Hae
Katri Gruner

Makaan tässä niin kauan, kunnes joku itkee.

Laitan pyykkikoneeseen pyörimään kasan hiekkaisia ulkovaatteita. Viikonloppuna kannattaa pestä lasten ulkovaatteet niin, että he voivat maanantaina taas pyörittää ne hiekassa ja mudassa.
Kävelen pimeään makuuhuoneeseen ja menen sänkyyn makaamaan. Tiedän että tämä ilo ei kestä kauaa, mutta otan sen riskin. Veikkaan, että saan sitä kuuluisaa äidin ”omaa aikaa” parista minuutista viiteen, ennen kuin on täysi rähinä on päällä. Kolmevuotiaan uhmaikäisen kanssa eläessä on rauhallista öisin. Lapset tappalevan nykyisin keskenään enemmän, kun olisin voinut kuvitella vielä vuosi sitten. Kolmevuotiaan puolustuskyky alkaa karttua pikku hiljaa ja fyysisiltä välikohtauksilta ei voida välttyä.

Makaan tässä niin kauan, kunnes joku itkee

6-vuotias tulee viereeni ja kysyy pelataanko Afrikan tähteä.
”Kohta sopii. Äiti lepää tässä ihan hetken.”
”Kuoletko sä?”
”No en tietenkään höpsö!”
”Okei äiti.”

Lapseni antaa minulle pusun ja pieraisee kiitokseksi. Hän jättää minut makaamaan kauheaan lemuun. Menee hetki ja alkaa kuulua nahistelun ääniä. Pitäisi puuttua varmasti jotenkin asiaan, mutta en vaan ehkä juuri nyt jaksa.

Mietin ovatkohan muutkin äidit perjantaisin yhtä puhki? En jaksaisi yhtään kuunnella huutoa, enkä itkua. Olen ääniyliherkkä! Tekisi mieli kulkea kotona Peltorit päässä. Yksi IG -seuraajani suositteli vastamelukuulokkeita Motonetista. Idea kuulosti niin hyvältä, että taidan tehdä sinne heti huomenna shoppailureissun.
Puhun myös paljon työkseni ja olen jatkuvasti ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Viikonloppuisin takki on aika tyhjä, joten siinäkin mielessä hiljaisuus on hunajaa korvilleni.

Paita I can I will (koodilla KATRIG15 saat -15% alennusta normaalihintaisista tuotteista) | Housut Yvette by Monna (*saatu) | Tennarit Adidas

Kun päivälläkin haukotuttaa

Onkohan se siitepöly kun väsyttää? Raudan puute? Stressi? Onko burnout tulossa? Mieli haluaisi löytää jonkun selityksen. Välillä tuntuu, että en jaksa suunnitella viikonloppuisin mitään reissuja, vaan lepään mieluiten kotona. Lähteminen tuntuu liian työläälle. Meikkaaminen, aikataulut, kaikki. Olen mieluiten kotona, keitän kahvia, makaan sohvalla, luen tai pelaan Afrikan tähteä 6-vuotiaan kanssa (riittävän rauhallista aktiviteettiä). Normaalisti tykkäisin pyörälenkeistä, tai lähteä juoksemaan kun muut ajaa, mutta jos ensi viikonloppuna?

Meillä on ”vain” kaksi lasta ja hekin melko rauhallisia perusluonteeltaan. Suoraan sanottuna rauhan – tai siis pikemminkin sen puute estää minua haluamasta lisää lapsia! Kun pääsemme yli 3-vuotiaan uhmasta, niin olemme voiton puolella. 6-vuotias käy ehkä kohta jo kavereiden luona, jolloin jatkuvan valvonnan alaisena on enää yksi. Haaveilen päivästä yksin kotona, jolloin voisin lepuuttaa korviani ja mieltäni.

Ensiapua uupumukseen

Aloitin nyt varuiksi rautakuurin ja hommaan B-vitamiinia. Olen myös tehnyt päätöksen vähentää töitä, koska muuten olen todellakin burn outissa ennen syksyä. Kesäkuussa aion pitää lomaa niin, etten viikkoon (wow!) meinaa avata sähköpostia. Jos ensimäinen kokeilu menee hyvin, niin teen saman sitten ehkä loppukesästä uudelleen. Yrittäjänä kolmen viikon lomat ovat vielä tässä vaiheessa liian utopistinen ajatus, mutta ehkäpä tulevaisuudessa sitten.

Annan myös itselleni luvan välillä vain olla. Suorittamatta mitään.

Onko muilla samoja fiiliksiä viikonlopun koittaessa?

 

 

 

2 kommenttia

  1. Beada kirjoitti:

    Syytän siitepölyä! Voi jumalavita että ramasee ja koko kroppa menee jotenkin ihan tilttiin jos on vähänkään pidempään touhunnut ulkona jotain! Kamalaa 🙁 Ihana – mutta niin inhottava – kevät.

    • grunerkatri kirjoitti:

      Mulla on ollut tänä vuonna jotenkin yllättävän vähän oireita – siis verrattuna viime vuoteen. Silloin olin kyllä mäkin todella väsynyt. Kokeilin Ataraxia lääkkeenä pahoihin oireisiin, joka sitten vaikutti niin, että en pysynyt hereillä kuin muutaman tunnin päivästä. Eli suo siellä, vetelä täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *