Hae
Katri Gruner

Päivä ilman puhelinta: Milloin vieroitusoireet iskivät?

*Sisältää mainoslinkkejä

Tein lauantai-iltana ”radikaalin” päätöksen: Laitoin puhelimen kiinni ja työpöydän laatikkoon. Sanoin mun miehelle, että otan sen sieltä maanantai-aamuna pois, enkä sitä ennen vilkaise KERTAAKAAN siihen. En edes pikkuisen. En edes toinen silmä kiinni.

Syynä tähän oli se, että koska olin lauantaina niin väsynys, niin nuokuin koko päivän puhelimella. En todellakaan haluaisi nähdä sitä tilastoa, jossa kerrotaan kuinka monta kertaa eksyin instagramiin lauantain aikana! Mies ja lapset nauttivat ulkona ihanasta kesäisestä säästä ja minä tyttö se makasin sohvalla luuri kädessä. Tuli tunne, että nyt mä oon kyllä aika pohjalla 😀 . Siksi päätin, että puhelin ei tule kasvamaan kiinni käteeni (ainakaan tänä viikonloppuna) ja aion tehdä sunnuntaina jotain muutakin kuin tuijottaa luurini ruutua.

Siellä iPhone siis oli ja pysyi.

Ei spontaania story-matskua

Kun tekee blogia ja somea ammattimaisesti, niin on tottunut siihen, että puhelin on koko ajan lähellä. Oli outo tunne, että päivän aikana tuli monta kertaa fiilis ”hei kuvaan tän seuraajille storyyn!”, mutta enpäs siten kuvannutkaan, kun ei ollut puhelinta! Meidän naapurit tulivat päivällä syömään ja tein aika hienon salaatin…. Josta ei jäänyt mitään todistusaineistoa!
Mä teen usein storyjä hetken mielijohteesta ja mun mielestä parasta onkin mennä somen mukaan vähän tilanteen mukaan. Storyn etu kun on juuri sen reaaliaikaisuus ja etenkin viikonloppuna videot ja kuvat saavat tosi paljon katseluita. Enpä muista, milloin viimeksi mun profiilikuvan ympärillä ei ole ollut sitä punaista ympyrää!

Mä soitan sille… Eikun en soitakaan!

En tiedä muistaako teistä moni, mutta puhelimen ihan alkuperäinen tehtävähän on soittaa sillä! Itsekin tykkään soitella ja tuli vähän orpo olo, kun olisi pari kertaa halunnut soittaa kaverille ja harrastaa ”sunnuntaiturinointia”. Yhden puhelun verran jouduin lainaamaan miehen puhelinta, koska mulla oli alustavat lenkkitreffit sovittuna kaverin kanssa, eikä oltu sovittu tarkempaa aikataulua. Puhelimestä on siis ihan oikeasti hyötyäkin… Jos ei käytä sitä vaan somettamiseen.

Mua oli kaivattu sunnnuntaina yhden puhelun verran, yhden tekstiviestin verran ja aika monen wa-viestin verran. Onneksi kukaan ei kuollut vastaamattomuuteni.

Hyvä, sä voit keskittyä muhun!

Ei varmaan mikään yllätys, että mieheni otti puhelinlakkoni oikein positiivisesti vastaan. Heti lauantain-iltana hän ehdotti leffaa yhdessä ja sanoi, että ”nyt sä voit keskittyä siihen leffaan ja muhun, etkä puhelimeen”. Auts. Tunsin heti megalomaanisen piston sydämessä!

Vierailta ja anopilta sain myös kuittailua päivän mittaan, mutta se oli odotettavissa. En mä oikeasti ole mikään 24/7 somettaja, mutta ehkä enemmän heitä huvitti se, että joku haluaa olla puhelinlakossa! Kerroin heille, että kysymys ei ole vain somesta, vaan ihan siitä, että olen nyt hetken tavoittamattomissa, enkä koko ajan vilkuile ruutua ajatuksella ”kukahan mua nyt kaipaa”. Vähän sama kuin se, että en lue viikonloppuna ollenkaan sähköpostia. Tulkoon vaikka 100 viestiä, niin syvennyn niihin maanantaina, enkä tuhlaa perheemme yhteistä aikaa viestin lukemiseen – etenkin kun tuskin vastaan niihin saman tien.

