Hae
Katri Gruner

Saako S-kokoinen olla tyytymätön kroppaansa?

Keskustelin kaverini kanssa painosta, tai paremminkin sen noususta. Kerroin hänelle, että jostain syystä en ole tuntenut kroppaani viime kuukausina oikein omakseni. Keskivartalo tuntuu löysältä ja painokin kertoo, että pari kiloa on tullut salakavalasti lisää. Kaverini oli tyrmistynyt, että edes mietin painoani, koska olen niin pienikokoinen! Sanoin hänelle, että en vaan tunne tätä olomuotoa omakseni. Toki tiedän, että varmasti ulkopuolinen tuskin huomaa parin kilon nousua. Tai viidenkään!

Housut TÄÄLTÄ* ja paita TÄÄLTÄ* / alekoodilla KATRIG15 saat -15% hinnasta pois

Peilien välttelyä

Huomaan, että välillä menee pitkäkin aika, kun edes katson peiliin ”sillä silmällä” itseäni. Meillä ei edes ole muuta kokovartalopeiliä, kuin eteisessä. Siinä edessä harvoin tulee keikisteltyä alasti tai muuten vähissä vaatteissa. Itse huomaan oman kropan muutokset ensin vaatteissa, jotka ovatkin aika hyvä mittari – ainakin parempi kuin vaaka. Toki vaakakin jotain kertoo. Paha mieli voi tulla jostain pikku jutusta, esimerkiksi vaikka silloin kun tilaat housut jotka kuvassa näytti täydelliseltä ja itsellä ne näyttää muodottamalta makkarankuorelta! Eli kun huomaan, ettei malli sopinut alkuunkaan omille 30 senttisille töppöjaloilleni…

Nykyisessä ”kehopositiivisuus -kulttuurissa” moni normaalikokoinen saattaa ajatella, että automaattisesti pitäisi olla tyytyväinen johonkin tietyn kokoiseen kroppaan ja kokee, että on turhamainen tai pinnallinen. Jos puhun laihduttamisesta, niin sitä pidetään heti syömishäiriön merkkinä, huomion kerjäämisenä ja sairaana suhtautumisena omaan kehoon. Se on todella ärsyttävää ja mitätöi sen tunteen, mitä jokaisella on oikeus tuntea omasta kehostaan.
Vaikka olen kokoa S, niin kyllä minustakin välillä tuntuu, että kaikki on vinossa. Onneksi tulee myös päiviä, jolloin kaikki on sitten vähemän vinossa.

Tyytyväisyys tulee hyväksymisen, ei saavutusten kautta

Siitä miten kokee itsensä vaikuttaa tietysti moni asia. Tyytyväisyys tulee itsensä hyväksymisen kautta ja siinä voi olla tekemistä niin S, kuin XXL kokoisellakin. Moni varmasti tunnistaa ajatuksen ”sitten kun olen laiha/sporttinen/jossain tietyssä painossa”. Eli kun jonkun tietyn asian on saavuttanut, elämä on onnellisempaa ja alkaa pitää itsestään. Sitä odottaa sitä maagista hetkeä, kun kaikki on paremmin!
Esimerkiksi synnytyksen jälkeen itsekin koin, että se entinen sporttinen kehoni olikin yht äkkiä muodoton pullamössö, josta voima oli tyystiin kadonnut. Vaikka edelleenkään en ollut kovin iso. Minulla oli vain kerta kaikkiaan sellainen olo, että en ikinä pääse kuntoon ja joka ikinen lihas on surkastunut. Halusin jotenkin takaisin nopeasti ”omaksi itsekseni”.

Milloin sinulla on hyvä olla kehossasi?

Mä uskon, että jokaisella meistä on se oma ”ihanne” olomuoto, jossa viihtyy parhaiten. Oli se sitten vähän muhkeampi tai hyvin hoikka runko. Haluan puhua OLOmuodosta, koska tärkeämpää on se miltä keho tuntuu, kuin näyttää.
Itse olen ollut todella kauan jo samankokoinen ja etenkin pitänyt siitä, että jaksan urheilla ja minulla on vahvat lihakset. Näin 35-vuotiaana sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Huomaan, että niin kunnon, kuin oman kropan kunnossapito alkaa käydä vuosi vuodelta hieman raskaammaksi, mutta on sen arvoista. Mutta samalla tavalla oma selkärangattomuus kostatutuu aika nopeasti. Vatsa turpoaa, oikuttelee ja vaatteet kiristävät. Se fiilis on kamala.

Mun mielestä on tärkeintä tavoitella balanssia niin kehossa kuin mielessä. Joskus se näennäinen pari kiloa voi olla ihan henkinen juttu ja johtaa siihen, että tuntee oman kehonsa taas sellaiseksi kuin sen kuuluu olla. Treenaaminen ulkonäön takia on aivan yhtä hyväksyttyä, siis mielestäni. Epäilen, että lopulta tosi harva OIKEASTI haaveilee aivan sikakireästä keskivartalosta tai tosi hoikista jaloista. Monelle riittäisi tunne siitä, että voi hyvin ja itsensä peilistä näkeminen ei ahdista. Ja veikkaan, että monelle viiden kilon laihduttajalle se menetetty viisi kiloa ei edes lopulta tuo sitä mieletöntä onnen tunnetta.

En tiedä osasinko tuoda pointtini riittävän hyvin esille. Kuulen mielelläni teidän ajatuksia asiaan liittyen. Miten sinä koet oman kehosi? Vaihteleeko se?

Yksi kommentti

  1. Karo kirjoitti:

    Viimeinen lause on aivan totta. Viime syksystä asti haaveilin viiden kilon pudotuksesta, söin ohjelman mukaan ja liikuin. Vain pari kiloa lähti. Nyt keväällä tuli ero poikaystävästäni ja kappas, loput kolme kiloa tippui itsestään. Nyt tosiaan se viisi kiloa kevyempänä, enkä saanut mieletöntä onnellisuuden tunnetta. Heti keksin, että vielä uudet viisi kiloa, jos saisi pois niin olisin onnellisempi.
    Keskustelin yhden pojan kanssa painoasiasta, niin hän ei voinut ymmärtää mitä väliä koko painolla on. Vitsi, jos itsekin ajattelisin samalla tavalla, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Tuntuu, että naisten täytyy kuulua muottiin, että ovat hyväksyttyjä. Ehkä tähän liittyy se, että olen miesvaltaisella alalla töissä ja kuulen melkein päivittäin, kuinka miehet arvostelevat naisia.
    Jokatapauksessa, sinulla on tosi hyviä pointteja asiaan!
    Menen nyt etsimään balanssia kehon ja mielen kanssa ja olemaan tyytyväinen tämän hetkisen painotilanteen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *