Hae
Katri Gruner

”En voisi koskaan pistää liikuntaa lasten edelle”

Luin otsikossa olevan lauseen tässä yksi päivä ja suoraan sanottuna minusta, liikuntaa harrastavasta äidistä ja itsestään huolta pitävästä naisesta se tuntui pahalta: Huono äiti, itsekäs äiti, äiti joka ei osaa laittaa asioita OIKEAAN tärkeysjärjestykseen. Sitten muistutin itseäni, että ehkä meillä arvomaailma on erilainen kuin muissa perheissä, eikä minun tarvitse siitä välittää. Silti en voinut olla kirjoittamatta tästä aiheesta. Ehkä pitäisi jutella jonkun äidin kanssa, joka ei pidä liikuntaa yhtään tärkeänä, jotta ymmärtäisin häntä paremmin.

Itsehän vaihdan lasten kanssa vietetyn ajan liikuntaan ainakin muutaman tunnin viikossa. Silti en jaksa uskoa, että on oikeasti kovinkaan suurta merkitystä onko lapset tuon ajan minun vai molempien vanhempien kanssa. tänäänkin vietän lasten kanssa lähes joka ikisen valveillaolotunnin.

Minulle ei koskaan ole ollut äitiyden aikana vaihtoehto, että luopuisin täysin omista harrastuksistani. Toki jos tilanne olisi se, että perheessä olisi erityistä tukea vaativia lapsia, niin tilanne olisi varmasti erilainen, mutta tässä nyt on ehkä turha ottaa esille kaikki ”ääritilanteita”.

Mun mielestä on aivan älytöntä, että yhdenkään äidin pitäisi jotenkin selitellä siksi miksi haluaa harrastaa ja etenkin miksi haluaa liikkua. Liikunta menee mulla samaan kategoriaan kuin ruoka ja lepo: Asiat, joita ilman en voi hyvin.
Jos oma terveys on omissa arvoissa edes TOP kolmosessa, niin eikö silloin liikunnan pitäisi olla ihan luonnollinen osa elämää? Se, tekeekö sen yksin, kaksin vai koko perheen kanssa onkin sitten toissijaista. Itse paljon istumatyötä tekevänä kroppani ei varmasti voisi hyvin ilman jumppaa ja siksipä treenikertoja tulee viikkoon 3-5. Tässä on huomioitu myös lasten kanssa yhteiset liikuntahetket, kuten uimahallikäynnit. Thainyrkkeilytreenejä mulla on viikossa kahdet (1,5h kerrallaan) ja sen lisäksi käyn kerran tai kaksi salilla/jumpassa/lenkillä tai milloin mitäkin. Joskus jumppaan kotona, mutta yleensä se on venyttelyä tai joogaa kun lapset hyppii ympärillä.

Mihin aikaa löytyy?

Itsekin tiedän 100%:sesti, että lapsiperheessä ajankäyttö tarkoittaa jostain asioista luopumista. Tämä tietysti etenkin silloin kun perheeessä on ihan pieniä lapsia tai silloin, kun lapsilla on sellaisia harrastuksia, joihin tarvitaan aikuista (esimerkiksi kuskaamaan). Jos aikaa koittaa järjestää viikossa lapsien kanssa puuhailuun, omiin harrastuksiin ja vielä parisuhteelle, niin kyllä siinä saa aikamoinen taikuri olla. Mutta itse ainakin myönnän, että parisuhde aikaa kyllä olisi enemmän kun sitä järjestäisi, siis laittaisi kalenteriin.
Liikunta toki vaatii järjestelyä, mutta harvoin kuitenkaan niin paljon mitä etukäteen ajattelee. Varmasti suurimmalle osalle se kolmekin kertaa viikossa on jo aivan riittävästi, 30-45min kerrallaan ja jos siitä kerran liikkuu lasten kanssa ja kerran kotona, niin jäljelle jää yksi kerta kun lapset joutuvat olemaan ilman äidin välitöntä huolenpitoa.

Mutta miten musta taas tuntuu, että näissä perheissä joissa äiti uhraa oman treenaamisensa tai omat harrastuksensa, niin isiä ei sillä tavalla ahdista lähteä sinne 5-divarin jääkiekkotreeneihin tai omalle, koko päivän kestävälle pelireissulle? Mä väittäisin myös, etteivät isät niin usein väsy arjen pyörityksessä ja he osaavat muutenkin suhtautua paljon rennommin kaikkiin ”vaatimuksiin”, jotka liittyy ns. täydellisenä vanhempana olemiseen. Nykyään äidin pitäisi olla lasta varten 100% hereilläoloajastaan ja olla kodinhoitajan lisäksi, kuski ja ohjelmatoimisto. Koko ajan pitäisi olla jotain ”laatuaikaa”, tai muuten lapsilla ei jää mukavia muistoja lapsuudesta. Mä voisin väittää, että aika harvoin etenkin mun kaltaisilla 80-luvun lapsilla äiti ja isä oli jatkuvasti järjestämässä jotain tai viemässä jonnekin ja samalla tavalla käytiin töissä.

voitko hyvin ja oletko tyytyväinen jaksamiseesi?

Jos kysyt itseltäsi rehellisesti, että kuinka mä voin juuri tällä hetkellä niin mitä vastaisit?
Mä itse haluaisin muistuttaa muita äitejä, että panostakaa myös itseenne! Oli lapsia 1 tai 10 niin jokaisen äidin kroppa ja PÄÄ hyötyy liikunnasta. Se aika ei ole todellakaan hukkaan heitettyä! Kun vanhemmat liikkuu, niin se antaa lapsille myös esimerkin siitä, että liikunta on tärkeä osa arkea ja elämää. Liikunta on muuten myös mieletön itsetunnon kohottaja, joka tietysti vaikuttaa parisuhteeseen.

Mä oon ajatellut, että jos mulla jää nukkumisen ja töiden jälkeen perheelle 72 tuntia viikossa, niin siitä kaksi tuntia pois ei varmasti tee musta äitiä, joka ei ole riittävästi lapsille läsnä.

Nyt olisi mukavaa kuulla rehellisiä kommentteja muilta äideiltä: Koetko liikunnan itsellesi ns.turhana harrastuksena vai tärkeänä osana elämää (siis riippumatta siitä tuleeko treenejä viikossa tunti tai kymmenen)? Muistakaa perustella vastauksenne! 🙂

 

 

9 kommenttia

  1. Salla kirjoitti:

    Olen 7kk lapsen äiti ja aina liikkunut paljon; ryhmäliikuntaa, salia, rullaluistelua, juoksua.. Synnytyksen jälkeen aloin liikkumaan hiljalleen mutta pahat lantiokivut estivät useita liikkeitä/tekemisiä ja se vähän jäi. Käyn vaunulenkillä tytön kans päivittäin, mutta lihaskunto, venyttely ym., omat jutut olivat katkolla jonkin aikaa.

    Nyt olen vihdoin löytämässä itseäni liikunnankin saralla, sillä käyn salilla 1-3krt viikossa ja huomaan valtavan eron henkisessä hyvinvoinnissa! Olen paitsi tyytyväisempi itseeni, myös parisuhteeseen (turha nipotus unohtuu, innokkuus asioihin kasvaa) ja siihen että tarjoan lapselle pienestä saakka mallin liikunnallisesta elämäntavasta. Perheenä liikumme aina kun mahdollista, hiihdämme vauva ahkiossa, pulkkailemme ja käymme tyttö kantorepussa tunturissa/metsässä/kalareissuilla.

  2. Jonnna kirjoitti:

    Luin saman jutun (ja kommentit) tässä yksi päivä ja kauhistuin, että mun täytyy olla kyllä todella paska äiti. Se juttu mietityttää edelleen, vaikka lukemisesta on jo monta päivää.
    Mun on pakko liikkua, koska muuten en JAKSA. Siis jaksa mitään, en kotona, en töissä, en parisuhdetta. Ja vaikka en jaksa mitään, niin en myöskään nuku hyvin, eli olen väsynyt ja uniongelmainen. Kuulostaapa ihanalta äidiltä ja vaimolta 😉
    Treenaan (haaveissani) 3-4 kertaa viikossa (todellisuudessa 1-4) ja usein aamuisin ennen töitä. Mieluummin nipistän omista yöunista, koska töiden jälkeen lähteminen ei oo mun juttu. Ennen saatoin urheilla paljon enemmän ulkoisista syistä, nykyään on vaan pakko liikkua sen tuoman lisäenergian takia.

  3. Meiju kirjoitti:

    Kiitos tästä postauksesta! Kolme vuotiaan yh, joka treenaa 4-6 kertaa viikossa, enkä todellakaan jaksaisi liikkumatta. Haluan välittää myös lapselleni kuvan että lepo, ravinto ja liikunta kuuluu kaikille ja on perusta hyvinvoinnille. Kyllähän nuo lasten taakse piiloutumiset vähän selittelyltä kuulostaa, eikä siinä sinällään mitään pahaa. Eihän kaikki tykkää liikunnasta/saa siitä samalla tavalla itselleen pääomaa.

  4. Susanna kirjoitti:

    Vauva on nyt 3kk, ja liikunta palasi kuvioihin heti, kun kroppa alkoi tuntu hyvältä(n. Kuukausi synnytyksestä). Tiesin jo ennen raskautta, että jos joskus tulen lapsen saamaan, niin ihan yhtä lailla treenaaminen tulee silti kuulumaan elämääni. Sitä kun on lapsesta saakka treenannut, niin kyllä se vaan on sellainen asia, josta ei ikinä halua eikä pysty luopua 😄 minä ainakin ajattelen niin, että kyllä se on hyvinvointi tulee lapsen saamisenkin myötä ykkösenä, koska se vaikuttaa hurjasti myös siihen lapseen. Minä ainakin olen huomattavasti kivempi ihminen ja jaksavampi äiti, kun pääsen tekemään sen lenkin tai salitreenin. En koe, et se olis millään tavalla siltä lapselta pois, päinvastoin. Varsinkin kun lapsella on kaksi tasapuolista vanhempaa, niin on aivan sama, että onko lapsi äidin vai isän kanssa 😊 aivan normaaleihin treenikuviohin en toki ole vielä palannut, koska synnytyksestä vasta 3kk ja kyllä tää vauva-arki vie voimia, mutta pikkuhiljaa. Tällä hetkellä käyn kuitenkin salilla 2-3krt viikossa ja sen lisäksi hiihto/hölkkä&kävelylenkillä 2krt viikossa. Ja mulle liikunta on nimenomaan sitä omaa aikaa 😄 aivan varmasti tullaan tekemään juoksulenkkejä myös koko perheen voimin vaunujen kanssa, kunhan nyt tulee kevät ja kesä ja muutenkin kaikkea aktiivista kun lapsi kasvaa, mutta suurimmaksi osaksi pidän liikunta hetket kuitenkin omana aikana 😊 meillä myös mies treenaa ja molemmat tietää kuinka tärkeetä se on, ja siksi tehdään kaikkemme, että mahdollistetaan se toisillemme 😄 näin koko perhe voi hyvin ja myös lapsi kasvaa liikunnan parissa 😊

  5. E kirjoitti:

    Hei mahtava teksti!! Ihanaa kun uskallat ottaa tämänkin puolen asiasta esiin. Mun mielestä liikunta pitäisi nähdä samanlaisena asiana kuin päivätyö tai hampaiden pesu – kuuluu oleellisena osana elämään! Näin ei toki ole kaikilla ja itselle se tuottaa vielä niin paljon mielihyvää, että on aika helppo huudella sen puolesta. Meillä on nyt 8 kk tyttö kotona ja on toki paljon asioita joihin aikaa ei riitä yhtä paljon kuin ennen, mutta liikunta ei ole yksi niistä. Itse koen, että tämä on järjestely- ja valintakysymys, varsinkin pienissä perheissä. Saatan tosin olla muutamana kuukauden päästä eri mieltä kun olen palannut töihin ja edessä on taas uudenlainen arki 😂

  6. Jutta kirjoitti:

    Liikunta on ehdottomasti tärkeä osa elämää! 😊 Itse en ole arvostelua tai kauhistelua asian tiimoilta kokenut, mikä on varmaan ihan kaikkien onni 😂Treenaan vaihtelevasti 3-5 krt vkossa. Mä oon muutakin kun äiti ; mä treenaan, heitän hurttia huumoria ja teen paljon asioita ilman lapsia. Ei niitä tarvii 24/7 tuijottaa kotona.

  7. Satu kirjoitti:

    Eipä ole tuota asiaa tarvinnut koskaan miettiä, ja mielelläni liikkuisin enemmän. Meillä on kuitenkin tällä hetkellä se tilanne, että mies on viikot muualla töissä, ja itse porhallan talla pohjassa päiväkodilta töihin ja samaa reittiä takaisin. Illalla vanhemman lapsen harrastukset, nuorempi mukana kulkien, joten sitäkään hetkeä ei pysty hyödyntämään omaan liikuntaan. Että oikeasti arki on sellaista semikaaoksessa elämistä eikä omaa aikaa ole kyllä arkisin oikeasti minuuttiakaan. Mulle liikunta on nimenomaan omaa aikaa, se nautinnollinen oma hetki, mutta tällä hetkellä vain viikonloppuisin. Onneksi töissä saan paljon hyötyliikuntaa ja illalla voi venytellä (jos vaan jaksaa..) Parin vuoden päästä onneksi voi jo jättää lapsiakin hetkeksi keskenään jotta pääsee tyhjentämään päätä vaikka puoleksi tunniksi lenkille. Nyt vaan ei ole vielä sen aika.

  8. Hertta kirjoitti:

    Ootko ikinä harkinnut lastenvahtia että pääsisit välillä arkenakin liikkumaan? 😀 Ite oon siis toiminut kohta 6 vuotta MLL-lastenhoitajana ja monta kertaa on tullut haettua lapsi tarhasta/koulusta ja muutaman kerran oon harrastuksiinkin vienyt. Ja tarkoitus ei ole itseäni täällä markkinoida tuli vain mieleen että siitä saattas olla sulle hyötyä. 🙂

  9. Pauliinal kirjoitti:

    Onhan se lapsille hyvä esimerkki kun vanhemmat urheilevat ja liikkuvat, kuuluu arkeen ja jokaiseen elämänvaiheeseen. Joskus joutuu joustamaan, minullakin mies tekee sellaista työaikaa että on viikkoja että täytyy keksiä lasten kanssa yhdessä liikkumista, tai isovanhempien apua. En tunne yhtään huonoa omatuntoa. Lapsetkin hyötyvät terveistä elämäntavoista, terveemmän jaksavamman äidin muodossa ja toivottavasto myös oppivat esimerkin voimalla säännöllisen liikunnan olevan osa elämää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *