Hae
Katri Gruner
Kaupallinen yhteistyö

”Kun pistät naamaasi filleriä kerran, jäät ikuisesti koukkuun!”

Kaupallinen yhteistyö: Cityklinikka

Tässä postauksessa haluaisin jakaa teille omat kokemukseni pistoshoidoista ja kertoa myös syitä sille, miksi olen päätynyt täyteiaineisiin. Kerron myös, miksi en ottanut kasvoihini botoxia, vaikka olisin sitäkin varmasti halutessani saanut.

Cityklinikan nettisivuilla sanotaan täyteaineista näin:

Täyteainehoidot madaltavat ryppyjä ja täyteläistävät piirteitä. Ryppyjen poisto ja huulten täyteläistäminen tapahtuvat lisäämällä kudosten tilavuutta sekä stimuloimalla ihon omaa kollageenituotantoa.

Syvät nasolabiaalit

Tämä oli jo toinen kerta, kun minulla täytetään sekä nasolabiaaleja (nenän sivuille tulevat uurteet), että ns. sibeliusryppyjä (kulmakarvojen väli). Etenkin syvät nasolabiaaliuurteet olivat vaivanneet minua jo kauan. Uurteet näkyvät selvästi etenkin sellaisilla ihmisillä ikääntyessä, joilla on korkeat poskipäät. Ja harvoin näin 36-vuotiaana mikään paikka nousee enää hirveästi ylöspäin – maan vetovoima kyllä huolehtii siitä!
Täyteaineena käytettiin viimeisimmällä kerralla Hydryalix Deep -hyalouronihappoa. Pistäjänä toimi lääkäri Piotr Sikorski, joka on alansa spesialisti ja hän on erittäin miellyttävä tyyppi.

Täyteainehoidot eivät ole ikuisia, koska hyaluronihappoa on jo valmiina elimistössä. Aine siis poistuu pikku hiljaa elimistöstä. On todella yksilöllistä kuinka pitkään vaikutus täyteaineen kestää. Yleensä vasta toisella ja kolmannella kerralla aine alkaa pysymään pidempään. Jo ensimmäisen täytön jälkeen huomasin kuitenkin jo selvän eron kasvoilla ja nyt toisella kerralla ero oli vielä selkeämpi.

Minulta kysytään aina välillä IG:ssä onko huuliakin täytetty, mutta siihen ei ole tarvetta. Huuleni ovat luonnostaan riittävän isot, enkä tykkää siitä että ylähuuli ”nousee ylös”.

sattuuko nasolabiaalien täyttö?

Toisella kerralla osasin jo hieman odottaa miltä pistoshoito tuntuisi. Otin tälläkin kertaa puuduttavaa voidetta, koska jos on jokin keino lievittää kipua niin miksi ei! Itse pistäminen on nopea toimenpide, noin 15-minuuttia. Tulos näkyy heti, mutta toki kasvot ovat hieman punakat ja rajun näköiset heti pistoshoitojen jälkeen. Pistoskohdista voi tulla minimalisesti verta ja ne voi tuntua vähän aroilta. Itsellä kasvot olivat jo n.5h jälkeen ihan normaalin näköiset. Mieheni ei huomannut koko toimenpidettä kun tulin kotiin vaikka pistoksista oli vain pari tuntia.

Mites se botox?

Botox- hoitoja mietin pitkään sekä terveydellisistä, että esteettisistä syistä. Itselläni on edelleen paha narskutteluongelma ja purentalihaksiin pistettävällä botoxilla on saatu hyviä tuloksia narskuttelun hillintään. Myös silmäkulman ikäryppyihin olen sitä harkinnut.
Periaateessa minulla ei ole siis botoxia vastaan mitään ja tiedän useamman ihmisen, jolla esimerkiksi juuri silmäkulmien ryppyjen tasoittaminen on tuonut todella luonnollisen ja onnistuneen tuloksen.
Haluan huomauttaa, että pistoshoidot eivät välttämättä näytä ”feikiltä”, enkä itsekään koe todellakaan olevani nykyään paljon ”muovisemman” näköinen kuin ennen. Kyllä naamassa saa silti olla iän tuomia juonteita ja ryppyjä, eikä koko nahkaa tarvitse saada kireäksi kuin viulun kieli! Syy siihen miksi en ottanut botoxia vielä tässä vaiheessa on se, etteivät omat ryppyni ainakaan toistaiseksi ärsytä niin paljon! Mutta never say never. Purentalihaksiin botox-hoitoa haluan vielä harkita.

Miten on, olenko jäänyt koukkuun?

Ymmärrän sen, että jotkut varmasti jäävät pistoksiin ja jatkuvaan naamansa täyttämiseen koukkuun. Tämä on varmaan todennäköisempää huulten kohdalla. Itse en oikeastaan edes muistanut tässä välissä nasolabiaalieni täyttöä, kunnes se tuli taas puheeksi ja sovimme yhteistyöstä. Haluan korostaa, että yhteistyö on oma ehdotukseni Cityklinikan suuntaan. Olen saanut heiltä todella hyvää palvelua ja ainakin tämän perusteella voin suositella heidän pistoshoitoja.

Sanoisin, että jos jokin asia omassa ulkonäössä harmittaa tai vaivaa, niin en tiedä miksi sitä asiaa ei saisi korjata? Ymmärrän, että oma silmä sokeutuu helposti omalle ulkonäölle, mutta toki silloin voi vaikka siltä toiselta puoliskolta tai joltain läheiseltä ystävältä kysyä mielipiteen onko homma mennyt överiksi. Itse olen kysynyt mieheltä molemmilla kerroilla hänen mielipidettä, koska vaikka teenkin itseäni koskevat päätökset, niin haluan silti säilyttää luonnollisen lopputuloksen. Ja mies varmasti kertoo rehellisen mielipiteensä!

Mitä mieltä te olette pistoshoidoista, olisitteko valmiita ottamaan?

Kaupallinen yhteistyö: Cityklinikka

2 kommenttia

  1. P kirjoitti:

    Olen ottanut sibeliuksiin botoxia useamman kerran. Olen 34-vuotias ja ne rypyt oli jo vuosia sitten niin syvät, että näytin aina ärtyneeltä. Tulos pistoksilla on erittäin hyvä ja huomaamaton. Se ei kyllä kuulu kenellekään muulle, että mitä teen naamalleni. En ole harkinnut muita hoitoja, joten porttiteoria ei ole ainakaan minun kohdallani paikkaansa pitävä.

  2. grunerkatri kirjoitti:

    Onpa kiva kuulla, että olet tyytyväinen! Ja kuten sanoit, ei ole muiden asia tehdä näitä päätöksiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *