Hae
Katri Gruner

Kiitos kutsusta, mutta ei kiitos.

Yksi somevaikuttajan työn etu on se, että saa kutsuja jos jonkinlaisiin hienoihin tilaisuuksiin! On uusien tuotteiden lanseeraustilaisuuksia, kirjajulkkaireita, pr-päiviä ja ties minkälaisia kissanristiäisiä. Jos haluaisin, voisin varmasti lähes päivittäin käydä jossain syömässä ilmaiset ruoat ja juomassa ilmaiset skumpat! Usein näistä tapahtumista saa mukaan myös ilmaisia tuotteita ja lahjakortteja. Miksi ihmeessä siis jäisin kotiin jumittamaan, kun tarjolla on kaikkea tätä??
Eipä tiennyt Joensuun likka vielä 10-vuotta sitten, että vielä joku päivä saan kutsuja hienoihin bileisiin, missä on ties ketä ”julkimoita”.

Takki Helly Hansen (saatu)

Niin siinä vaan sitten käy, että alkuinnostuksen jälkeen se glamouri alkaa pikku hiljaa vähentyä ja mukavuudenhalu ottaa ylivallan. Nykyään kahden lapsen äitinä ja yrittäjänä joudun jatkuvasti tekemään valintoja ajankäytön suhteen; Yrittäjänä en ole töissä 8-16 välisenä aikana, vaan saatan olla töissä enemmän tai vähemmän joskus koko päivän! Koitan laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja se tarkoittaa myös sitä, että kaikkeen kivaan ei riitä aika. Voin sanoa rehellisesti, että olen ehkä ennen ollut itsekkäämpi ihmisenä. En ole pitänyt itseäni sellaisena äitinä, joka kaikki illat seisoskelee tuulipuku päällä jossain puiston reunalla. Oli hienoa mennä niihin bileisiin. Jollain tavalla kaikki hienot häppeningit toivat sellaista vaihtelua tasaisen tappavaan arkeen.
Nykyään tilanne on kuitenkin erilainen. Vaihdan koti-illat ainoastaan ystävieni tapaamiseen tai hyvin tärkeisiin työjuttuihin. Muissa tapauksissa mua alkaa helposti kaduttaa että lupauduin tulemaan paikalle.

Huomaan myös itsestäni sellaisen jutun, että välillä oma extrovertti luonteeni tarvitsee oikeasti taukoa ihmisistä. Jatkuva sosialisointi ja keskustelu ihmisten kanssa on loppujen lopuksi aika väsyttävää ja koti on ainoa paikka, jossa voin olla täysin rennosti oma itseni. Ehkä tässä on myös yksi syy, miksi olen alkanut yhä lisääntyvässä määrin skippaamaan mitään ylimääräisiä menoja. Miehenikään kanssa en aina jaksa iltaisin mitään kovin syvällisiä keskusteluita. Saatan istua hänen kainalossa sohvalla vaan hiljaa ja katsoa telkkaria. En kaipaa mitään muuta.

Minusta oma vapaa-aika on yksi tärkeimmistä asioista elämässä ja kannattaa olla hyvin tarkka, mihin on sen valmis vaihtamaan. Löytääkö itsensä jatkuvasti tilanteista, jolloin kuitenkin toivoo, että haluaisi ehkä sittenkin olla kotona?
Huomaan myös, että ainakin oman henkisen hyvinvointini kannalta on tosi tärkeää sellainen aika, kun en tee mitään erikoista. Tänä viikonloppuna meillä ei ole mitään ohjelmaa, enkä ole lupautunut minnekään. Käyn korkeintaan treenaamassa. Tuntuu tosi helpottavalta, että kalenteri on tyhjä!

Onko muilla tullut samanlaisia tunteita…?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *