Hae
Katri Gruner

5 asiaa, jotka tekisin nyt toisin. Jos voisin.

1.  Maksuhäiriömerkintä

Olen saanut n.25-vuotiaana maksuhäiriömerkinnän, joka oli minulle aikoinaan sellainen häpeä, ettei tosikaan. En kehdannut kertoa asiasta edes vanhemmilleni! Maksuhäiriömerkinnän saaminen aiheutti mm. sen, että minua ahdisti vuosia mennä katsomaan mitä postia on tullut. Muistan jotenkin sen hetken elävästi, kun tajusin tilanteen. Olen kuitenkin luonteeltani kiltti, enkä koskaan ole halunnut joutua vaikeuksiin. Olin vain todella hyväuskoinen, enkä ymmärtänyt mitä tein. Minulla ei ollut tuhansia velkaa (ei ole koskaan ollut jos asuntolainaa ei lasketa) eli merkintä tuli lopulta muistaakseni 170€ laskusta.
Kaduttaa niin paljon. Merkintä toki on poistunut jo kauan sitten ja olenkin siitä lähtien hoitanut raha-asiani mallikkaasti.

2. Parisuhteet… Vai ”pari suhdetta”?

Jotkin ihmissuhteet olisi ollut hyvä lopettaa ajoissa, mutta minkäs teet kun piti hakata päätänsä seinään. Onneksi näistä on jo pitkä aika, eikä minulla ole (enää) mitään hampaankolossa. Nykyään, kun on ollut jo lähes 10-vuotta saman ihmisen kanssa ajattelee, että joskus sitä rakastui kyllä todella vääränlaisiin ihmisiin. Olen kuitenkin onnellinen siitä, etten vihaa ketään tai kanna kaunaa. Toivon aidosti hyvää näille ihmisille.

3. Ylipaino

Lukion jälkeen painoni alkoi nousta huonojen elintapojen seurauksena. Sitä ei olisi pitänyt antaa tapahtua. Jos olisin tiennyt, miten pitkä prosessi on saada itsensä takaisin kuntoon, niin en olisi alunperinkään elänyt niin leväperäisesti! Muistan, kuinka menin bussilla ihan pienetkin matkat ja söin joka päivä roskaruokaa.
En voinut syyttää ylipainostani ketään muuta kuin itseäni. Kärsin valtavasti omasta ulkomuodostani henkisesti.

4. Kani nimeltä Pontus

Mun miehellä on tapana sanoa, että jos mä saisin päättää, niin meillä olisi 5 lasta, pari sijoituslasta, muutama koiraa, kissa, kani ja joku perkeleen python! Myönnän, että olen ollut joskus vähän liiankin eläinrakas. Ideana lemmikki on ihan, mutta käytännössä usein hemmetin työläs!!!
Mä sain joskus idean ottaa oman kanin, kun asuin vielä yksin. Oli maailman huonoin idea ottaa sellainen lemmikiksi!! En todella tajua mitä päässäni noihin aikoihin liikkui. Kanilla ei ollut häkkiä, vaan se asui kylppärissä / saunassa. Annoin sen myös pomppia koko asunnossa vapaana ja se tuhosi milloin mitäkin. Kani on varmaan jonkun mielestä ihan kiva lemmikki (maaseudulla), mutta meille ei enää sellaista tule.

5. Vanhoja vai uusia ystäviä?

Uskotteko te, että joidenkin ihmisten tarkoitus on vain käydä elämässä? Myös hyvien ystävien? Olen välillä ajatellut, että en olisi halunnut menettää muutamaa tärkeää ihmistä elämässäni. Toisaalta taas, haluan kyllä uskoa, että ne joiden on luotu kestämään kestää aikaa ja eri elämäntilanteita. On se silti kurjaa, jos syystä tai toisesta jonkun itselle tärkeän ihmisen kanssa tiet erkanee. Yhteinen historia on kuitenkin asia, jota ei rakenneta ihan hetkessä.

Ihanaa vappuviikkoa kaikille lukijoille!♡

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *