Hae
Katri Gruner

Merkityksettömyyden tunne

Kuten moni teistä varmaan IG:n kautta huomasikin, niin eilen aamulla koettiin taas aikamoinen pohjakosketus.

Aamu oli tosi vaikea, koska meillä on vähän henkilökohtaisessa elämässä ollut huonoja uutisia ja sen lisäksi uhmakas 3-vuotias teki kaikkensa, jotta saadaan oikein kunnon SHOW aikaiseksi. Olin jo klo.9 aivan hermoromahduksen partaalla… Tai siis sen oikeastaan sitten autossa sainkin! Mulla on mielestäni aika hyvä paineensietokyky, mutta liika on vain liikaa. Yrittäjyys, äitiys ja kaikki haasteet siihen päälle kuormittaa vaan liikaa mun henkistä kapasiteettia.

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun tulee fiilis, että miksi tämäKÄÄN ei voi onnistua? Itsestäni tuntui illalla, että kaikki mitä teen, on ihan merkityksetöntä ja turhaa. Okei, asia ei varmasti ole niin, mutta silloin se tuntui siltä. Kaikki muut ovat parempia äitejä, yrittäjiä ja saavat aikaan asioita ja tulosta. Itseltäni puuttuu välillä tietynlainen pitkäjänteisyys asioissa, jolloin on vaikeaa katsoa sitä ”isoa kuvaa”.

Välillä kun mietin ystäviäni, niin tunnen pienuutta. Moni on edennyt johtotehtäviin tai tekee muuten vain uraa ja heille aukeaa upeita mahdollisuuksia jatkuvasti. Mulle sanotaan usein, että olen rohkea, mutta onhan se toisaalta rohkeaa vaikka muuttaa työttömänä ja kielitaidottomana toiseen maahan ilman ketään tuttuja. Mutta on ihan eri asia kuinka järkevää se on?? Tottakai voisin käytännössä milloin tahansa laittaa halutessani yrityksen pillit pussiin ja palata vanhaan ammattiini. Mutta se ei tunnut vaan yhtään mielekkäältä vaihtoehdolta, vaikka toki taloudellinen tilanne olisi helpompi.
Toki vaakakupissa painaa nyt myös paljon oma vapaus ja se, että voin itse päättää työmäärän ja -tahdin. Lisäksi koen, etten enää jaksaisi tehdä pelkästään fyysistä työtä ainakaan tässä elämänvaiheessa.

En kaipaa sääliä tai selkääntaputtelua, mutta haluan tarjota vertaistukea sitäkin enemmän seuraajilleni. Eilen sain yli 150 viestiä instagramiin, jossa monessa ilmaistiin helpotus siitä, että ”sometyypeilläkin” on joskus haasteita elämässä. Ja ainakin minun kohdalla se on ihan totisinta totta! Kun raahaa kolmevuotiaan (joka ei ehtinyt syödä edes aamupalaa) selkä kaarella hoitoon ja jättää hänet itkevänä hoitopaikan eteiseen, ei tule varsinaisesti sellainen fiilis, että on onnistunut äitinä. Tai kun samaan syssyyn tulee kolme isoa laskua ja mietit sitä ohjetta, että ”tilillä pitäisi olla puskuria pahan päivän varalle” ja sitä ei vaan siellä ole, niin mielikuva menestyvästä yrittäjästä on aika kaukaa haettu.

Itse tiedän ja tunnen, että tarvitsen yhtä asiaa enemmän kuin muuta. Nimittäin oikein kunnon kännin.

No ei vaan 😀 . Joko joku jo haki paperipussin??
Tarvitsen oikeasti AIKAA. Siis aikaa, jolloin voin unohtaa kaikki työasiat ja muut mieltä painavat caset ja keskittyä johonkin muuhun. Nyt olen ollut monta päivää sellaisessa luovutusmoodissa, jolloin mulle alkaa tulemaan mieleen ajatuksia, jotka eivät välttämättä ole kuitenkaan ihan toteutuskelpoisia. Pahinta mitä tässä tilanteessa voi tehdä on hätiköidä. Aika yleensä vähän rauhoittaa niitä suurimpia aaltoja ja osaa katsoa asioita eri näkökulmista.

