Itse olen lastentarhanope ja oma esikoinen otti kyllä kaikki mahdolliset palvelut vastaan pienenä. Toki on nyt koululaisenakin enemmän sellainen akateeminen kuin käytännön ihminen mutta ihan normaali. Erilaisuus on rikkaus.

    • grunerkatri kirjoitti:

      En usko itsekään, että hän on yhtään poikkeava, temperamentti on vaan aika hitaanlainen. Hän tykkää tehdä niitä omia juttujaan. On selvä, että pitäisi kannustaa vähän monipuolisempiin juttuihin, koska hän on myös hyvin omapäinen. Haluaisi aina esim päättää miten leikki menee. Sain tosi hyviä vinkkejä IG:ssä ja otetaankin niitä nyt käyttöön, jotta saatais omatoimisuutta lisättyä.

  2. KATRISISKO kirjoitti:

    Moikka! Ihana kuulla ettei meidän poika ole ainoa! Hän on meidän esikoinen ja silmäterä ja tottunut erittäin isoon huomioon, aikuisten läsnäoloon ja auttamiseen.
    Meillä oli kanssa toissa viikolla pojan ensimmäinen vasu. Ollut nyt hoidossa vuoden alusta ja täytti viime viikonloppuna kolme. Kuulemma verkkainen ja tarkkaileva poika. Katselee toisten leikkejä sormi suussa oikein ärsytykseen asti. Niin että toiset lapset ovat jopa hieman tönineet eivätkä ole ottaneet leikkeihin mukaan. Ja tämä toisten lasten ”kiusaaminen” paljastui ihan pojan omasta suusta. Kyllä vanhempien sydäntä särkee kun oma poika toteaa että mun kanssa ei leikitä. Nyt hoitotädit ovat alkaneet rohkaisemaan ja ohjaamaan enemmän tilanteita. Syksyllä pitäisi vaihtaa vielä isompien 3-5 vuotiaiden ryhmään . Aivan kauhulla mietin miten mun pikkuinen siellä pärjää.
    Ei näissä tilanteissa voi kun halia ja rakastaa ja yrittää opastaa pienen askelin. Eikä syyttää itseään. Jokainen lapsi on yksilö, iso klisee mutta niin totta. Olen kanssa pääni miettinyt puhki olenko tehnyt jotain väärin. Tsemppejä sinne!!

    • grunerkatri kirjoitti:

      Meillä ongelma on ehkä siinä, että poika on tosi hidas temperamentiltä, mutta omapäinen. Haluaisi aina vaan leikkiä niitä omia juttuja, mutta ymmärrän, että olisi hyvä kehityksen kannalta osallistua muunkinlaisiin leikkeihin. Eiväthän he mitään pahaa tarkoita ja myönnän, että autan usein ja liikaa. Pitäisi vaatia enemmän omatoimisuutta. Jos tottuu kotona jatkuvaan apuun, niin lapsi odottaa sitä tietysti hoidossakin. Tsemppiä <3 .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.