Ideal Of Swedenin ROSE QUARTZ CRYSTAL* -kuoret (saatu)

 

Kokeilkaapa huviksenne puhelinlakkoa! Ainakin meillä vanhemmillani ja parhaimmilla ystävilläni on mieheni numero, jos nyt jotain todella radikaalia olisi tapahtunut. On todella vapauttava kokemus ja sairasta mutta totta – tuntui ihanalle olla päivä ilman luuria.

 

5 asiaa, jotka tekisin nyt toisin. Jos voisin.

1.  Maksuhäiriömerkintä

Olen saanut n.25-vuotiaana maksuhäiriömerkinnän, joka oli minulle aikoinaan sellainen häpeä, ettei tosikaan. En kehdannut kertoa asiasta edes vanhemmilleni! Maksuhäiriömerkinnän saaminen aiheutti mm. sen, että minua ahdisti vuosia mennä katsomaan mitä postia on tullut. Muistan jotenkin sen hetken elävästi, kun tajusin tilanteen. Olen kuitenkin luonteeltani kiltti, enkä koskaan ole halunnut joutua vaikeuksiin. Olin vain todella hyväuskoinen, enkä ymmärtänyt mitä tein. Minulla ei ollut tuhansia velkaa (ei ole koskaan ollut jos asuntolainaa ei lasketa) eli merkintä tuli lopulta muistaakseni 170€ laskusta.
Kaduttaa niin paljon. Merkintä toki on poistunut jo kauan sitten ja olenkin siitä lähtien hoitanut raha-asiani mallikkaasti.

2. Parisuhteet… Vai ”pari suhdetta”?

Jotkin ihmissuhteet olisi ollut hyvä lopettaa ajoissa, mutta minkäs teet kun piti hakata päätänsä seinään. Onneksi näistä on jo pitkä aika, eikä minulla ole (enää) mitään hampaankolossa. Nykyään, kun on ollut jo lähes 10-vuotta saman ihmisen kanssa ajattelee, että joskus sitä rakastui kyllä todella vääränlaisiin ihmisiin. Olen kuitenkin onnellinen siitä, etten vihaa ketään tai kanna kaunaa. Toivon aidosti hyvää näille ihmisille.

3. Ylipaino

Lukion jälkeen painoni alkoi nousta huonojen elintapojen seurauksena. Sitä ei olisi pitänyt antaa tapahtua. Jos olisin tiennyt, miten pitkä prosessi on saada itsensä takaisin kuntoon, niin en olisi alunperinkään elänyt niin leväperäisesti! Muistan, kuinka menin bussilla ihan pienetkin matkat ja söin joka päivä roskaruokaa.
En voinut syyttää ylipainostani ketään muuta kuin itseäni. Kärsin valtavasti omasta ulkomuodostani henkisesti.

4. Kani nimeltä Pontus

Mun miehellä on tapana sanoa, että jos mä saisin päättää, niin meillä olisi 5 lasta, pari sijoituslasta, muutama koiraa, kissa, kani ja joku perkeleen python! Myönnän, että olen ollut joskus vähän liiankin eläinrakas. Ideana lemmikki on ihan, mutta käytännössä usein hemmetin työläs!!!
Mä sain joskus idean ottaa oman kanin, kun asuin vielä yksin. Oli maailman huonoin idea ottaa sellainen lemmikiksi!! En todella tajua mitä päässäni noihin aikoihin liikkui. Kanilla ei ollut häkkiä, vaan se asui kylppärissä / saunassa. Annoin sen myös pomppia koko asunnossa vapaana ja se tuhosi milloin mitäkin. Kani on varmaan jonkun mielestä ihan kiva lemmikki (maaseudulla), mutta meille ei enää sellaista tule.

5. Vanhoja vai uusia ystäviä?

Uskotteko te, että joidenkin ihmisten tarkoitus on vain käydä elämässä? Myös hyvien ystävien? Olen välillä ajatellut, että en olisi halunnut menettää muutamaa tärkeää ihmistä elämässäni. Toisaalta taas, haluan kyllä uskoa, että ne joiden on luotu kestämään kestää aikaa ja eri elämäntilanteita. On se silti kurjaa, jos syystä tai toisesta jonkun itselle tärkeän ihmisen kanssa tiet erkanee. Yhteinen historia on kuitenkin asia, jota ei rakenneta ihan hetkessä.

Ihanaa vappuviikkoa kaikille lukijoille!♡