Toivon teille kaikille erittäin rentouttavaa viikonloppua! Toivottavasti saatte ajatuksenne pois työasioista ja teette jotain oikeasti relaksoivaa!

4 kommenttia

  1. Jonna kirjoitti:

    Ihana kun nykyään aletaan puhumaan enemmän ja enemmän siitäkin, että meillä kaikilla on niitä huonoja päiviä ja kausia, eikä pelkästään luoda kuvaa, että elämä on aina täydellistä ruusuilla tanssimista!

    • grunerkatri kirjoitti:

      Mä ainakin liputan tän puolesta! Miksi kaikkia tunteita ei voisi näyttää? Ihmisiä tässä kaikki ollaan <3

  2. Kaisu kirjoitti:

    Nyt voin niin samaistua, että ihan tänne kirjoitan. Mulla on todellakin sellainen tunne, että ei mikään onnistu ja kaikki muut vaan painaa eteenpäin kohti unelmia ja tavotteita. 11vko on selkä vaivannut joista viimeiset kolme on akuutti järkyttävä hermosärky (iskias) tullut kuvioihin. Välilevyn pullistuma (protruusio) joka painaa hermoon. Olen elänyt ja elän tuskan ja epätoivon vallassa välillä helpottaa hieman, näen valoa, toivoa ja uskoa. Ja tässä sit aaltoillaan. Edes takas. Fysioterapeutti perjantaina loi toivoa mutta kuntoutus tulee viemään aikaa…. ensimmäinen harjoitus makaa mahalla tyynyjä mahan alla niin paljon kun mahdollista, tavoite; otetaan särky pois jalasta, annetaan maanvetovoiman vetää välilevy nikamien väliin.
    Välillä tuntuu, että maanvetovoima on HIDAS voima…..
    Tässä tuntuu hieman hankalalta edetä yrittäjyydessä, opiskeluissa, hoitaa kotia (siivous apua ostan nyt), pyörittää arkea välillä 2 lapsen kanssa (tässä tilanteessa onni että asuvat puolet ajasta isällä).
    Mun tuhat hyvää ideaa yrittäjyyden, uuden kodin ym kanssa odottaa nyt. Teen pakolliset silloin kun jaksan ja pystyn, välillä teen vaikka ei olis järkevää. Yrittäjän töitä kun ei kukaan muu hoida.
    Ja oikeasti just nyt ei millään muulla ole oikeasti väliä kun sillä että tulen terveeksi. Mitä jos en, mitä jos tätä jatkuu seuraavat 10vko lisää????
    Mutta joo kyllä mä oon miettinyt varmaan sen sata kertaa, että miksi minä, miksi en vaan saa onnistua. No tälläkin on joku h….vetin tarkoitus, just nyt vaan ei se oikein avaudu.
    Tsemppiä sulle ja meille ja kaikille muille joita elämä potkii persuksille, jos ei muuta niin sisu kait se tässä kasvaa ?

    • grunerkatri kirjoitti:

      Voi Kaisu…. Nyt jo voisin niin halaisin sua! Ja teen sen nyt virtuaalisesti! Tilanteesi kuulostaa haastavalta ja nyt kysellään varmasti sietokykyä. Terveys on asia, jonka reistaillessa aika moni lopulta turha vastoinkäyminen unohtuu. Tämä vaihe on varmasti raskas, mutta usko itse siihen, että se ratkeaa tavalla tai toisella. Anna itselles aikaa äläkä mieti nyt liikaa suorittamista. Pidä itsestäsi niin hyvää huolta kuin voit. Muu saa odottaa. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *